Helmet-lukuhaaste hoidettu!

Tänä vuonna haasteen valmistuminen kesti julmetun pitkään! Olen kyllä lukenut paljon: muistiinpanojeni mukaan nyt on menossa 75. kirja. Tänä vuonna en kuitenkaan erikseen etsinyt täytettä tyhjiin haastekohtiin, vaan annoin niiden täyttyä sitä mukaa, kun sopiva kirja tuli vastaan. Kohdat 24 ja 33 roikkuivat tyhjinä pisimpään.

Tänä vuonna olen lukenut monipuolisesti ja tosi monenlaista. Haastelistakin on edustava, mutta ei sekään kaikkea kerro. Tänä vuonna olen lukenut tavallista enemmän scifiä ja elämäkertoja. Ruotsiksi en ole lukenut lainkaan, englanniksi vähän, ja yllättäen eniten lukemani ulkomaan kieli on ollut ranska! Dekkareiden ja nykykirjallisuuden lisäksi olen lukenut paljon popularisoituja tiedekirjoja ja nuortenkirjoja. Jälkimmäiset ovat olleet lähinnä sukelluksia omaan nuoruuteen, mutta sellaistakin kirjallisuus saa olla, tuttua ja turvallista.

Jos haluat kuulla tarkemmin (ja useammin) lukemistani kirjoista, suosittelen siirtymään Instagramiin ja etsimään sieltä tilini liinan_lukupaivakirja.

Oikolukua ja arkkitehtuuriopastuksia

Kesäloman jälkeen on (mitä ilmeisimmin) ekstraenergiaa, joka johtaa nopeisiin peliliikkeisiin. Perustin näet toiminimen. En aio heittäytyä pelkästään yrittäjäksi, mutta tällä hetkellä myyn kahdenlaisia palveluita:
📃✔ oikolukupalvelua
🏰📜 opastettuja kävelykierroksia, joilla kerron Helsingin historiasta ja arkkitehtuurista.

Olen häiriintyneen innostunut kielenhuollosta. Oikoluku on oikeasti kivaa! Sitä pääsen kyllä työssäni tekemään, mutta aika paljon saan katsoa sormien välistä. Aina välillä olen haaveillut, että saisin työkseni oikolukea muiden tekstejä, mutta vasta nyt hoksasin, että voin aivan hyvin itse työllistää itseäni. Jos olen joskus oikolukenut opinnäytetyösi tai muuten luotat työni laatuun, kerro kavereillekin! Tiedostan myös, että täällä blogissa teen jatkuvasti huolimattomuusvirheitä. Huomaan ne kyllä yleensä seuraavalla kerralla, kun luen tekstejäni, ja toisten teksteistä jokaikinen pikkuvirhekin loistaa silmiini kirkkaana kuin majakka. Karsea ominaisuus, mutta äikän opena tai oikolukijana siitä on kyllä hyötyä!

Toinen intohimon kohteeni on Helsinki. Jo 25 vuotta sitten pakotin luokseni kylään tulleet maalaiset 3T-ratikkakierrokselle, jolla selitin jokaisen rakennuksen historiaa. Nykyään kierrän opiskelijoiden kanssa Helsingin keskustaa, mutta - taas - kovin vähän sitä omaa osaamista pääsee käyttämään ja näyttämään. Tällä hetkellä tarjoan 3 tunnin arkkitehtuuri- ja historiapläjäystä suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Jos tarvitset ohjelmaa keskusta-alueella esimerkiksi kansainvälisille yritysvieraille, laitapa tämä korvan taakse!

Jos sinulla ei ole yhteystietojani, helpoimmin saat yhteyden laittamalla dm:n Instagramissa, ja se käyttäjähän oli liinan_lukupaivakirja. 

Kesäkuulumisia

Hei vaan, piiiitkän tauon jälkeen!

Melkein arvasin, että tässä käy näin: kun aloitan kirjagramin pitämisen, blogi jää lapsipuolen asemaan. Olen kyllä lukenut paljon ja tehnyt lukemastani säännöllisesti Instagram-sisältöä, mutta tänne en ole eksynyt kertaakaan helmikuun jälkeen. Nyt sentään sain tuon Instagram-syötteen näkyville, eli ainakin täällä näkyy, jos sinne päivitän jotakin. Jos et vielä ole ottanut liinan_lukupaivakirja-tiliä Instassa seurantaan, suosittelen tekemään sen nyt.

Valitettavasti en ole myöskään kamalasti kirjoittanut, eli siitäkään ei ole ollut mitään sanottavaa. Pari viikkoa sitten kävin Finnconissa, eli kaikenlaisten spefi-harrastajien vuosittaisessa kokoontumisessa. En koe kuuluvani siihen joukkoon, vaikka satunnaisesti luenkin scifiä ja fantasiaa. Olin juuri sairastanut koronan ja supertylsistynyt, mutta en jaksanut vielä mitään isompaa ohjelmaa itselleni keksiä. Netistä huomasin, että Finncon järjestetään kivenheiton päässä kotoani ja siellä on paljon kirjallisuusaiheista ohjelmaa. Lauantaina kävin kuuntelemassa muutaman paneelikeskustelun ja luennon, joista suurin osa oli melko tylsiä, mutta varsinkin yksi keskustelu ihan todella kiinnostava. Sain muutaman lukuvinkin, joista osa oli ihan kuraa ja osa varsin kiinnostavia. Sunnuntaina osallistuin Ilmastokirjoittaminen ja toivo -työpajaan. En ole koskaan aiemmin kirjoittanut mitään spefiin viittaavaakaan, joten oli tosi mielenkiintoista lähteä tekemään jotakin ihan uutta - tai ylipäänsä kirjoittaa jotakin.

En vielä ryhtynyt spefistiksi, eikä kirjoitusjumiakaan ole täysin selätetty, mutta ainakin olen täällä taas! Helmet-lukuhaastekin on kohta valmis, ja vaikka en aio jokaisesta kirjasta tehdä omaa bloggaustaan, aion paljastaa, mitä kirjoja luin haasteeseen tänä vuonna.

Vaimoni ja muita henkilökohtaisia asioita

Elina Viinamäen Vaimoni ja muita henkilökohtaisia asioita on kiinnostava pieni kirja. Se koostuu muutamasta novellista, joista jokainen on väkevä ja ajatuksia herättävä kokonaisuus.

Novellien päähenkilöt ovat ihan tavallisissa tilanteissa, jotka muuttuvat heille absurdeiksi ja lukijalle koomisiksi. Tai ahdistaviksi. Novellit kuvaavat inhimillisiä heikkouksia ja arkisia päähänpinttymiä, jotka kasvavat niin suuriksi, että niistä on tarinan aiheeksi. 

Lukijan on helppo samaistua Loma-novellin äitiin, joka yrittää pitää sisällään riidanhalua, ja ymmärtää Puku-novellin leskeä, joka stressaa siitä, minkälainen puku miehellä on arkussa päällä. Viinamäki kuvaa henkilöiden ajatuskulkuja suoraviivaisesti, jopa lakonisesti. Arkiset, salatut, nolot ja kielletytkin tunteet läpivalaistaan ja näytetään lukijalle kaikessa rumuudessaan. Lukija saa kokea tunnistamisen hetkiä ja/tai ihmetystä - nauraakin voi, jos siltä tuntuu.

 

Joululahjakirjoja

Kuten yleensäkin, ostin taas joululahjoiksi ison kasan kirjoja, luin ne itse ja paketoin sitten saajille. Tämä on lyhyt katsaus siihen, minkälaisia kirjoja minä valitsin lahjaksi ja kenelle annoin mitäkin.

Satu Vasantolan Kaikki kadonneet on romaani Annusta, jonka äiti on kuollut, isä joutunut vankilaan ja pikkusisko Maaru kadonnut. Aikuisena Annu työskentelee naistentautien lääkärinä, kohtaa monenlaisia asiakkaita ja työstää omaa menneisyyttään. Tämän romaanin muoto ja kerronta ovat hyvällä tavalla perinteisiä. Aikatasoja toki on monia, mutta näkökulma on aina Annun. Lopussa lapsuudessa syntyneet solmut aukeavat, eli romaani palkitsee lukijansa. Tämä sopii lahjaksi äidille tai tädille. (Niin hyvin ennustin äidin kirjamaun, että hän olikin tämän jo aikaisemmin lukenut.)

Jenni Kokanderin Sukupuuttoon kuolleiden planeetta onkin sitten hyvin erilainen romaani. Minulta kesti hävyttömän pitkään ennen kuin tajusin, että kyseessä on romaani - luulin sitä ensin novellikokoelmaksi. Useammasta osasta koostuvassa romaanissa eri osilla on omat kertojansa ja näkökulmansa. Pikkuhiljaa tarinan osaset pusertuvat lähemmäksi toisiaan ja kokonaisuudesta tulee toimiva, sellainen, että jokaista osasta tarvitaan. Romaanin kantava teema on perheenjäsenten välinen riippuvuus, ja siihen löytyy ilahduttavan monta erilaista katselukulmaa. Tämän annoin ystävälle, joka tykkää yllättyä positiivisesti lukiessaan.

Iikka Kiven Menisit ennemmin terapiaan on self help -opas, joka pilkkaa self helpia ja maailmaa, jossa self helpistä on tullut normaali käytäntö. Kiven tyyli vuoroin naurattaa, vuoroin ärsyttää. Sopii lahjaksi veljelle tai langolle, joka nauttii älyllisestä huumorista ja ajoittaisista puujalkavitseistä.

Virve Fredmanin Täydellinen iho. Opas korealaiseen ihonhoitoon on juuri sitä, mitä nimi tai varsinkin alaotsake lupaa. Kirja käy läpi korealaisen ihonhoidon kaikki eri vaiheet ja korealaisten yleisimmin käyttämät tuotteet sekä listaa yrityksiä ja kauppoja. Luin mielenkiinnolla, otin omaan ihonhoitorutiiniini kokeiluun muutaman jutun ja paketoin tämän kangasmaskin kanssa ystävälle, joka voisi hyötyä omasta ajasta ja hemmottelusta.

Paula Heinosen Hyvinvointia vaihdevuosiin. Terveyttä ja energiaa oikealla ravinnolla oli otsikoissa viime syksynä. Koska itse kärsin ajoittain kuumista aalloista ja usein huonoista yöunista, luin tämän ahmien. Mutta plääh. En voi itse käyttää hormonikorvaushoitoja, joten olen jo aiemmin etsinyt apua muualta, ja tämä kirja ei oikeastaan antanut minulle juurikaan uutta tietoa. Olen ihan empiirisesti tutkinut, että liiallinen sokerin, rasvan ja vehnän käyttö pilaavat yöunet - aivan saman tien. Samaten olen havainnoinut liikunnan positiivisen vaikutuksen omaan hyviinvointiin. Jos haluaa viedä oman ruokavalionsa aivan äärimmäisyyksiin, tästä kirjasta saa siihen hyviä ohjeita, siis ihan reseptejäkin. Varoituksen sana: jos kaikki koululääketieteen ulkopuolelle jäävä puoskarointi saa sinut ottamaan askeleen taaksepäin, tämä ei ehkä ole kirjasi. Heinonen sanoo edustavansa funktionaalista lääketiedettä, mikä ei kyllä ole varsinaisesti lääketiedettä, vaan tässä tapauksessa nimenomaan ravinnon ja hyvinvoinnin välistä yhteyttä. Itse ärsyynnyin vain silloin tällöin, mutta yhtään epäileväisempi yksilö saattaa kyllästyä nopeammin. Sopii hyvän ystävän tai siskon pakettiin.

Vegaanihaaste ja Lihan loppu

Jo monena vuonna olen puolessavälissä tammikuuta huomannut, että ystävät ovat tarttuneet vegaanihaasteeseen, joka on mennyt minulta ohi. Olen kyllä jo monen vuoden ajan lisännyt kasvisruoan osuutta ruokavaliossani, mutta silti tuntuu siltä, että toimivia kasvisruokareseptejä on takataskussa aika vähän. Tänä vuonna muistin vegaanihaasteen ajoissa ja ilmoittauduin mukaan. En pyri syömään täysin vegaanisesti, mutta testailen erilaisia reseptejä ja tavoitteeni on löytää hyviä vegaanisia arkiruokia.

Jos veganismi kiinnostaa, kannattaa lukea Suvi Auvisen Lihan loppu. Oikeastaan se kannattaa lukea myös siinä tapauksessa, että veganismi ei kiinnosta yhtään. Helppotajuinen tietokirja esittelee selkeästi kasvissyönnin historiaa ja erilaisia syitä sille, miksi olemme historian aikana valinneet lautasellemme lihaa tai kasviksia.

Vaikka Auvinen on vegaani, kirja ei ole yhtään saarnaava, vaan lähinnä valaiseva. Lukijan ruokavaliovalintoja ei arvostella, vaan tarjoillaan faktoja, joiden perusteella lukija voi tehdä omat johtopäätöksensä. Toki tehotuotannosta kertovat luvut saavat paatuneenkin pihvinsyöjän (=minut) kyseenalaistamaan tarpeen syödä lihaa, mutta silti kirjasta jää sellainen olo, että nyt tiedän vähän enemmän ja minun on helpompi tehdä ruokavaliota koskevia päätöksiä. Ei siis sellainen, että taas lihansyöjiä mollattiin, eikä edes sellainen, että nyt on pakko ryhtyä kasvissyöjäksi, koska possut on niin söpöjä.

Annoin tämän muuten joululahjaksi veljelleni, joka ei muuta söisikään kuin lihaa. Katsotaan, miten se hänessä resonoi.

 

Joululomalukemistoni

Tänä vuonna minulla oli pitkä joululoma, kaiken kaikkiaan jopa neljä viikkoa. Varsinkin loman alussa ja ihan lopussa keskityin kirjoittamaan, mutta siinä välissä oli myös paljon aikaa lukea ja kuunnella kirjoja. Tässä bloggauksessa keskityn äänikirjoihin.

Varsinkin ennen joulua keskityin kuuntelemaan viihdettä, ja sehän näkyy kuvastakin. Louise Pennyn Three Pines -dekkarit olivat 16 ja 18 tuntia pitkät (ja reippaasti nopeutettuinakin yli kymmentuntiset), mutta nautin joka hetkestä. Nämä olivat osittain samaa tarinaa, joten ne kannattaa lukea peräkkäin. Nyt odotan jo seuraavaa suomennosta ja haaveilen matkasta Quebeciin. Näitähän olisi olemassa englanniksi jo paljon enemmän, mutta niitä en ole vieläkään hakenut käsiini. Jotenkin se, että luen/kuuntelen tarinaa suomeksi, lisää viihtyisää tunnelmaa, johon on helppo upota ja paeta kaikkea arkista.

Mma Ramotswe -sarjan Kadonneiden ystävien maille oli juuri sitä hyväntuulista harmittomuutta, mitä sarjan kirjoilta voi odottaa. Kuuntelin tätä paljon öisin, kun en saanut unta. Vaikka torkahtelin ja välillä ihan kunnolla nukahdinkin, en tipahtanut tarinan kyydistä.

Adam Kayn Kolme yövuoroa jouluun on viritteli joulutunnelmaan. Tarinat sairaalan joulupäivystyksistä ovat hauskoja, ja tämä on melko lyhyt juttukokoelma, joten sen kuunteli näppärästi jouluvalmistelujen ohessa.

Regina Raskin Onnellisten salaseura. Eli miksi elämä on mehevinta keski-ikäisenä. on ihana hyvän mielen kirja, joka hehkuttaa keski-iän onnea. Monesta asiasta olen ihan samaa mieltä ja olisin voinut itse kirjoittaa samalla tavalla. Toisaalta kirja auttaa hyväksymään oman keski-ikäisyytensä ja juhlimaan sitä.

Kuuntelin myös Sisko Savonlahden Kai minä halusin tätä. Aiemmin kesällä kuuntelin hänen romaaninsa Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu. Se ärsytti minua, tai siis sen minä-kertoja oli minusta rasittava. Vaikka Kai minä halusin tätä -romaani on hyvin samantyylinen, se ei ärsyttänyt minua lainkaan yhtä paljon. Ehkä olen tottunut Savonlahden tyyliin, ehkä minä-kertoja on astetta miellyttävämpi. 

Olen myös kiinnostuneena opiskellut Savonlahden kerronnan tyyliä. Hänen romaaninsa ovat valtava takaumien ja mielleyhtymien ketju, jossa minä-kertoja hyppii asiasta toiseen. Esimerkiksi Kai minä halusin tätä -romaanin kehyskertomus on se, että päähenkilö on terveysasemalla laitattamassa itselleen kierukkaa. Tästä tuokiokuvasta kerronta rönsyilee (kuin ihmisen ajatus!) kaikkeen siihen, mikä on johtanut tähän tilanteeseen. Välillä palataan nykyhetkeen, muistutetaan lukijaa siitä, mistä lähdettiin liikkeelle, ja sitten taas mennään. Olen yrittänyt harjoittaa samanlaista hallittua vallattomuutta omissa teksteissäni, eli välillä päästän kerronnan karkaamaan. Se tekee kirjoittamisesta hauskempaa, ja oikeastaan sellaista tekstiä on ihan hauska lukeakin.

Jänniä aikoja

Elämme jänniä aikoja. Aion ruveta kirjoittamaan enemmän omasta kirjoittamisestani. Joskus aiemminkin olen kirjoittanut siitä, että minun on vaikea kirjoittaa samaan aikaan montaa asiaa, vaan keskityn kunnolla yhteen juttuun ja kaikki muu jää jalkoihin.

Viime aikoina olen kirjoittanut fiktiota. Syksyllä kokosin novelleja kokoelmaksi ja marras-joulukuussa kirjoitin kirjan 50 päivässä. No, ensimmäisen käsikirjoitusversion, mutta toivon, että siitä tulee alkuvuodesta ihan kirjamainen kokonaisuus. Koska oma kirjoittaminen pyörii mielessä koko ajan, haluan pitää sitä esillä blogissanikin. Toisaalta aion tehdä Instagramistani enemmän kirjoihin keskittyvän ja postata sinne lukemistani kirjoista. Jatkossa kirjavinkkejä löytyy siis myös IG-tililtäni liinan_lukupaivakirja.

Mutta en minä lukemista täälläkään kokonaan unohda! Tässä esimerkiksi kerron Naoise Dolanin Jänniä aikoja -romaanista, jonka luin syksyllä. Siinä on ehkä vähän jännemmät ajat kuin minulla. Päähenkilö, 22-vuotias dublinilainen Ava opettaa Hongkongissa englantia rikkaiden lapsille, muuttaa ensin investointipankkiiri Julianin luo, mutta tapaa sitten juristi Edithin, johon ihastuu. Kannessa tätä väitetään vuoden hauskimmaksi kirjaksi, mitä se ei tosiaankaan ole, mutta nokkela ja humoristinen kuitenkin.

Olen äidinkielenopettaja, mutta minun piti tarkistaa Hongkongin kirjoitusasu netistä. Hävettää.

Uudenvuoden lupauksia

En aio kirjoittaa lukuhaasteesta tänä vuonna. Vaikka rakastan listoja ja haasteita yli kaiken, lukuhaastekirjoista kirjoittamisesta on tullut pakkopullaa, mikä varmasti näkyy bloggauksissakin. Vuonna 2022 aion kirjoittaa rennosti ja just siitä, mikä huvittaa. Toivottavasti se näkyy teksteissä myös niin, että jossain vaiheessa jaksan paneutua yksittäisiin kirjoihin kunnolla. 

Tänään en paneudu. Tänään käyn lyhyesti läpi loppuvuoden aikana kuuntelemiani asiapitoisempia (? no jotain sinnepäin ainakin!) kirjoja.

Laura Frimanin Tauko - jolloin luovuin vaateostoksista vuodeksi ja pilasin elämäni ehdoin tahdoin on kiinnostava, viihdyttävä ja pohdiskeleva teos vaatteista, identiteetistä ja turhan paskan ostamisesta. Sitä kuunnellessa totesin olevani nykyään melko fiksu kuluttaja, mutta pohdiskelin myös omaa vaateidentiteettiäni ja sen historiaa. Tätä suosittelen kaikille vaatteista yhtään kiinnostuneille.

Ulla-Maija Paavilaisen kirjoittama Rohkeudella Elina Gustafsson oli myös kiinnostavaa kuunneltavaa. Seuraan Gustafssonia somessa ja tykkään hänen persoonallisesta tyylistään. Elämäkerta räväytti julkiseksi tosi paljon hänen taustastaan, mikä ainakin on tosi rohkeaa. Mielestäni on aina vähän hassua tehdä elämäkerta kolmikymppisestä julkkiksesta, mutta opin paljon Gustafssonin urheilu-urasta ja kyllähän Gustafssonin persoona kannattelee tätä teosta ja tekee kokonaisuudesta innostavan.

Kitty Flanaganin 488 elämänohjetta kuuntelin vain osittain. Alussa yritin kyllä, mutta tämä humoristiseksi ja sarkastiseksi tarkoitettu elämänohjekokoelma on lähinnä ilkeä ja tylsä. Aikani yritettyäni siirryin kuuntelemaan loppua, koska toivoin, että siellä koomikko Flanagan vetäisi maton omienkin jalkojensa alta, mutta näin ei valitettavasti käynyt. Ei ollut minun kirjani, enkä suosittele tätä kenellekään, koska kenenkään ei pitäisi saada kiksejä tällaisesta vittumaisesta huumorista, jossa ilkeillään kaikille, mutta omalle itselle ei uskalleta nauraa.

Äänikirjapalveluista tekee välillä yllättäviä ja ilahduttavia löytöjä. Sellainen oli Erling Kaggen Kaikki mitä olen oppinut naparetkilläni. Norjalainen kustantaja on myös tutkimusmatkailija, joka on kävellyt yksinään napaseuduilla ja vuoristoissa. Minusta ei olisi ikinä moiseen hommaan, mutta sitäkin innostavampaa on kuunnella, mitä Kaggelle on jäänyt kokemuksista käteen.

Monenlaisia sukutarinoita

Tähän bloggaukseen olen koonnut kirjoja, joita yhdistää se, että ne kertovat perheen tai suvun tarinan. Keskenään nämä tarinat ovat hyvinkin erilaisia, mutta jokainen valottaa omalla tavallaan sitä mekaniikkaa, jolla jokaiselle perheelle tai suvulle rakentuu oma historiansa.

Koko Hubara: Bechi

Bechi kertoo äidin ja tyttären suhteesta. Romaanissa keritään auki kolmikymppisen Bechin ja hänen jemeninjuutalaisen äitinsä Shoshanan muistoja. Suvun tarina alkaa Shoshanan vanhempien muutosta Israeliin, sitten Shoshana lähtee ovet paukkuen Suomeen. Raskaana oleva Bechi hakee omaa paikkaansa sukupolvien ketjussa. Romaanin keskeisiä teemoja ovat rasismi ja äitiys - samoin yksilön rajojen ylitystä pohditaan jokaisessa sukupolvessa. 

Mielestäni Bechi on taitavasti rakennettu tarina, joka jää lukemisenkin jälkeen mieleen pyörimään. Vähempää en olisi odottanutkaan Koko Hubaralta! 

Soili Pohjalainen: Valuvika

Valuviassa kaupunkilainen ja kolmikymppinen Maria lähtee Pohjois-Karjalaan katsomaan Arttu-ukkinsa perään. Humoristisessa romaanissa eri sukupolviin kuuluvat päähenkilöt törmäävät monta kertaa toistensa omituisuuteen. Maria tutustuu paremmin ukkiinsa, vähitellen myös äitinsä ja mummonsa menneisyyteen. Sitä kautta löytyy rauha oman itsen ja oman elämän ka

nssa.

Tätä romaania oli hauska kuunnella, tarina tempaisi mukaansa.

 

Sari Pöyliö: Rakkauden ja tulehduksen oireita

Tämäkin romaani kertoo yhden perheen tarinaa 70-luvulta nykyhetkeen. Alussa perheen äiti sairastuu ja kuolee, sitten isä ja kaksi lasta yrittävät pärjätä kolmistaan, lopussa lapsistakin on jo tullut isovanhempia. Romaani on lakonisen toteava, samaan aikaan viiltävän suora ja hulvattoman hauska. Erityisesti nautin lapsuusvuosien kuvauksesta, mutta läpi kirjan kerronta on terävää ja tarkkanäköistä. 

Ihmettelen, että en ole romaanista nähnyt yhtäkään arvostelua tai sitä hehkuttavaa mainosta. Sen räiskyvänvärinen kansi kiinnitti huomioni äänikirjapalvelussa, ja onneksi.

 

Liane Moriarty: Viimeinen vuosipäivä

Tämä on takuuvarmaan Moriartya: rakkautta, huumoria, muutama salaisuus ja hankalia, moraalisia valintoja. Koko tarina rakentuu sen ympärille, kuinka 1930-luvun lamavuosina Sydneyssä pienellä saarella asuvat sisarukset Connie ja Rose löytävät naapurien mökkiinsä hylkäämän vauvan. He adoptoivat Enigman, jonka mysteeristä tulee koko Australiaa vielä vuosikymmenienkin jälkeen kiinnostava uutinen. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin jälkeläiset tuskailevat elämänvalintojensa kanssa, ja samaan aikaan Enigman arvoitus alkaa avautua. 

Ahmin.

Viihdettä ja vähän faktaakin

On kyllä varsin hyvä, että en ole koskaan edes yrittänyt saada tällä blogillani mainostuloja - taas tuli reilun kuukauden paussi kirjoittamiseen, enkä ehtinyt edes ajatella kirjoittamista kuin vasta viime päivinä. 

Äänikirjojen kuuntelu on minulle rentoutumistapa muiden joukossa, vähän enemmän viihdettä kuin kirjojen lukeminen. Tähän bloggaukseen on valikoitunut kirjoja, joiden kuunteleminen on ollut nimenomaan rentoutumista.

 S.J. Bennet: Windsorin solmu. Hänen majesteettinsa tutkimuksia 1.

Kuinka hauska voikaan olla dekkari, jossa murhaa ratkoo kuningatar Elisabet! Kirjan idea on loistava ja toteutuskin varsin toimiva: dekkarijuoni vetää hyvin. Kirja on ehdottomasti hyvän mielen kirja, samanlaista yläluokkaista, mutta ah, niin turvallista mysteerien ratkomista kuin esimerkiksi Christiet. Nautin kovasti tämän kuuntelemisesta!

Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

Kirjan kertoja makaa alppilalaisella parvekkeella ja räytyy itsesäälissä, koska lupaava parisuhde meni vituiksi. Näin olisin kuvannut kirjaa ensimmäisen puoliskon ajan. Saamaton ja muissa roikkuva kertoja ärsytti minua huomattavasti. Loppua kohti tarina ja varsinkin päähenkilö sai kuitenkin lisää väriä, ja itsesääli alkoikin näyttää masennukselta. Sen jälkeen hahmoa oli huomattavasti helpompi sietää. Kuuntelin tänä syksynä myös Savonlahden Kai minä halusin tätä. Siinä minäkertoja käy läpi tapahtumia, jotka ovat johtaneet siihen, että hän on uudenvuodenaattona laitattamassa kierukkaa -  kuinka ihastus muuttui parisuhteeksi, joka muuttui vähän ärsyttäväksikin, mutta kuitenkin turvalliseksi. Tämä päähenkilö on alusta saakka selkeämmin masentunut, ja ehkä siksi siedettävämpi kuin se aiempi, vaikka heissä onkin paljon samaa.

Savonlahden tyyli on omintakeinen: hän kuvaa viimeistä yksityiskohtaa myöten päähenkilön puuhat, ja tarina ryntää sinne, minne minäkertojan ajatuksetkin. Molemmat kirjat kuitenkin päättyvät sulavasti, niin, että tarina tekee kauniin kaaren. Kyllä minä näistä niin paljon tykkäsin, että luen varmaan seuraavankin!

Satu Rämö: Talo maailman reunalla. Vuosi Islannin maaseudulla.

Kun on itse ollut kotosalla kaksi viimeistä vuotta, on ihanaa kuunnella tarinoita, joissa oikein mehustellaan eksoottisilla ulkomailla (kuten Islannilla). Rämö perheineen muuttaa Reykjavikista Islannin perähikiälle, ja lukija seuraa innostuneena, millaista elämä maailman reunalla on.

Maria Petterson: Historian jännät naiset. Merirosvoja, meedioita, varkaita ja vakoojaprinsessoja.

Petterson on kaivanut esiin ja koonnut samoihin kansiin uskomattomia tarinoita, joita yhdistää se, että ne kertovat naisista. Historian saatossa on ollut vaikka kuinka paljon naisia, jotka ovat olleet yhtä merkittäviä, kiinnostavia ja osaavia kuin miehet, ja on tosi voimauttavaa kuulla heidän tarinoitaan. Vaikka tässä on vähän sellaista iltasatuja vahvoille tytöille -fiilistä, tarinat ovat aikuiseen makuun. Ne viihdyttävät ja samaan aikaan antavat informaatiota.

Kaltainen valmiste

Tänä viikonloppuna vietetään Helsigin kirjamessuja, ja minäkin olin paikalla eilen iltapäivällä. Ai, miten ihanaa olikaan pitkästä aikaa kävellä Messukeskuksen käytävillä, kerätä kassit täyteen joululahjakirjoja ja pysähtyä kuuntelemaan kiinnostavia kirjailijahaastatteluja. 

Usein teen niin, että kävelen päämäärättömästi ja istahdan sijoilleni silloin, kun jokin keskustelu kuulostaa kiinnostavalta, mutta selailen ohjelmaa myös etukäteen ja teen muistiinpanoja haastatteluista, jotka saattaisivat kiinnostaa minua. Tänä vuonna listallani oli Silvia Hosseinin, Suvi Auvisen ja Sofia Blanco Sequeirosin keskustelu esseistä ja vallasta. Tosi hyvä keskustelu se olikin, mutta sitä osasin myös odottaa, koska kuuntelin loppukesästä Suvi Auvisen Kaltainen valmiste -esseekokoelman ja olin todella vaikuttunut.

 

Auvisen esseet pohtivat vallan jakautumista yhteiskunnassa, aktivismia ja aika usein myös syömistä - näkökulma voi olla esim. dyykkaaminen tai veganismi. Essee on riskialtis kirjallisuuden laji, koska välillä ne saattavat olla suorastaan kuolettavan tylsiä. Auvisen esseet eivät ole puisia, vaan kaunokirjallisuutta parhaimmillaan. Ne koostuvat kiinnostavista kohtauksista ja rakentuvat draaman kaaren mukaisesti. Kohtauksia yhdistävät toisiinsa briljantit ajatuskulut. Kokonaisuutena kokoelma pakottaa lukijan pohtimaan omia ajatuksiaan ja totuttuja näkökulmia. Sehän se on hyvän kirjan, ja erityisesti hyvän esseekokoelman merkki, että se ravistelee ajatuksia ja pakottaa näkemään asiat uudesta vinkkelistä.

(Sofia Blanco Sequeirosia en ole lukenut, mutta hänen esseekokoelmansa Voitto on nyt lukulistalla.)

Somesta tuttuja kirjoja

En ole vaihtanut ihan kokonaan äänikirjoihin, vaan luen kyllä mielelläni ihan paperisiakin kirjoja. Lukukokemus on aivan erilainen. Oikeisiin kirjoihin voi keskittyä, ja rakastan sitä, että niitä voi hypistellä ja selailla. Äänikirjoissa on pakko hyväksyä se, että jokin asia saattaa mennä ohi, ja luottaa siihen, että kokonaisuus pysyy kuitenkin hyppysissä. Tai siis korvien välissä.

Alkusyksystä sain kirjastosta monta varausta ja pääsin lukemaan oikeita kirjoja. Nämä kaikki ovat löytyneet somen kautta.

 Riina Tanskanen: Tympeät tytöt. Aikuistumisriittejä.

Seuraan Instagramissa Tanskasen Tympeät tytöt -tiliä, jolla sarjakuvan kautta puhutaan tyttöjen asemasta ja kulttuurista, jossa tämän hetken tytöt kasvavat. Kun sarjakuvista julkaistiin albumi joukkorahoituksen avulla, kannoin korteni kekoon, ja olipa ihan mahtavaa saada kirja vihdoin syksyllä käsiinsä. Tanskasen oivaltavat sarjakuvat kritisoivat patriarkaattia ja kapitalismia, antavat tytöille äänen ja herättävät lukijassa kaikki mahdolliset tunteet: surun, vihan ja ilon. Suosittelen, ihan jokaiselle.

Minja Koskela: Äidiksi tuleminen

Myös Koskelaan olen tutustunut Instagramin kautta. Hän on tuore Vasemmiston kaupunginvaltuutettu Helsingissä ja aivan älyttömän skarppi ja särmä tyyppi. Äidiksi tuleminen kertoo Koskelan omasta raskausajasta, mutta noin yleisemmin raskaana olemisesta ja äidiksi kasvamisesta. Vaikka aihe ei ole minulle ajankohtainen, tunnistin monia tunteita ja ajatuksia 18 vuoden takaa. Itse tulin äidiksi ilman kirjaa, joka olisi auttanut tulkitsemaan päänsisäistä kaaosta ja laittamaan ne aatteet myös yhteiskunnalliseen kehykseen. Jälkikäteen katsottuna se sujui ihan kohtuullisesti, mutta helpompaa se olisi ollut tämän kirjan kanssa.

Pauline Harmange: I hate men

Ranskalaisen kirjailijan essee käy läpi syitä, miksi jokaisen feministin, tai oikeastaan jokaisen naisen, pitäisi vihata miehiä. Provoisovasta lähtökohdasta huolimatta essee erittelee ihan sujuvasti syitä, joiden vuoksi patriarkaatin edustajien periaatteellinen vihaaminen olisi tärkeää. Hermange ei ehkä aivan onnistunut vakuuttamaan minua puolelleen, mutta esseen lukeminen antoi mahdollisuuden peilata omia ajatuksia esseistin ajatuksiin ja kirkastaa omaa näkemystä. Tähän kirjaan sain vinkin Ronja Salmen Instagramista.

Ina Mikkola: Runkkarin käsikirja - Kasvata pornolukutaitoasi ja seksuaalista älykkyysosamäärääsi.

Kun Ina <3 porno tuli telkkarista, minulla ei ollut aikaa perehtyä siihen. Onneksi Mikkola kirjoitti tämän kirjan, jossa sarjan tietopuoli on siististi kirjoissa ja kansissa - ja toki sarjan perusajatus pornon positiivisesta voimasta ja pornolukutaidon tärkeydestä on kirjankin johtava ajatus. Tämä kirja on fyysisesti isokokoinen ja sisältää jonkin verran niin pornografista kuvastoa, että bussimatkoille en tätä suosittele. Sen sijaan soisin, että sekä pornon suurkuluttajat että pornon vastustajat vilkaisisivat kirjan sisältöä. Kirjassa on paljon faktaa, tilastoja ja raikkaita ajatuksia, joihin omia ajatuksia kannattaa verrata.

Pohdiskelun virittelijöitä

Anna Karhusen Jos on romaani, jonka alussa ollaan elämän risteyskohdassa. Päähenkilö valitsee kirjassa vuoron perään eri polun. Lohduttavaa on, että jokainen poluista näyttää johtavan suurin piirtein samanlaiseen paikkaan - jossain vaiheessa on ryhdyttävä seuraamaan omaa sydäntään. Pidin tästä kirjasta ja sen maailmasta niin paljon, että luin sen puolikkaassa yössä. Pidin myös Karhusen kevyestä ilmaisusta ja siitä, kuinka Helsinki oli kirjassa yhdessä pääosassa.

Anna Burnsin Maitomies kertoo nimettömästä ajasta ja paikasta - jotka muistuttavat runsaasti 1970-luvun lopun Pohjois-Irlantia. Ympäröivä poliittinen tilanne aiheuttaa sen, että kaikki ovat samaan aikaan äärimmäisen kiinnostuneita toisista ihmisistä, mutta uskomattoman välinpitämättömiä elämän kaikkea kirjoa ja monikerroksellisuutta kohtaan. Päähenkilö, parikymppinen nuori nainen ajelehtii omassa elämässään, joka mullistuu, kun keski-ikäinen mies alkaa ahdistella häntä. Romaani kertoo todentuntuisesti sekä Pohjois-Irlannin (tai vastaavan ympäristön) tilanteesta sekä seksuaalisesta ahdistelusta. Suosittelen lukemaan, mutta varoitan mailien mittaisista luvuista.

Tukea ja vinkkejä kirjoittajalle

Loppukesästä luin taas pari kirjoittamisopasta. Mirjami Haimelinin ja Satu Rämön Kynä. Kaikki tärkeä kirjoittamisesta on selkeä, kannustava ja kirjoittamisen prosesseja hyvin hahmottava, väliin jopa rautalangasta vääntävä, mutta hyvällä tavalla. Varsinkin tietokirjailija saa tästä paljon hyviä vinkkejä, mutta opas soveltuu myös kaunokirjoittajalle. Tästä löytyy myös harjoituskirja, jonka saatan hyvinkin ostaa, jos kaipaan jossain vaiheessa lisäbuustia omaan kirjoittamiseeni.

Anteeksi, ihan karsea kuvakollaasi. Osaisin paremminkin, mutta enpä sitten tehnyt parempaa.

 

Lauri ja Paavo Järvilehdon Pim! Olet luova käsittelee luovuutta laajemmin. Tästäkin saa kirjoittamiseen monenlaista vinkintynkää, mutta itselleni en kokenut niitä kovin hyödyllisinä. Kirjan jutusteleva ja hieman humoristinen sävy viehättänee monia, mutta ei minua.

Minustako asuntosijoittaja?

Vuosi sitten innostuin hetkellisesti asuntosijoittamisesta ja varasin kirjastosta kaksi suomalaista asuntosijoittamisen klassikkoa. Joonas Oravan ja Olli Turusen Osta, vuokraa, vaurastu on alan raamattu, ja Marko Kaarron Sijoita asuntoihin! kertaa uskonkappaleet ja kertoo Kaarron kokemuksista asuntosijoittamisesta.

Sain varaukset loppukesästä, ja vähän jo unohtunut innostukseni heräsi uudestaan. Kumpikin kirjoista on helppolukuinen ja sisältää runsaasti käytännön esimerkkejä. Näiden avulla voisi hyvin aloittaa asuntosijoittamisen! Minä en ole vielä ostanut sijoitusasuntoa, mutta näiden kirjojen lukemisen jälkeen en enää vierasta ajatusta.
 

Ensemble, c'est tout

Vieraalla kielellä lukemisessa on aina alussa se kynnys, että pitää sietää sitä, ettei ymmärrä ihan joka sanaa ja että vieras kieli väsyttää. Muistan kiivenneeni kynnyksen yli, kun aloitin englanniksi lukemisen, ja sama juttu oli edessä ruotsin kanssa kymmenisen vuotta sitten. Nyt olen päässyt ranskankin kanssa kynnyksen yli! Ranskan kanssa mulla on vielä se ongelma, että sanavarasto on paljon suppeampi kuin englannissa tai ruotsissa, ja kielioppikin on välillä hukassa. Silti pystyn lukemaan nykykirjallisuutta (varsinkin dekkareita) vaipumatta aivan epätoivoon.

Luin koko viime kesän Anna Gavaldan Ensemble, c'est tout -romaania. Koko kesän siksi, että kuuntelin niin paljon äänikirjoja, että tämä oli lukuvuorossa oikeastaan vain iltaisin ennen nukahtamista ja silloin, kun olin netin ulottumattomilla. Kun loppu alkoi jo häämöttää, otin romaanin mukaan Ateneumin Repin-näyttelyn jonoon, ja kahdessa tunnissa romaani oli vihdoinkin loppuun luettu. Todellakin kaksi kärpästä yhdellä iskulla!

Romaani kertoo naapuruksista, jotka ajautuvat kämppiksiksi. Yhteisasuminen saa huomaamaan, että ihminen on aina riippuvainen toisista - ja kasvamaan omassa ihmisyydessään. Tykkäsin romaanista kovasti! Se oli humoristinen, lämminhenkinen ja kivasti pariisilainen. Romaani näyttää monenlaisia puolia ranskalaisesta yhteiskunnasta. Sen mukana pääsee siivousfirmaan, ravintolan keittiöön ja vanhustenhoitoon. Kiinnostavia paikkoja olivat jokaikinen!

Kun kuulin, että siitä on tehty myös elokuva, jossa on vieläpä Audrey Tautou pääosassa, oli pakko käydä kirjastossa. Elokuva ei ollut yhtä hyvä kuin kirja, mutta ei aivan kelvotonkaan. Jos et lue ranskaksi, tämä löytyy suomeksi Kimpassa-nimisenä. Jostain syystä se oli jäänyt minulta suomeksi lukematta, mutta ei haittaa yhtään, että kokemus tulikin luokseni ranskankielisenä.

No nyt se lukuhaaste valmistuu!

Ryhdyin täyttämään lukemieni kirjojen nimiä ja linkkejä lukuhaasteen omalle sivulle tässä blogissa, ja jouduin toteamaan, että kahdesta haasteeseen sijoittamastani kirjasta en olekaan vielä kirjoittanut blogiin. Paikataan siis vieläkin: 

Virpi Hämeen-Anttila: Juhannusyön painajainen

Tällä kertaaKalle Björk on juhannuksen vietossa maalla. Tuttavan saaressa tapahtuu kaksi epäselvää kuolemantapausta, jotka pitää ratkaista diskreetisti. Tykkään näistä Björk-dekkareista kuin hullu puurosta, mutta äänikirjana kuunteleminen oli yllättävän hankalaa, koska henkilögalleria oli suuri ja keskenään samankaltainen. Lukiessa tämä tuskin olisi ollut ongelma.

Haastekohta on

• 3, historiallinen romaani.

Estelle Monbrun: Meurtre à Montaigne

Keväällä luin tällaisenkin ranskankielisen dekkarin. Ilmeisesti kaikki Monbrunin dekkarit liittyvät johonkin ranskalaiseen klassikkokirjailijaan, eli ranskalaisen kirjallisuuden rakastajat nauttivat näistä ihan eri tasolla. Minun mielestä aika perusdekkari, jossa suurin osa tapahtumista sijoittui kesäloma-aikaan.

Se pääsee kohtaan

• 21, kirja liittyy johonkin vuodenaikaan.
  

Lukuhaaste valmistuu

Vihdoin lukuhaasteeni valmistuu parilla täsmäsijoituksella.

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia

Tämä novellikokoelma pääsee kohtaan

• 30, kirja on julkaistu kirjoittajan kuoleman jälkeen.

Siivojan käsikirja on pitkään ollut lukulistallani, mutta se ei ole tullut sopivalla hetkellä kirjastossa vastaan. Nyt kuuntelin sen vartavasten tätä haastekohtaa varten. Tykkäsin kovasti Berlinin tavasta rakentaa tarinoita, välillä vaivihkaa, välillä vyöryttäen, usein lopettaen erikoiseen juonenkäänteeseen tai kertakaikkiseen antikliimaksiin, joka toimi erikoisena käänteenä. Novelleista oli hauska bongailla kirjallisia viittauksia!

Caroline French Benton: Pikkutytön keittokirja

Tämä kirja pääsee kohtaan 

• 44, kirjassa on reseptejä.

Pelkästä keittokirjasta ei kuitenkaan ole kyse, vaan resepteillä on pieni kehyskertomus, joka kulkee läpi kirjan. Erityisen kiinnostava kirja on ajankuvana - kovin on erilaisia reseptejä ollu 100 vuotta sitten kuin nykyään.

Loppukesän äänikirjat

Kovasti olen taas kuunnellut kirjoja. Ihan oikeassa ovat mainokset, kun väittävät, että äänikirjat saavat ihmiset innoissaan siivoamaan ja leikkaamaan ruohoa. Minä olen juuri se tyyppi, joka ei voi vain maata sohvalla kuuntelemassa, vaan pitää samaan aikaan tehdä jotakin. Nyt olen vaihtanut Storyteliin, josta tykkään enemmän kuin Suomalainen Plussasta. Nextory, Bookbeat ja Storytel ovat keskenään hyvin samanlaisia, enkä oikeastaan osaa sanoa, mikä on suosikkini.

Hannele Mikaela Taivassalo: I slutet borde jag dö

Lyhyt romaani kertoo siitä, millaista on elää toisena naisena. Minä-muodossa kirjoitettu teksti avaa tunteita ja tarjonnee samaistumispintaa samassa tilanteissa olleille. Minä en saanut tästä oikein otetta.

Kaisa Pulakka: Kurittomat. Jumalattaria, nykynaisia ja muita kauheita akkoja.

Tähän kirjaan ja sen tarinoihin oli helppo samaistua, vaikka tarinoissa kerrottiinkin myyttien vahvoista ja pahansisuisista naisista. Tässä kirjassa yhdistyvät kulttuurihistoria, nykyaika ja kirjailijan omat kokemukset, ja kokonaisuudesta tulee samaan aikaan viihdyttävä ja sivistävä.

Anna Soudakova: Mitä männyt näkevät

Tämä kirja on oikein perinteinen lukuromaani, ja sellainen toimii myös hyvänä kuunteluromaanina. Tarina etenee kronologisesti ja lukijan/kuuntelijan on helppo pysytellä mukana. Tämä nimenomainen tarina kertoo Jurista ja alkaa hänen 5-vuotispäiviltään Pietarista. Sitten vanhemmat vangitaan, Juri muuttaa isovanhempien kanssa Uzbekistaniin, sitten isosiskon kanssa takaisin Pietariin, opiskelee, perustaa perheen ja lopulta päätyy Turkuun maahanmuuttajana. Ihailen tapaa, jolla Soudakova kuljettaa oman sukunsa tarinaa kunnioittavasti, kevyesti, olennaiseen keskittyen. 

Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti. Pojasta, isästä ja maailman arvoituksellisimmasta kalasta.

Joku jossain internetixissä kehui tätä kirjaa ja tämä mielipide nousi mieleeni, kun teos pullahti Storytelin näytölle. Normaalisti olisin svaipannut vasemmalle, mutta päätin ottaa kirjan kuuntelun - ja toivoin myös, että saisin tällä kuitattua puuttuvan haastekohdan 

• 40, kirjassa kerrotaan eläinten oikeuksista.

Kyllä tässä puhuttiin jonkin verran ankeriaasta eläinten oikeuksien kannalta, mutta lisäksi opin ihan hirveästi ankeriaasta. Tykkäsin myös siitä, että kirja kertoi isän ja pojan suhteesta (ihan kuin otsikkokin lupasi, mutta enhän minä sitä nähnyt lukea puhelimen näytöltä).

Adam Kay: Kohta voi vähän kirpaista. Nuoren lääkärin salaiset päiväkirjat.

Hauskoja ja kuvottavia sattumuksia sairaalasta ja synnytysosastolta. Ei synnytyspelkoisille eikä ruokapöytään. 

Julia Thurén: Kaikki kuluttamisesta. Näin aloin käyttää rahojani paremmin.

Nyt olen ajan hermolla: tämä kirja julkaistiin viime viikolla. Suoraa puhetta raikkaalla ja humoristisella tyylillä rahasta ja turhasta kulutuksesta ja siitä, mitä sille voisi tehdä.