keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Hömppää kirjastosta

Päätin palkita itseni parilla kevytlukuisella hömppäkirjalla. Varasin itselleni kirjastosta Alan Bradleyn Nokisen tomumajan arvoituksen, yhden Flavia de Luce -kirjoista, ja Kia Wallin Avokadopastaa-romaanin.

Nokisen tomumajan arvoituksessa Flavia lähetetään Kanadaan tyttökouluun, joten tämä kirja saa luvan edustaa haastekohtaa 32, kirjassa käydään koulua tai opiskellaan. Tämä Flavia ei ole sarjan hauskimpia ja juoneenkin jää muutama kissankokoinen aukko, mutta minä olen jo niin Flavian imussa, että olin tähänkin tyytyväinen. Ehkä ei kuitenkaan kannata aloittaa Flaviaan tutustumista sarjan loppupäästä.

Avokadopastaa-kirjaa selailin kerran kirjakaupassa ja se vaikutti kiinnostavalta viihderomaanilta, jonka aiheena on nettideittailu. Sitä se kuvaakin osuvasti ja hauskasti. Olisi pitänyt kuitenkin selailla tarkemmin, koska tämä on myös naisille tarkoitettu pehmopornokirja, joka on välillä hyvinkin Regina-lehden Naisen unelmien tasolla. Kirja ei siis sovellu työmatkalukemiseksi. Sijoitan tämän haastekohtaan 19, kirja käsittelee vanhemmuutta, koska päähenkilön lapset ja yksinhuoltajuus ovat kirjassa tärkeänä teemana heti rakkauden etsinnän ja sekopäisen ympäriinsä nussimisen jälkeen.

maanantai 23. huhtikuuta 2018

E-kirjoja

Elisa Kirja tarjosi ystävänpäivänä ilmaista kirjaa. Valitsin suppeasta valikoimasta Nina Georgen Pieni kirjapuoti Pariisissa -romaanin. Se oli hyvä valinta. Sijoitan kirjan haastekohtaan 36, runo on kirjassa tärkeässä roolissa.

Kirjan tärkeä runo on Herman Hessen Vaiheet. Kirjakauppias Jean Perdun kirjakauppa on Seinessä kelluva kirjaproomu, jota hän itse kutsuu kirjalliseksi apteekiksi: hän valitsee asiakkaille erilaisia kirjoja parantamaan erilaisia elämänogelmia. Perdu itse on kuitenkin jämähtänyt. Hänen elämänsä muuttaa naapuriin muuttava Catherine - ja se, että joku on tehnyt Vaiheet-runosta jääkaappimagneetin. Perdu heittää kirjaproomunsa köydet ja matkustaa Seineä pitkin Etelä-Ranskaan. Matkalla hän löytää itsensä, ystäviä, menneisyytensä ja tulevaisuutensa. Tämä romaani sopii kaikille lohdutusta ja lämpöä kaipaaville.

Naistenpäivänäkin Elisa Kirjalla oli tarjouksia, ja minä ostin halvalla Margaret Atwoodin Orjattaresi-romaanin, joka sopii hyvin haastekohtaan 6, kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa. Paperisen romaanin ja sähkökirjan lisäksi HBO on tehnyt tästä Handmaid's Tale -sarjan, josta on juuri tulossa toinen kausi. En ole katsonut ykköskauttakaan, mutta mainoksia olen nähnyt, ja ne ahdistivat minua hiukan. Samoin muistelin, että Atwoodin teksti on välillä raskassoutuista, joten pienellä epävarmuudella tartuin tähän kirjaan.

Muistin varmaan väärin. Romaanin kertoja on nainen, joka elää 1900-luvun loppupuolella totalitaristisessa yhteiskunnassa, joka ennen oli Yhdysvallat. Saasteiden takia syntyvyys on laskenut huomattavasti, ja ongelma on ratkaistu rajoittamalla naisten asemaa. Osa naisista on miestensä alaisuudessa eläviä vaimoja, osa palvelijoita ja sitten on orjattaria, joiden tehtävä on tulla raskaaksi ja synnyttää lapsia. Aina kun tarina käy liian raskaaksi kertojalleen, hän vaihtaa aihetta. Lopussa paljastuu, että orjattaren tarina on nauhoitettu puheena, mikä myös selittänee helposti seurattavaa tekstiä. Tämä dystopia on selkäpiitä karmiva, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen. Ihan oikeasti mikä tahansa omituinen yhteiskuntamuoto on vain muutaman poliittisen päätöksen takana, ja on hyvä, että tunteita herättävä kirjallisuus muistuttaa siitä.

Maaliskuussa HS Kirjaston yhtenä viikon kirjana oli Alan Bradleyn Kolmasti naukui kirjava kissa. Se sijoittuu luontevasti haasteen kohtaan 47, kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta. Flavia de Luce on vieläkin 12, vaikka hän alkaakin jo pohtia asioita uusin silmin. Nämä dekkarit ovat minun suosikkejani. Tämän romaanin juoni ei ole parasta Flavia-laatua, mutta tunnelma ja huumori ovat kohdillaan.

Huhtikuussa viikon kirjana oli muun muassa Nina Honkasen Onnelliseksi. Lukaisin tämän suomalaisten seksuaalisuutta käsittelevän tietokirjan, joka ei tarjonnut juuri uutta tietoa, mutta on varmasti kattava yleisesitys aiheesta. Sijoitan sen haastekohtaan 27, kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta - vaikka tämä oli ehkä vähän väkisin tähän kohtaan runnottu, kun ei parempaakaan vaihtoehtoa löytynyt.

perjantai 13. huhtikuuta 2018

Murakamin varhaiset teokset

Lainasin fafalta Haruki Murakamin kaksi ensimmäistä romaania, jotka on julkaistu englanniksi yhtenä niteenä. Molemmat ovat lyhyitä, joten ne on helppo lukea nopeasti.

Murakamin esikoinen, Hear the Wind Sing, on kirjoitettu kesäkaudella 1978 (minkä opin Murakamin kirjoittamasta esipuheesta) ja molemmat kirjat kertovat 1970-luvun alusta, joten sijoitan jommankumman haastekohtaan 5, kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit. Sekä Windissa että sen itsenäisessä jatko-osassa Pinballissa puhutaan jatkuvasti pop-musiikista, joten kuittaan myös haastekohdan 22, kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin.

Nämä romaanit muistuttavat paljon Norwegian Woodia ja niissä on samanlaisia teemoja ja motiiveja: päähenkilöt ovat nuoria, nuoret opiskelijatytöt tekevät itsemurhia, pop-kappaleet ja radio-ohjelmat ovat keskeisessä roolissa jne. Suppealla Murakami-kokemuksellani sanoisin, että myös fragmentaarisuus on hänelle kirjailijana tyypillistä.

Wind on kuitenkin selvästi vasta ensimmäinen kokeilu, jonka henkilöt ja teemat harottavat jokainen vähän omaan suuntaansa. Pinballissa kokonaisuus pysyy paljon paremmin kasassa. Kummankaan juonesta en sano yhtään mitään, koska kummassakin sitä on vain nimeksi, ja Windin juonikuviota en suoraan sanottuna oikein edes ymmärrä. Takakannen mainoksen mukaan näiden romaanien sankarit esiintyvät vielä ainakin kolmannessa kirjassa, A Wild Sheep Casessa. Se on suomennettukin nimellä Suuri lammasseikkailu, eli tulkitsen, että siitä eteenpäin Murakamin kirjat ovat vielä enemmän lukemisen arvoisia. Olivat nämäkin kuitenkin kiinnostavia lukea, ja varsinkin se esipuhe oli antoisa.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

1. Kirjassa muutetaan

Sain joululahjaksi Kjell Westön Rikinkeltaisen taivaan. Vähän arastelin sen lukemisen aloittamisen kanssa; ajattelin, että se saattaa olla vähän tylsä ja liian vakava kirja. Ihan turhaan. Jokin noissa Westön romaaneissa iskee juuri minuun: pidän niitä erilaisista pohdiskelevista aiheista huolimatta helppolukuisina ja jopa viihdyttävinä.

Rikinkeltainen taivas kertoo suomenruotsalaisen miehen historian varhaisnuoruudesta keski-ikään. Minusta tämä(kin) Westön romaani on kiinnostava kuvaus suomenruotsalaisuudesta: erilaisista suvuista ja hyväveliverkostoista, joihin tullaan mukaanvedetyiksi riippumatta siitä, mihin sukuun kuuluu. 

Tämä on miehinen kasvukertomus, mutta myös kertomus Suomesta, 1970-luvun sisäänpäinkääntyneisyydestä, 1980-luvun kasinotaloudesta ja 2000-luvun maailmoja syleilevästä uudesta postmodernista suomalaisuudesta. Koko ajan mukana kulkee pop-musiikki. Tämä romaani on siis todella tyypillistä Westöä, mutta sellaisena oikein toimivaa.

Itse sijoitan tämän haastekohtaan 1, kirjassa muutetaan, koska minäkertoja muuttaa romaanin aikana useaan otteeseen - asunnosta ja asuinalueelta toiseen vaihtaminen on selkeä merkki sekä yhteiskunnallisen aseman muutoksesta että oman elämän uudesta kohtaa aloittamisesta.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Sympaattisen salapoliisin ja nerokkaan norsun seikkailut

Luin Vaseem Khanin dekkarit The Unexpected Inheritance of Inspector Chopra ja The Perplexing Theft of the Jewel in the Crown.

Ensimmäisessä kirjassa poliisitarkastaja Chopra jää eläkkeelle, saa perinnöksi elefantinpoikasen, ryhtyy selvittämään ominpäin rikosta ja loppujen lopuksi perustaa yksityisetsivätoimiston. Toisessa kirjassa Ison-Britannian kruununjalokivet on tuotu Intiaan näyttelyyn, ja Koh-i-Noor-timantilla koristettu kruunu varastetaan. Chopra ryhtyy selvittämään ryöstöä.

Sijoitan nämä Baby Ganesh Agency -dekkarit haastekohtiin 11, kirjassa käy hyvin, ja 40, kirjassa on lemmikkieläin. Näissä kirjoissa todellakin käy aina hyvin; minusta kirjoissa on hyvin samanlainen lämminhenkinen tunnelma kuin Mma Ramotswe -kirjoissa. Roistoille käy kyllä huonosti, mutta se on itsestäänselvää, koska päähenkilöä ohjaa vahva oikeudentaju, ja dekkarin loppuratkaisukin on sen mukainen.

Dekkarien henkilöhahmot ovat varsin karikatyyrisia, mutta se ei haittaa vaan pikemminkin lisää nautintoa. Intian kuvaus on värikästä ja herättää ainakin minussa matkakuumeen. Dekkarijuonet eivät ole ihan huonojakaan, ja se on ihan riittävästi, koska näiden romaanien viehätys on ihan muualla kuin hyvin rakennetuissa arvoituksissa.

lauantai 24. maaliskuuta 2018

1920-luvun ajankuvaa jännittävässä paketissa

Olen lainannut fafalta kuukausia (jos ei vuosia) sitten pari Laurie R. Kingin kirjaa, joissa seikkailee yksityisetsivä Harris Stuyvesant. Tänä keväänä sain ne vihdoin luetuksi. Stuyvesant ei ole lainkaan niin kiinnostava hahmo kuin saman kirjailijan (Sherlock Holmesin nuori vaimo) Mary Russell, mutta eivät nämäkään romaanit huonoja ole. Nekin sijoittuvat 1920-luvulle, ja King selvästi tuntee tämän aikakauden.

Touchstone aloittaa Stuyvesantin seikkailut. Sijoitan sen haastekohtaan 17, kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa. Sen tapahtumat pyörivät työväenluokan järjestäytymisen ja suurlakon ympärillä, mutta kirjan näyttämönä on suurimman osan aikaa herraskartano. Rahvaanomaisen kovanaama-Stuyvesantin sidekick on herraskainen ja sodan murjoma Bennett Grey, jolla on lähes yliluonnollinen kyky aistia ihan kaikkea, mikä ei ole ihan sopusoinnussa.

Parivaljakko pääsee paremmin vauhtiin romaanissa The Bones of Paris, 4, kirjan nimessä on jokin paikka. Tämän romaanin juoni on jännempi ja hieman nopeatempoisempi: ollaan Pariisissa etsimässä sarjamurhaajaa. Jos 1920-luvun Pariisi kiinnostaa, tämä romaani kannattaa lukea pelkästään miljöökuvauksen vuoksi. Jännärinäkin se on varsin luettava.

torstai 22. maaliskuuta 2018

Hiihtolomalukemista

Hiihtolomasta on jo kuukausi eli on vallan sopiva aika blogata hiihtolomalla luetuista kirjoista. Kun muu perhe lasketteli, minä luin. Tai no, kävelin ja luin, pelkällä lukemisella olisin kuitannut haasteesta useammankin kirjan.

Luin Emelie Scheppin toisen dekkarin Vita spår. Se menee haasteessani kohtaan 42, kirjan nimessä on adjektiivi. Tämä oli ihan oivallinen jännäri huumekaupasta, ja mielestäni parempi kuin Scheppin esikoinen.

Ruotsalaisia dekkareita edustaa myös Leif GW Perssonin Kan man dö två gånger. Häpeäkseni tunnustan, että tämä on ensimmäinen lukemani GW - mutta ei ehkä viimeinen. Tartuin kirjaan, koska minua kiehtoi ajatus siitä, että ruotsalaiselta autiosaarelta löytynyt pääkallo kuuluu naiselle, joka on kuollut vuosia aiemmin tsunamissa. Tämä hedelmällinen lähtökohta dekkarille auttoi minua kuittaamaan haasteen kohdan 14, kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan, siis Ruotsiin ja Thaimaahan. Positiivisena yllätyksenä tuli romaanin huumori ja mainio henkilögalleria etunenässä rikoskomisario Evert Bäckström, joka kaikessa sikamaisuudessaan on täydellisen hurmaava.

Ruotsalaista sana- ja kuvataidetta edustaa myös Åren kirjastosta måfålla valitsemani Kvinnor ritar bara serier om mens. Se saa olla haasteen kohta 41, valitse kirja sattumanvaraisesti. Sarjakuva-antologia käsitteli kuukautisia hauskasti, kipeästi, välillä samaistuttavasti ja välillä täysin käsittämättömällä tavalla.



Näiden lisäksi luin lomalla Dan Brownin Origin-romaanin, 46, kirjan nimessä on vain yksi sana. Se oli juuri niin mukaansatempaava kuin danbrownit ruukaavat olla. Tarinakin oli kiinnostava eikä liian vaan juuri sopivan mielikuvituksellinen.