maanantai 6. heinäkuuta 2020

29, Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva

Japanilainen lähikauppa on nimeltään konbini. Joskus olisi hauska päästä sellaiseen ihan livenä tutustumaan, mutta kauppaan ja sen tunnelmaan pääsee myös lukemalla Sayaka Muratan Lähikaupan nainen -romaanin.

Se kertoo 36-vuotiaasta Keikosta, joka on ollut 18-vuotiaasta asti töissä lähikaupan myyjänä. Keiko ei ole niin kuin muut ikätoverinsa: hänen on vaikea ymmärtää erilaisia käyttäytymissääntöjä eikä häntä kiinnosta perheen perustaminen tai paremman työpaikan löytäminen. Lähikaupasta hän on löytänyt maailman, jossa hän osaa toimia ja jossa hän kokee olevansa hyvä.

Muiden vaatimukset saavat Keikon kuitenkin kyseenalaistamaan valintansa, ja romaanin kautta lukijakin voi pohtia, kuinka tärkeää on sopeutua ulkopuolelta tuleviin odotuksiin. Vaikka kirja Japanista kertookin, ei tämä mielestäni ole "tarkka kuvaus japanilaisesta työkulttuurista", kuten internet väittää. Keiko on yhtä lailla outolintu Japanissa kuin olisi Suomessakin, mutta ihan samalla tavalla joka maassa ihmisiin kohdistuu odotuksia, jotka perustuvat siihen, mikä on keskimittaista ja normaalia.


Kannessa lukee, että kirja olisi hauska. Ei mielestäni ollut. Se ei ole raskas, ja välillä siinä on lempeää huumoria, mutta hersyvän hauska se ei todellakaan ole, vaan aihe on ajoittain jopa hieman surumielinen. Riemastuttava se kyllä on, ja loppuu onnellisesti.

lauantai 4. heinäkuuta 2020

Minä luen ranskaksi!

Ostin talvella pari ohutta ranskankielistä pokkaria. Fred Vargasin Coule la Seine (~ Seine virtaa) tuli luetuksi heti tammikuussa. Siinä on muutama novelli, joiden päähenkilönä on Adamsberg. Ei mitään ihmeellisiä stooreja, mutta ihan luettavia, suht ymmärrettävällä ranskalla. Sijoitin tämän kirjan haastekohtaan 7, kirjassa rikotaan lakia.


Anna Cavaldan L'echappée belle (~ Kaunis karkumatka) sai odottaa hyllyssä vähän pidempään, mutta se sopikin aivan mahtavasti aurinkoisiin hellepäiviin. Kirjassa kolme sisarusta matkaa sukulaisen häihin, mutta juuri ennen kirkonmenojen alkamista he karkaavatkin neljättä sisarusta tapaamaan. Tämä romaani on aivan ihana! Se käsittelee sisaruutta ja kasvamista, ja mielestäni näitä teemoja käydään läpi raikkaasti.

Romaanin ranska on kaunista ja kepeää, vaikka en ihan kaikkea ymmärtänytkään. Sen ymmärsin, että kirja on myös hauska! Jos ranskan kieli ei luonnistu, tästä kirjasta löytyy myös suomennos (Karkumatka). Tämä pääsee haastekohtaa 43, kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja. Kirjasarja on J'ai lu.

Oma karkumatkani kotirannalle

torstai 2. heinäkuuta 2020

Muistoksi käynnistäsi

Vuoden 2020 ensimmäinen romaani, joka ei mahtunut lukuhaasteeseen, on Fred Vargasin Muistoksi käynnistäsi.

Romaani kuuluu Kolme evankelistaa -sarjaan. Kolme historiantutkijaa olivat aikoinaan minun ensikosketukseni Vargasiin, ja heihin alunperin ihastuinkin. Sittemmin Adamsberg on vienyt heidän paikkansa, mutta aina on aikaa Matteukselle, Markukselle ja Luukakselle.

Laadultaan dekkari ei ole niin tasainen kuin monet muut Vargasin kirjat, mutta ei se huono ole, varsinkaan nyt, kun henkilöhahmot ovat tuttuja, samoin Vargasin tapa rakentaa hahmoja kertomalla heistä yksityiskohtia siellä täällä.

Kaiken kaikkiaan dekkari on varsin viihdyttävää luettavaa. Louis Kehlweiler metsästää murhaajaa bretagnelaisessa pikkukaupungissa. Ruumiita riittää, ja sen lisäksi, että murhaaja otetaan kiinni, pöllytetään vähän vanhoja salaisuuksia.


tiistai 30. kesäkuuta 2020

Inhorealismia

Alkukesästä, kun kirjastot vihdoin aukesivat, bestseller-hyllyistä löytyi vaikka mitä kivaa, myös Niklas Natt och Dagin 1794. Elävien haudasta.

Tässä romaanissa on todella naturalistinen ote: kaikki näytetään juuri niin inhottavana ja surkeana, kuin se on ollutkin. Kirjan loppukaan ei varsinaisesti ole onnellinen. Historian kuvaus on kuitenkin uskomattoman hienoa ja rikostarina jännittävä. Kirja ei jää juurikaan jälkeen 1793:sta.

Päähenkilö on yhä Mickel Cardell. Hänen kumppaninaan rikoksia selvittää Emil Winge, Cecil Wingen veli. Henkilöhahmot ovat uskottavia (ja usein aika vastenmielisiä), ja heidän mukanaan lukija pääsee monenlaisiin paikkoihin. Tällä kertaa seikkaillaan vähän Ruotsin siirtomaassa, Saint-Barthélemyn saarella, kuvottavien rikollisten joukossa, mielisairaaloissa ja oluttuvissa.

Varoituksen sana: jos et pidä väkivallasta, tämä ei ole sinun kirjasi. Jos kuitenkin autenttiset historialliset romaanit kiinnostavat, kannattaa hankkia kirja käsiinsä.

Tämän paikka on haastekohta 15, fiktiivinen kertomus, jossa on mukana historiallinen henkilö. Romaanissa viitataan useisiinkin historian henkilöihin, mutta oleellisena osana tarinaa on kohtaaminen Magdalena Rudenshcöldin kanssa; hän oli Gustaf Mauritz Armfeltin rakastajatar.


torstai 4. kesäkuuta 2020

Pääteasema Auschwitz

Luin Eddy de Windin Pääteasema Auschwitz. Selviytyjän muistiinpanot leiriltä. Tämä kirja on kirjoitettu Auschwitzissa, toki vasta leirin neuvostomiehityksen jälkeen.

Kuten useissa keskitysleiriromaaneissa, tässäkin kaiken voittava voima on rakkaus, joka kantaa läpi kammottavien kokemuksien ja näyttäytyy toivona, jonka takia kannattaa selviytyä. Olen vuosien varrella lukenut aika monta erilaista keskitysleiriaiheista kirjaa, ja tämä näyttäytyy niiden joukossa näkökulmaltaan raikkaana ja ilmaisultaan keveänä. Silti aihe pysäyttää - niin kuin pitääkin.

En voi kuin hämmästellä, kuinka joku voi kirjoittaa näin yhtenäisen tekstin sellaisen kokemuksen, kuin keskitysleiristä selviytyminen, jälkeen? Minä en pysty keskittymään kirjoittamiseen, jos on vähän nälkä tai päätä särkee. Eddy de Wind on psykiatri, joka kehitti myöhemmin keskitysleirisyndrooma-käsitteen. Tämän romaanin jälkilauseena on hänen kirjoittamansa essee, jossa hän pohdiskelee sitä, mikä sai jotkut selviämään.

Sijoitan tämän kohtaan 32, kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa. Luen näemmä aika pitkälti vain suomalaista, ruotsalaista, englanninkielistä ja nykyään ranskalaistakin kirjallisuutta. Tämä kohta ei täyttynyt mitenkään itsestään, mutta onneksi hollantilainen de Wind kirjoitti äidinkielellään.


tiistai 2. kesäkuuta 2020

Kyllä ne Finlandia-palkinnot ihan aiheesta saadaan

Sain joululahjaksi Pajtim Statovcin Bollan, mutta sain tartuttua siihen vasta nyt loppukeväästä. Ajattelin, että se varmasti on loistava kirja, mutta arvelin sen myös olevan aika raskas kirja henkisesti, joten napostelin kaikenlaista hömppää ja annoin Bollan odottaa.

Molemmat odotukseni täyttyivät. Bolla kertoo kahden miehen rakkaudesta. Toinen heistä on albaani ja toinen serbi, ja valitettavasti he tapaavat juuri ennen Kosovon sotaa. Bolla on myös tarina maahanmuutosta ja paluusta vanhaan kotimaahan, siitä, miten vaikeaa on sekä lähteä että palata.

Statovci kirjoittaa sujuvaa kieltä, jonka rytmi on välillä kiihkeä, välillä tasaisesti soljuva. Hän menee luontevasti monenlaisten hahmojensa nahkoihin ja kirjoittaa tarinoita, jollaisia en itse osaa edes kuvitella. Rajuista kohtaloista huolimatta hahmot ovat uskottavia ja heidän tunteensa ja ajatuksensa tunnistettavia. Statovcin romaanit vievät maailmoihin, joita en tunne, mutta jotka tarinoiden myötä tulevat minullekin tutuiksi.

Sijoitan tämän haastekohtaan 10, kirja sijoittuu maahan, jossa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa.





sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Samaistuttavaa matskua neli-viisikymppiselle!

Hyppe Salmen Aaltoja ja asiattomuuksia on ihana. Se kertoo viisikymppisestä Rimmasta, joka huomaa vaihdevuosiensa alkaneen. Lapset ovat juuri muuttaneet pois kotoa, epätyydyttävä avioliitto on jäänyt taakse, elämän parhaan ajan pitäisi alkaa.

Tarina nytkähtää käyntiin vähän hitaasti, niin että lukija luulee jonkin aikaa, että tämä on nyt tällaista itseironista ja pohdiskelevaa autofiktiota. Muistiinpanomaisista ja päiväkirjamaisista merkinnöistä siirrytään kuitenkin pikkuhiljaa laajempaan kehykseen, kirjaan tulee enemmän henkilöhahmoja ja tarina alkaa saada viihdekirjamaisia piirteitä.

Tykkäsin tosi paljon siitä, että kerronnassa hyödynnetään erilaisia muistiinpanoja, listoja, Whatsapp-keskusteluja jne. Yhdessä perinteisen tarinankerronnan kanssa kokonaisuudesta tulee raikas ja kiinnostava. Ja hauska. Samaistuin tosi paljon Rimmaan ja hänen kokemuksiinsa. Olisinpa itse osannut kirjoittaa tämän!

Tämä pääsee haasteessa kohtaan 45, esikoiskirja.