keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Helppolukuisia tietokirjoja

Kirjamessutkin olivat ja menivät. Tänä vuonna kävin vain kerran, ja ostin lähinnä joululahjoja. Sen lisäksi bongasin monta kiinnostavaa tietokirjaa, jotka laitoin Helmetissä varaukseen. Sain kirjat melkein saman tien, ja nyt olen ne jo lukenutkin.

Susanna Ruuhilahden Koukuttavat suhteet ja Kati Niemen Rakkauden (r)evoluutio - Parempi parisuhde vai erinomainen ero? kertovat rakkaudesta, joka on syystä tai toisesta epätyydyttävää. Koukuttavat suhteet avaa syitä, miksi ihmiset jäävät suhteisiin, jotka eivät ole heille hyväksi. Rakkauden (r)evoluutio haastaa lukijansa ajattelemaan parisuhteita ja eroamista uudelta kannalta. Varsinkin jälkimmäinen on mielestäni varsin raikas self-help-opus, joka antaa uusia näkökulmia ja auttaa näkemään eron uutena alkuna. Kirjasta löytyy myös paljon harjoituksia, joiden avulla mieltään - ja sitä myötä parisuhdettaan - voi harjoittaa.


Jennifer Ackermanin Viisaat linnut avaa lukijalle oven lintujen  maailmaan, joka onkin aivan erilainen, kuin suurin osa meistä oli kuvitellut. Minä ainakin suorastaan tempauduin lukemaan lintujen älykkyydestä. Samanlainen vaikutus oli Neil deGrasse Tysonin Tähtitiedettä kiireisille. Pääasiassa varsin selkeästi ja ymmärrettävästi kirjoitettu kirja käsittelee erilaisia astronomiaan liittyviä aiheita. Ihanaa, että tällaisia kirjoja on, ja sääli, että oma yläasteen fysiikan opettajani ei osannut puhua tällaisista asioista, että fysiikka olisi ollut mielestäni kiinnostavaa!

torstai 7. marraskuuta 2019

Vél d'Hiv - vaiettuja tarinoita historiasta

Holokaustista kirjoitetaan jatkuvasti, ja säännöllisesti minäkin tartun niihin kirjoihin - varsinkin, jos näkökulma on sellainen, josta en ole aihetta aiemmin katsellut.

Viimeksi luin Tatiana de Rosnayn Nimeni on Sarah -romaanin. Romaani kertoo siitä, kuinka kesällä 1942 Pariisin poliisi tekee laajan ratsian ja kerää suurimman osan kaupungin juutalaisista pyöräilystadionille odottamaan siirtoa muualle. 10-vuotias Sarah odottaa äitinsä ja isänsä kanssa pääsyä pyöräilystadionilta pois. Hänellä on kiire kotiin, koska 4-vuotias pikkuveli odottaa piilossa lukitussa komerossa. Kodin sijasta Sarah joutuu leirille.

Romaani kulkee kahdessa aikatasossa. Nykyajassa Pariisissa asuva amerikkalainen Julia tekee lehtijuttuVélodrome d’Hiver -ratsiasta. Yllättäen Julia törmää ranskalaisen miehensä perheen perhesalaisuuteen, joka liittyy jotenkin Sarahiin. Kun Julia selvittää menneisyyden tapahtumia, hänen oma elämänsä mullistuu.

Romaanin aihe on kiinnostava, silläkin, että se on Ranskassa yhä varsin vaiettu. Menneisyys ja nykyisyys kulkevat tarinassa luontevasti rinnakkain, ja pääpaino on nykyisyydessä, mikä tekee kirjasta miellyttävän lukea myös heille, joita holokaustitarinat liikuttavat ylenpalttisesti.

Hippasen minua ärsyttää kertomistyyli, jota kutsuttakoon vaikka viihdekirjamaiseksi tyyliksi. Varsinkin nykyajassa kulkevassa tarinassa esiintyvä ulkonäön, vaatteiden, ihmissuhteiden kiemuroiden yms. kuvailu tuntuu turhalta - se jopa vähän syö vakavaa sisältöä. Kokonaisuutena kirja on kuitenkin hyvä: tarina rullaa sujuvasti, asia on tärkeä ja lukeminen tuntuu mukavalta.

Kuinkakohan pitkään näitä holokaustiromaaneja kirjoitetaan? Vielä tapahtumat ovat lähellä, ja on kiire kerätä kokijoiden ja silminnäkijöiden tarinat talteen. Tuleekohan holokaustista jossain vaiheessa vain yksittäinen tapahtuma historiassa, jotain, jota tapahtui niin kauan sitten, ettei sitä oikein jaksa muistaa? Vai pysyykö tämä poikkeuksellinen julmuus jälkipolvien mielessä hamaan maailmaan tappiin asti? 

Kirjasta on tehty myös elokuva Sarah's Key. Ennen elokuvaa kirja oli julkaistu Suomessa nimellä Avain.

tiistai 5. marraskuuta 2019

Pihka

Ane Rielin Pihka on pysäyttävä romaani, joka on monesti luokiteltu psykologiseksi jännäriksi. Sitäkin se on, mutta ei mitenkään perinteisellä tavalla.

Kansikin lupaa jotakin erikoista!

Pihkan tapahtumien keskipisteessä on alakouluikäinen Liv, joka asuu perheensä kanssa pienellä saarella. Perheen talo on saaren syrjäisessä päässä, jota yhdistää muuhun saareen vain kapea kannas.

Perheestä ja sen jäsenistä kerrotaan kolmen sukupolven ajalta; Livin syntymän jälkeen näkökulma on Livin. Asioiden katseleminen lapsen näkökulmasta etäännyttää lukijaa tapahtumista; siitä, että perhe ei lähde kotoaan juuri koskaan, paitsi isä ja Liv usein öisin etsimään "tavaraa, jota muut ihmiset eivät kaipaa", samoin kuin siitä, että isä päättää tukahduttaa isoäidin, että äiti lihoo monisatakiloiseksi eikä pääse liikkumaan sängystä ja että isä virittää pihalle ansoja tunkeutujia varten.

Pihka kertoo tarinan perheestä, jonka jäsenet välittävät toisistaan ja haluavat toisilleen vain hyvää, mutta joka pikkuhiljaa luisuus yhteisön ulkopuolelle ja alkaa toimia erilaisilla säännöillä kuin muut perheet. Tällaisesta aiheesta voisi kirjoittaa henkilökohtaisilla tragedioilla mässäilevän romaanin, mutta Pihka ei ole sellainen. Sen sijaan Riel kertoo sen kummemmin arvottamatta Livin perheen tarinaa - ja usein perhe ja sen jäsenet näyttäytyvät lukijalle kauniina. Minusta kirjaa oli helppo lukea, vaikka sen aihe ei ollutkaan mitenkään helppo. Loppuratkaisu on toimiva, ja kirjan lukemisesta jää hyvä mieli - tosin ajatukset palaavat kyllä Livin luo kerran jos toisenkin lukemisen loputtua.

sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Amerikkalainen

Meri Kuusiston Amerikkalainen oli kummallinen, mutta viehättävä lukuelämys.

Romaanin päähenkilö Susette löytää amerikkalaisen jalkapallon ja päättää ruveta sille äidiksi. Vastuunotto muuttaa Suseten elämän: viinan ja miesten täyteinen elämä täyttyy vaipoilla, tuttelilla ja huolella. Susette ystävystyy naapurin Hermannin kanssa. Hermanni asuu katolla teltassa, koska elämä maanrajassa ahdistaa.

Ystävyksiä yhdistää vaikeus puhua tunteista ja saada otetta omasta elämästä. Ystävyys kuitenkin kantaa, samoin vastuunkanto Amerikkalaisesta, mikä siis on jalkapallolapsen nimi. Kyllä tästä romaanista kasvutarinakin kehkeytyy.

Kuusisto leikittelee kielellä sujuvasti. Lyhyinä sattumuksina etenevä tarina on usein hulvattoman hauska, mutta mitä pidemmälle romaani ja sen tarina etenee, sitä läheisemmiksi ja todellisemmiksi sen hahmot tulevat. Huumorin avulla käsitellään vaikeita ja vakavia teemoja.

Suosittelen vähän vinon huumorin ystäville, samoin heille, jotka pitävät Mikko Rimmisen kirjoista - Kuusiston kielessä ja tyylissä on paljon samaa.


perjantai 1. marraskuuta 2019

Matkakirjoja

Jos haluaa tehdä ekologisia ja ekonomisia matkoja, kannattaa lukea hyviä matkakirjoja. Itse olen tänä syksynä matkustanut junalla maailman ympäri ja käynyt Georgiassa tutustumassa viinin viljelyyn.

Monisha Rajeshin Around the World in 80 trains kertoo, kuinka Monisha matkusti Euroopassa, halki Venäjän, Kiinassa, Etelä-Aasiassa, Pohjois-Koreassa ja Japanissa. Välillä lennettiin Kanadaan, matkustettiin siellä ensin Kanadan halki ja sitten takaisin Yhdysvaltojen läpi. Lopulta Monisha lensi takaisin Aasiaan ja matkusti junalla sen poikki kohti Eurooppaa ja koti-Englantia.

Kirjailija itse kuvailee junamatkailua keinona päästä paikkoihin, jonne ei muuten pääsisi Hänen mielestään matkustaminen on tärkein osa matkaa, ei pelkästään keino päästä kohteeseen, ja junamatkailussa viehättää se, että saa tutustua paikallisiin ihan eri tavalla.

Olen samaa mieltä: todellakin pääsin lukemaan paikoista, joista en ole edes osannut haaveilla, kuten vaikka halki kanadalaisten metsien kulkevasta rautatiestä. Omalle matkabucketlistalle tulee monta uutta kohtaa.

Georgiaankin pitäisi päästä pikapuoliin! Alice Feiring kuvailee kirjassaan For the Love of Wine georgialaista viininviljelykulttuuria, jossa luotetaan luonnonmukaisuuteen. Georgiassa viinit on perinteisesti valmistettu kvevreissä, valtavissa saviruukuissa, ja viinin annetaan käydä rypäleenkuorten ja -rankojen kanssa, joten valkoviinistä tulee ns. oranssia. Feiring kertoo kirjassaan Georgian viininviljelyn historiasta, nykyisistä viininviljelijöistä, viineistä (joita haluaisi heti päästä maistelemaan) ja perinteisistä ruuista (jotka myös herauttavat veden kielelle paperisinakin). Minä haluan paikan päälle kokemaan nämä maut! Sitä odotellessa varaan pöydän haukilahtelaisesta ravintola Rionista, jossa pääsee maistelemaan georgialaisen keittiön parhaita paloja.



keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Kaikuja 60-luvulta

Pidän Laura Honkasalon kirjoista. Niiden maailma tuntuu tutulta ja riittävän arkiselta, mutta silti uskottavalta ja huolella rakennetulta. Näin on myös Perillä kello kuusi -romaanissa.

Suurin osa tapahtumista sijoittuu 1960-luvulle. Päähenkilö on Vuokko, edustusrouva, jolla on työhönsä uppoutunut rakennusinsinöörimies Risto, moderni omakotitalo Espoossa ja kaksi melkein aikuista tytärtä, joista varsinkin 16-vuotias Piitu on romaanissa keskeisessä osassa. Vuokon elämä menee sekaisin, kun hän tapaa Martin, nuoremman miehen, johon hän rakastuu.

Vuokon tarinan rinnalla kulkee Aunen tarina. Aune on Riston täti, vannoutunut vanhapiika, joka on keskittynyt suvun perinteiden kunnioittamiseen ja työhönsä sihteerinä. Työpaikalla tapahtuvat muutokset saavat myös Aunen elämän mullistumaan.

Välillä tarina siirtyy 90-luvulle. Risto on kuollut, ja tyttäret siivoavat hänen jäämistöään. Samalla siivotaan muistoja, suvun historiaa ja sen tarinoita, jotka näyttäytyvät eri näkökulmista kovin erilaisina.

Mielestäni tässä romaanissa kiinnostavinta oli ajankuva - 1960-luku piirtyy lukijan silmien eteen uskottavana. Tarina ja henkilöt edustavat omaa aikaansa, 50 vuoden takaista maailmaa. Rakastumiseen, eroamiseen ja elämänmuutosten tekemiseen liittyvät pohdinnat ovat kuitenkin ajattomia.


maanantai 14. lokakuuta 2019

Pieniä herkkuja ahmittavaksi tai maisteltavaksi

Tykkään kolumneista. Siitä, että lyhyeen tekstiin saadaan paljon asiaa ja jokin tärkeä ajatus. Siksipä tykkäsin myös Katja Kallion Elokuvamuistista ja Anna-Leena Härkösen Takana puhumisen taidosta. En tiedä, onko niitä alunperin kirjoitettu kolumneiksi vai tällaisiksi lyhytesseekokoelmiksi, mutta mielestäni ne muistuttavat kolumneja.

Elokuvamuisti käsittelee elokuvia, niiden katsomista, lempileffoja, erilaisia elokuvakokemuksia. On mielenkiintoista lukea, miten joku toinen elokuvat kokee - ja usein se on myös varsin samaistuttavaa! Usein tekstit ovat myös hauskoja, mutta niissä on myös syvällistä pohdintaa, joka tekee lukemisesta kiinnostavaa.

Takana puhumisen taidossa puhutaan paljon ihmisten välisistä suhteista ja annetaan neuvoja niihin. Sävy on humoristinen, usein ironinen, sarkastinenkin. Tätä kirjaa lukiessa saa varautua nauramaan. Siltikin neuvot voivat kaikessa humoristisuudessaan olla viisaita ja kuulemisen arvoisia.