maanantai 14. lokakuuta 2019

Pieniä herkkuja ahmittavaksi tai maisteltavaksi

Tykkään kolumneista. Siitä, että lyhyeen tekstiin saadaan paljon asiaa ja jokin tärkeä ajatus. Siksipä tykkäsin myös Katja Kallion Elokuvamuistista ja Anna-Leena Härkösen Takana puhumisen taidosta. En tiedä, onko niitä alunperin kirjoitettu kolumneiksi vai tällaisiksi lyhytesseekokoelmiksi, mutta mielestäni ne muistuttavat kolumneja.

Elokuvamuisti käsittelee elokuvia, niiden katsomista, lempileffoja, erilaisia elokuvakokemuksia. On mielenkiintoista lukea, miten joku toinen elokuvat kokee - ja usein se on myös varsin samaistuttavaa! Usein tekstit ovat myös hauskoja, mutta niissä on myös syvällistä pohdintaa, joka tekee lukemisesta kiinnostavaa.

Takana puhumisen taidossa puhutaan paljon ihmisten välisistä suhteista ja annetaan neuvoja niihin. Sävy on humoristinen, usein ironinen, sarkastinenkin. Tätä kirjaa lukiessa saa varautua nauramaan. Siltikin neuvot voivat kaikessa humoristisuudessaan olla viisaita ja kuulemisen arvoisia.


lauantai 12. lokakuuta 2019

Dekkarien aatelia

Håkan Nesser on kova. Jo hänen nimensä laittaa odottamaan hyvää dekkaria. Odotuksia kasvattaa, jos samaan kirjaan ovat eksyneet kaksi Nesserin suurta salapoliisia, Van Veeteren ja Gunnar Barbarotti. Tällainen uskomaton paketti on De vänsterhäntas förening.

Tarina alkaa 1950-luvulta, jolloin kaksi opettajan nöyryyttämää alakoululaista päättää perustaa yhdistyksen, johon ovat tervetulleita vain vasenkätiset. Vuosien varrella yhdistyksen jäsenmäärä kasvaa kuuteen. 90-luvun alussa neljä jäsentä menehtyy tuhopoltossa, joka kohdistuu hotelliin, jossa yhdistys kokoustaa vanhojen aikojen muistoksi. Viides katoaa heti palon jälkeen, joten Van Veeteren kumppaneineen ajattelee tapauksen ratkenneen. Hänen ruumiinsa löytyy kuitenkin 20 vuoden päästä, ja 75-vuotispäiväänsä viettävä Van Veeteren tarttuu tapaukseen uudelleen. Samaan aikaan Ruotsissa tapahtuu murha, joka tuo Barbarottin mukaan tutkintaan.

Nesser on taitava, sekä juonen kehittelyssä että kielen käytössä. Minä tykkään myös hänen salapoliisiensa sekavista filosofisista pohdinnoista. Tässä dekkarissa lukija (tai ainakin tämä lukija) arvaa murhaajan ehkä vähän liian aikaisin minuun makuuni, mutta sitä ennen kertoja johdattelee lukijaa harhaan niin monta kertaa, että jännitys säilyy loppuun asti.


torstai 10. lokakuuta 2019

Kolme vahvaa naista

Marie Ndiayen Kolme vahvaa naista kertoo kolme erilaista tarinaa, joissa kaikissa on vahva nainen. Ensimmäisessä tarinassa Norah, Ranskassa asuva asianajaja, matkustaa Senegaliin isänsä luokse. Matkalla Norah joutuu kohtaamaan sekä menneisyytensä että nykyisyytensä.

Toisen kertomuksen päähenkilö on Rudy, ranskalaismies, joka on riidellyt senegalilaissyntyisen vaimonsa Fantan kanssa. Rudy käy läpi omaa elämäänsä ja suhdettaan Fantaan. Kolmas tarina kertoo nuorena leskeksi jääneestä Khadysta, joka pyrkii Senegalista Eurooppaan. Khady joutuu elämään nykyhetkessä; hän ei pysty kuvittelemaan tulevaa, ja menneisyyskin on usein vain hatara muisto.

Tarinat liittyvät ohuesti toisiinsa, mutta ne voi myös lukea toisistaan irrallisina. Kaikissa tarinoissa keskiössä on nainen, joka ei anna periksi erilaisista vaikeuksista huolimatta. Ja vaikeuksia, vastoinkäymisiä, takkuista elämää näissä tarinoissa riittää. Tarinat antavat kaikki myös jonkinlaisen kuvan Ranskan ja Senegalin, emämaan ja siirtomaan, suhteesta.

Ndiaye kirjoittaa kevyesti, mutta usein ajatus harhautuu hieman syrjään itse tarinasta. Lukija löytää itsensä katsomasta tapahtumia uudesta näkökulmasta. Tämä romaani vaatii aikaa ja makustelua.


tiistai 8. lokakuuta 2019

Aleppon kirjuri

Kauppareissulla mukaani tarttui pikalainahyllystä Markus Falkin (eli pariskunta Hämeen-Anttilan) toinen jännitysromaani Aleppon kirjuri. Taas tutkijat Tuomas Pyy ja Carla Conti seikkailevat pitkin Eurooppaa (Turkissa, Kreikassa ja Italiassa) ja selvittävät  tällä kertaa muinaisesineiden laittoman kaupan reittejä.

Seikkailu on mukaansatempaava ja sujuvasti kirjoitettu, joten sen vauhtiin on ilo hypätä. Tässä romaanissa hieman mietityttää juonenkäänteiden motivointi: kuka nyt oikeasti pistäisi päänsä juuri sinne, missä todennäköisimmin tapahtuu jotakin ikävää. Ehkä tämä kirjallisuudenlaji ei kuitenkaan yleensäkään ole erityisen realistinen, joten päähenkilöiden epäloogisen käyttäytymisen voi sivuuttaa olankohautuksella. Ehdottomasti odotan Tuomas Pyyn seuraavaa seikkailua!


sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Rakkautta Gotlannissa

Teen kirjastossa aika usein herätehankintoja. Kauppakeskuksen kirjastossa tulee usein viikonloppuostosten lomassa valittua lukemista aika nopeasti, niin silläkin kertaa, kun mukaan tarttui Anna Janssonin Anopit ilman rajoja.

Ajattelin, että mukaan tarttui jotain ruotsalaista perusrakkaushömppää. No juu, näin toki olikin, mutta vasta kotona kirjaan tarttuessani tajusin, että kirjailija on yksi ällökkidekkaristeistani ja tapahtumapaikka tietenkin Gotlanti. Visby ja Gotlanti kiinnostavat aina, joten aloitin lukemisen ristiriitaisissa odotuksissa.

Anna Jansson on ihan passeli viihdekirjailija, ainakin tämä kirja oli parempi kuin monet hänen dekkarinsa. Kolme kampaajasiskosta eri puolilla Gotlantia järjestävät kampaamotoiminnan lisäksi vispilänkauppoja asiakkailleen. Samalla käydään toki läpi omiakin rakkaushuolia. Mitään korkeakulttuuria tämä ei todellakaan ole, mutta ihan hauskaa ja viihdyttävää lukemista, johon voi tarttua esimerkiksi siinä tapauksessa, että Gotlanti kiinnostaa.


tiistai 3. syyskuuta 2019

Kasvisruokapäivät on heikoille

Veljeni bongasi kesällä Agustina Bazterrican Rotukarja-romaanin arvostelun ja lähetti linkin minulle. Päätin heti, että tämän kirjan luen heti, kun se on mahdollista, ja nyt minä bongasin sen kirjaston bestsellereistä. Olen tosi paljon hyödyntänyt näitä kahden viikon pikalainoja viime aikoina - veljeä kyllä sylettää lyhyt laina-aika, koska hän ei ehdi saman kahden viikon aikana kirjaa lukemaan.

Rotukarja on dystopia lähitulevaisuudesta. Kaikki maailman eläimet on lopetettu, koska koko eläinkuntaan levisi nopeasti sama vaarallinen virus. Ihminen ei kuitenkaan halua elää ilman lihansyöntiä, joten maapallon ihmiset on jaettu niihin, jotka syövät, ja niihin, joita syödään.

Romaanissa tätä kammottavaa maailmaa katsellaan teurastamon työntekijän Marcus Tejon silmin. Päähenkilö suhtautuu kriittisesti ihmislihan syöntiin ja syihin, jolla se oikeutetaan. Eräänä päivänä hän saa lahjaksi kotitalouspään, naaraan, jota hän ei pysty teurastamaan.

Bazterrica kuvaa tarkasti ihmislihateollisuutta, ja lukijan mieleen hiipii väkisinkin kysymys, että jos voimme tehdä tämän eläimille, miksei myös ihmisillekin. Ihmislihan syöjät eivät näe rotukarjaa ihmisinä, vaan tuotantoeläiminä. Ei ole mitenkään harvinaista, että toisten ihmisyys nähdään vähempiarvoisena kuin toisten - miksei siis näinkin voisi käydä sopivassa tilanteessa? Sitä paitsi huomaan, että lukijana totun itsekin kuvauksiin ruhojen tainnutuksesta ja pilkkomisesta. Sitten sitä välillä herää siihen ei vittu -tunteeseen, kuten vaikka silloin, kun teurastamon työntekijät syövät yhden työntekijän varpajaisjuhlissa erityisherkkua, vain maitoa syöneen parikuukautisen tuotantoihmisen lihaa.

Aihe on kiinnostava ja romaani ehdottomasti lukemisen arvoinen. Kaikkein herkimpiä lukijoita kuvaukset saattavat ällöttää, mutta itse yllätyin siitä, kuinka helppolukuinen tämä dystopia loppujen lopuksi oli. Ajatuksia se kyllä herättää, eivätkä ne ole aina kaikkein helpoimpia, mutta itse kirjaa lukee enemmän uteliaana kuin kauhistuneena.


sunnuntai 1. syyskuuta 2019

43 Kirjailijan nimi viehättää sinua

Tähän haastekohtaan minulla oli suunnitelmia, mutta kirjaston varausjono on pitkä. Kun tämä oli viimeinen vapaana oleva kohta, tuli kauhea tarve saada se täyteen.

Tarpeeseen vastasi Bestseller-hyllyssä vartova Liane Moriartyn uutuus Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Moriarty on niitä nimiä, joista on vaikea uskoa, että se oikeasti on jonkun nimi, niin vahvasti se assosioituu Sherlock Holmesin arkkiviholliseen. Moriarty on iljettävä hahmo, mutta vie ajatukset Holmesin tuttuun ja turvalliseen maailmaan.

Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista kertoo hyvinvointiretriitistä, johon yhdeksän hyvin erilaista elämän murjomaa hahmoa vetäytyy parantelemaan ruhjeitaan. Moriartyn aiemmat romaanit vaihtelevat viihteellisestä ihmissuhdedraamasta psykologisiin trillereihin. Tämä romaani asettuu näiden määritelmien välimaastoon. Tarina on mukaansatempaava, henkilöhahmot kiinnostavia ja ilmaisu sujuvaa ja vaivatonta.

Minä otin tämän kirjan ihan viihteenä ja ahmin sen yhden lauantaipäivän aikana. Mitenkään alleviivaamatta se kuitenkin myös muistuttaa, että jos ihminen tavoittelee muiden asettamia, hänestä tulee onneton, ja onni löytyy vain, kun itse määrittelee itsensä.