torstai 26. marraskuuta 2020

Aviotärähdys

Roope Lipasti on kyllä yksi mun ikisuosikeista. Tykkään hänen huumoristaan, joka paljastaa arjen ja perhe-elämän huvittavat yksityiskohdat.

Lipastin Aviotärähdys on hyvä kirja, mutta se ei ole samalla tavalla hauska kuin useimmat Lipastin romaanit. Ilman huumoria se oli traaginen. Huumorin kanssakin se on surullinen, mutta enemmän oivaltava ja välillä tragikoominen.

Aviotärähdys kertoo nelikymppisestä Jussista ja hänen avioliitostaan, joka ei ole onnellinen. Romaanin aikana Jussi herää ymmärtämään, että se on oikeastaan hyvin onneton, koska Riikka käyttää sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa häntä kohtaan. 

Parisuhteen lisäksi Jussin elämään kuuluvat työyhteisö kaatopaikalla ja Riikan sisko Hanna Veera-tyttärineen. Jussi ja hänen sielunelämänsä ovat tämän romaanin keskiössä, mutta muut henkilöt kehystävät hyvin Jussin ratkaisuja. Sivujuonena romaanissa kulkee mysteeri kaatopaikalta löytyvistä ruumiista.

Vaikka Lipasti ei kuljeta tarinaa erityisen syvissä vesissä, on se kuitenkin ajatuksia herättävä. Lukija joutuu seuraamaan Jussin valintoja ihan loppuun saakka, ja minun mielestäni loppuratkaisu oli palkitseva. 



keskiviikko 4. marraskuuta 2020

Rehellistä puhetta rahasta

Luin Julia Thurénin Kaikki rahasta. Kuinka säästin vuodessa 10 000 euroa. Tästäkin kirjasta sain suosituksen, tällä kertaa eräältä somepersoonalta. Hän oli sitä mieltä, että kirjan nimen alaotsikko oli vähän luotaantyöntävä, mutta onneksi harhaanjohtava. Minulle se oli suurin syy tarttua kirjaan: kukapa ei haluaisi säästää vuodessa kymppitonnia!

Oikeasti tämä kirja on kuitenkin kattava tietopaketti kaikesta, joka liittyy yksilön henkilökohtaiseen talouteen. Kirja kehottaa puhumaan rahasta, koska se vähentää rahaan ja sijoittamiseen liittyvää mystifikaatiota. Ja hei, totta se on: tämän kirjan lukemisen jälkeen minustakin tuntuu siltä, että voisin ihan oikeasti ruveta sijoittamaan rahojani (tai ainakin myöntää, että tähän mennessä olen sijoittanut lähinnä itseeni ja elämyksiin).

Kyseessä ei ole kuitenkaan sijoitus- ja säästöopas, vaikka molempiin teemoihin annetaan ohjeita, vaan melko kevytlukuinen tietoteos kaikesta rahaan liittyvästä. Mukana on paljon sekä julkkisten että tavisten kokemuksia ja vinkkejä. Sen verran paljon tykkäsin tästä kirjasta, että päätin tilata sen esikoiselle joululahjaksi. (Huom! Hän ei tätä blogia lue, joten pitäkää tämä omana tietonanne!) Ehkäpä pojasta polvi paranisi, jos nämä asiat ottaisi vähän aiemmin esiin.



maanantai 2. marraskuuta 2020

Sisareni, sarjamurhaaja

Kirjaston pikalainahyllystä sattui silmään Oyinkan Braithwaiten romaani Sisareni, sarjamurhaaja. Tartuin siihen, koska Facebook-kaveri oli juuri kehunut sitä ja voimallisesti kehottanut kokeilemaan.

Sisareni, sarjamurhaaja kertoo Koredesta, joka on huolellinen isosisko, menestynyt sairaanhoitaja ja hyvä siivoamaan pikkusiskonsa Ayoolan jälkiä. Ayoola on kaunis, pinnallinen ja murhannut jo monta poikaystävää. Ensimmäinen kerta taisi olla itsepuolustusta, mutta Koreden mielestä kolmannen murhan jälkeen ainoa hyvä selitys Ayoolan teoille on murhanhimo.

Tämä romaani on kevytlukuinen, mikä johtuu osittain siitä, että luvut ovat tosi lyhyitä. Myös tarina kulkee reippaasti eteenpäin, ja jännitys syntyy siitä, jäävätkö tytöt kiinni. Romaanissa käsitellään jonkin verran sisarten välistä suhdetta ja siskosten lapsuudenperheen perhedynamiikkaa, mutta se ei sukella kovinkaan syvälle mihinkään teemaan. Teksti on kuitenkin niin sujuvaa ja usein hauskaakin, ettei pinnallisuus ainakaan minua haittaa.

Oli myös kiinnostava lukea nigeriläinen kirja. 2020-luvun Lagos on hyvin samanlainen kuin muutkin suurkaupungit, mutta kirjassa on kuitenkin paikallisväriä, joka poikkeaa vaikkapa pohjoismaisesta arjesta. Varsinkin nyt, kun oikeassa elämässä ei matkusteta ulkomaille, on ihanaa, että kirjojen avulla pääsee mihin vain maailmankolkkaan.



sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Kaikki Antti Holmasta

Tunnustan. Olen juuri sellainen Karen, josta Antti Holma avautuu eri alustoilla. Ahmin kaiken, mitä Antti Holma tekee (kirjat, podcastit, blogit, some-päivitykset jne.). Ostan naistenlehden, jos siinä on Holman haastattelu. Seuraan Holmaa Instagramissa ja tykkään hänen vitseistään. Seuraan Holman puolisoa Instagramissa, koska sillä tavalla saan kokonaisemman kuvan heidän elämästään. Vielä en ole langennut, mutta voisin hyvin kuvitella, että kännissä ja läpällä laittaisin hänelle herutusviestin IG:ssä.

Tietenkin ostin myös Holman Kaikki elämästä(ni) -romaanin. Se kertoo Antti Holmasta. Koska olen valveutunut lukija (ja lisäksi opiskellut kirjallisuusaineita yliopistossa verovaroilla aivan liian kauan), ymmärrän, että tämä on romaani ja fiktiota. Ehkä se on kuitenkin nykyajan muotikirjallisuutta autofiktiota, koska romaanin tapahtumista monet ovat tuttuja Holman aiemmista tuotoksista (tai Instagramista). 

Romaanin päähenkilö Antti Holma kirjoittaa toista romaaniaan, mutta homma ei suju toivotulla tavalla. Holma prokrastinoi enemmän kuin teini-ikäinen läksykirjojen parissa, ja silloin kun kirjoittamisen vauhtiin päästään, näytölle ilmestyy vain paskoja romaaninversoja ja suunnitelmia, joista suurin osa on parempi deletoida saman tien. Holma lähtee kiertämään lapsuutensa maisemia toiveenaan tavoittaa samalla se tarina, josta hänen pitäisi kirjoittaa. Matka jatkuu kaikkiin Holman asuinpaikkoihin ja niihin liittyviin tarinoihin.

Tämä kirja käsittelee paljon häpeää. Välillä se on jopa ahdistavaa. Huumori häivähtää tekstissä tuon tuosta, mutta se ei ole hersyvää tai lämmöllä kohdettaan tarkastelevaa. Onkohan tämä nyt hölmö ajatus, mutta minä lukijana tunnistan Holman häpeän, tunnen oloni jopa vähän kotoisaksi siinä. Painin (jatkuvasti) saman perusongelman äärellä: en osaa kirjoittaa tarpeeksi hyvin. Minäkin olen tehnyt tutkimusretkiä omaan lapsuuteeni ja omaan historiaani. Kirjoittamisen kannalta ne eivät ole antaneet kovin paljon, mutta olen vain vähän Holmaa vanhempi, ja tunnistan hyvin sen Suomen ja ne ympyrät, joista Holma kirjoittaa. Tätä romaania on helppo ja mukava lukea, koska tunnen olevani kotona. 

Romaani ei jää kuitenkaan vellomaan ahdistukseen. Lopussa kuvaan astuu rakkaus, joka auttaa pääsemään häpeän yli. Kuinka järjettömän kliseistä! Ja silti ratkaisu toimii: kirjan viimeinen luku maalaa kaiken vaaleanpunaiseksi tai - vielä parempaa! - sateenkaarenväriseksi. Päähenkilö Antti Holma löytää itsensä, tarinansa ja elämän tarkoituksen. Lukija voi henkäistä helpotuksesta.

Kansipaperi on söpö, mutta sen alta paljastuva kansikuva on suorastaan upea!
Huomaa jännittävä symboliikka: vaaleanpunainen ja kimallus peittävät harmaat kaupungit!


perjantai 23. lokakuuta 2020

Kevyttä lukemista painavista asioista

Eppu Nuotio on tehnyt upean uran kirjailijana. Hänen tuorein romaaninsa Maggie ja minä oli taattua Nuotio-laatua - tai jopa sieltä paremmasta päästä hänen teoksiaan.

Maggie ja minä kertoo Hannasta, nelikymppisestä Kansallisteatterin ompelijasta, joka liittyy lukupiiriin ja löytää uuden ystävän, Ulrikan. Lukupiirissä luetaan kirjaa Venny Soldan-Brofeldtista, joka oli Juhani Ahon puoliso, mutta joka maalasi paljon ystäväänsä Maggie Gripenbergia. Vennyn ja Maggien suhdetta on usein pidetty seksuaalisena. Hanna ja Ulrika hullaantuvat toisiinsa ystävinä, mutta nämä kaksi erilaista naisparia vertautuvat toisiinsa, ja romaanin toisena aikatasona kulkee myös Vennyn tarina. 

Hannan avioliitto ei voi hyvin, ja Ulrikan seurassa Hanna tuntee olevansa todella elossa. Samalla tavalla myös romaanin Venny kokee elävänsä täydellisesti vain Maggien kanssa. Vennyn ja Maggien tarina on romaanissa vain sivujuonne, ja tapahtumat keskittyvät pääasiassa nykyaikaan. Minä pidin tästä ratkaisusta. Romaani käsittelee rakkautta, ystävyyttä ja hullaantumista monelta suunnalta. Silti se on kevyt lukea: minulla meni tähän yksi iltayö. Romaanin henkilöt ja tapahtumat pyörivät mielessä kuitenkin vielä seuraavina päivinä.




keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Sirkka

Luin kesällä Anni Saastamoisen Sirkka-romaanin, ja nyt löysin blogitekstien seasta luonnoksen, jota en ole muistanut kirjoittaa valmiiksi ja julkaista. Ei se mitään, tämän kirjan voi hyvin lukea syksylläkin. Tämä on lyhyehkö ja helppolukuinen romaani, joka on mukava lukea ja kaiken lisäksi aihepiiriltään ja ilmaisultaan raikas ja kiinnostava.

Romaanin alussa todetaan, että Sirkka on sivuhenkilön nimi. Sellainen kirjan päähenkilö alussa onkin. Sirkka rakastaa järjestystä ja muutokset, ihmiset, uudet asiat häiritsevät häntä. Romaanin ja Sirkan elämän muita henkilöitä ovat äiti ja yksi ystävä, Natalia. Ajatuksissa kummittelee Sauli, jonka kanssa suhde päättyi, koska Sirkka myöhästyi treffeiltä eikä kehdannut sanoa sitä. 

Romaanin aikana Sirkasta tulee oman elämänsä päähenkilö. Hän käy treffeillä, hankkii kissan, saa toisen Natalialta. Äiti antaa keinutuolin ja Sirkkakin ostaa uusia värikkäitä sisustusjuttuja kotiin. Tapahtumat ovat siis aika pieniä, mutta Sirkan elämän mittakaavassa suuria. Romaanin aikana Sirkan elämään löytyy sisältöä ja uusi olemisen tyyli.

Pidin tästä kirjasta, siitä, miten se Sirkan kautta esitteli ihmisyyden kirjoa, ja siitä, miten lämpimästi se Sirkkaan suhtautui.


keskiviikko 14. lokakuuta 2020

Vau, mikä bosslady!

Elisakirja antoi syntymäpäivän kunniaksi valita ilmaiseksi jonkin kirjan kampanjavalikoimastaan. Minä löysin sieltä Michelle Obaman Minun tarinani, jonka olen jo pidemmän aikaa halunnut lukea.

Sähkökirjat eivät minun silmilleni oikein sovi (ja äänikirjojen kuunteleminen on usein turhauttavaa, kun lukijat ovat niiiiiin hitaita), mutta tämän luin tabletilta lyhyissä pätkissä.

Tykkäsin. Tarina kulkee (ja olisi ihme, jos ei kulkisi - on varmaan ollut mahdollisimman ammattimaisia tekijöitä) ja sekä Michellen lapsuudenperheestä että Obaman perheestä piirtyy lämmin kuva. Tässä pääsee myös tirkistelemään politiikan backstagelle!


Siitä en tykännyt yhtään, kuinka huolimattomasti kirja oli toimitettu suomeksi. Ihan käsittämättömiä kirjoitusvirheitä joka luvussa, varsinkin nimissä. Räikein esimerkki oli Obama bin Laden. Olisi kiinnostavaa kuunnella äänikirja ihan vain sen vuoksi, että saisi tietää, kuinka lukija selviytyy näistä järjettömistä huolimattomuusvirheistä.

Podcast-vinkki: Michelle Obamalla on oma podcast, jonka nimi on (mielikuvituksettomasti) The Michelle Obama Podcast. Joka jaksossa on vaihtuva vieras, jonka kanssa Michelle Obama keskustelee yhteisestä historiasta ja yleisestä maailmantilasta jonkin kattoteeman alla. Englanti on selkeää ja mukana on paljon huumoria. Jos Michelle Obaman persoona kiinnostaa tai viehättää, näitä on kiva kuunnella.