tiistai 27. tammikuuta 2015

Hobitti - kirjana vai elokuvana

Viimeisen vuoden aikana olemme perheen kanssa katsoneet sekä kaikki Taru sormusten herrasta -elokuvat että Hobitit. Hobitin viimeinen osa käytiin katsomassa pari viikkoa sitten, ja minussa heräsi halu lukea alkuperäisteos. Hetken kesti, että sain kaiveltua sen 11-vuotiaan hyllyjen perältä. Hän kun on ottanut sen huoneeseensa aikapäiviä sitten aikomuksenaan lukea se - vaikka hyväksi aikeeksi se on ilmeisesti jäänyt. En kyllä ymmärrä miksi, koska kirjahan oli älyttömän helppolukuinen. Totta kai muistin, että Hobitti on tuhat kertaa helpompi lukea kuin Taru, mutta silti yllätyin siitä, kuinka selvästi Hobitti on saturomaani, jonka pääkohderyhmä on lapsilukijat.

Siihen nähden Hobitti-elokuvat tuntuvat kyllä liioitelluilta. Siitä se ajatus ehkä lähtikin, kun teki mieli selvittää, että kuinka paljon Hobitissa oikeasti viitataan sormuksen myöhempiin vaiheisiin. Vastaushan on, että ei lainkaan siinä määrin kuin elokuvissa, hyvä jos ollenkaan. Jos TSH-elokuvien kohdalla olin ilahtunut siitä, että joku on onnistunut tiivistämään kirjasta löysät pois ja tekemään elokuvasrjasta juoneltaan kirkkaan, niin Hobittien kohdalla on ihan päinvastoin: miksi tämä tarina on pitänyt tehdä näin merkityksiä pursuilevaksi?! Pitäisi varmaan ajatella, että kuuden elokuvan sarja on oma taideteoksensa, joka on oikeastaan kokonaan alkuperäisteoksista erillinen, vaikkakin niiden yhteiseen tarinaan (ja Silmarillioniin tietenkin myös) paljon pohjautuva.

Mutta kyllä tämä Hobitti-kirja on minusta jotenkin erinomaisen herttainen ja viehättävä ihan itsenäänkin. Satu, johon on helppo tempautua mukaan ja jonka tarina kantaa. Kahdessa illassa olin ahminut sen läpi, ja sitten kävikin niin, että 9-vuotias nappasi kirjan itselleen, eikä hänelläkään mennyt kuin yksi viikonloppu sen lukemiseen. Minulla ei ole aikaa käydä Taru sormusten herrasta -sarjaa läpi, mutta se 9-vuotias raahasi senkin jo huoneeseensa. Jännityksellä seuraan jatkoa.

perjantai 9. tammikuuta 2015

Vaihtoehtoisia juonitiivistelmiä

Olettehan te kaikki jo mukana Facebookin tapahtumassa Vaihtoehtoiset juonitiivistelmät? Ihan uskomattoman hauska juttu kaikessa yksinkertaisuudessaan: otetaan kirja, peitetään osa sen nimestä ja annetaan uuden nimen kuvata jollakin tapaa vanhaa kirjaa. Esimerkkejä ryhmästä: Da Vinci -koodista tuleekin Ovikoodi, aamuöinen seikkailu. Tai Liian paksu perhoseksi onkin Liian paksu perse, jossa belfiet sotkevat pohjalaisen maalaiselämän. Lisää (ja hauskempia!) juttuja löytyy Facebookista.

Itsekin askartelin-paskartelin: Harry Potter ja punssi. Kertomus 16-vuotiaasta Harrysta, joka tutustuu Petunia-tädin punssipulloon lähemmin ja kännipäissään kuvittelee olevansa orvon luuserin sijaan erityisen kyvykäs velho.

torstai 8. tammikuuta 2015

Syysdekkareita

Syksyn kiireet tulivat jo bussimatkoille, niin että romaanien lukemisen sijaan kirjoitin työmatkat sähköposteja. Päätin tehdä pikakorjauksen ja tartuin Facebookissa marraskuun lukuhaasteeseen. Joka päivä pitäisi lukea vähintään 30 sivua kaunokirjallisuutta. Kaikkein kiireisimpinä päivinä en ole kyllä tainnut yltää tähänkään, vaikka olen kantanut kirjaa mukanani kaikkialle ja viimeistään illalla ennen nukahtamista pakottanut itseni lukemaan muutaman sivun. Toisaalta pienellä pakottamisella pääsee kyllä siihenkin vaiheeseen, että kirjaa on pakko lukea, vaikka sitten jonkin muun kustannuksella. Marraskuu ei ole vielä puolessavälissä ja viides kirja on jo loppusuoralla.

Ensimmäiseksi luin Håkan Nesserin Levande och döda i Winsford. Vaikutuin. Vakuutuin. Kyllä minusta alkaa nyt voimakkaasti tuntua siltä, että Håkan Nesser on yksi Pohjoismaiden parhaista rikoskirjailijoista. Iso syy tälle on se, että kirjat eivät pyri olemaan ensisijaisesti dekkareita, vaan kirjallisuutta, jossa on jonkinlainen salaisuus- ja/tai rikosteema.

Tässä romaanissa keski-ikäinen ruotsalaisnainen koirineen vuokraa mökin englantilaiselta nummelta talveksi. Nainen on pettynyt mieheensä ja avioliittoonsa, ja pian käy ilmi, että aviomies oli mukana alkumatkalla, jonka piti alunperin suuntautua Marokkoon eikä Englantiin.

Nessermäiseen tapaan kerronta etenee naisen ajatuksia seurailemalla. Vähitellen paljastuu, mitä miehelle on tapahtunut, mutta tätä paljastusta seuraa uusia arvoituksia, jotka kaipaavat ratkaisua. Toimintaa ja seikkailua tärkeämpää on arvoitusten auki kääriytyminen, tutun muuttuminen vieraaksi, omien tekojen oikeuttaminen, syyllisyyden kanssa eläminen ja luottamuksen rikkoutuminen. Kaikki tämä tapahtuu verkkaisesti, mutta tunnelma tiivistyy kuitenkin loppua kohti niin, että kirjaa ei malta laskea käsistään. Herkkua!

Luin myös viimeisen lukemattoman Harry Hole -dekkarini eli Torakat, joka on järjestyksessä toinen Hole-dekkari. Takuuvarmaa kamaa sekin, vaikka ihan erilainen kuin Nesserin romaani. Olipa raikasta lukea Harrysta, joka ei ollut vielä mennyt läpi kaikesta siitä, joka teki Harrysta Harryn!Nesserin romaanin tapahtumat ajoittuvat myöhäissyksyyn, ja nummen syysmyrskyistä on suloista lukea takkatulen ääressä, kun ikkunan takanakin tuulee ja sataa. Nesbon kirjan tapahtumat sijoittuvat Thaimaahan, mutta toisaalta helteestäkin on ihan kiva lukea, kun sataa ja tuulee ja palelee.

Joulun 2014 lomalukemisto

Joulun kirjapukki oli varsin antelias. Sain Haruki Murakamin Kafka rannalla, parikin ruotsalaista viihdekirjaa, Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät ja Morrisseyn elämäkerran. Minä sen sijaan olen ollut koko joululoman laiska ja saamaton. Olen lukenut Pinterestiä, vanhoja Kodin kuvalehtiä ja pakettikortteja. Tikli, jonka luulin lukevani loman aikana, on saanut levätä yöpöydällä. Vähitellen olen päässyt kiinni toiseen niistä viihderomaaneista, Catharina Ingelman-Sundbergin Kaffe med råniin. Mutta sitäkään en saanut loman aikana luettua kuin kolmasosan!

Olen itselleni armollinen: selvästikin tarvitsin lepoa. Silti vähän ärsyttää, kun tietää, ettei tässä alkukeväästä todellakaan ole ylimääräistä aikaa kirjoille. No, onhan tuo Kaffe med rån ihan viihdyttävä ja siinä on mukavan lyhyet luvut, joten jos siitä riittää koko tammikuulle, niin onhan sekin jotain. Kirjan juoni on aika peruskauraa: muutama vanhainkodin asukas kyllästyy sääntöihin ja säästöihin, ja koska vankilassakin on parempaa ruokaa ja siellä pääsee joka päivä ulos, he päättävät tehdä rikoksen. Kirjan teksti on sujuvaa ja juoni pysyy kasassa. Välillä kirja kirvoittaa hihityksen ja röhönaurujakin. Tässä on paljon samaa kuin vaikkapa Satavuotiaassa, joka karkasi ikkunasta ja katosi. Ihan mainiota lukemista tällaiselle rasittuneelle, joka ei jaksa ajatella sen enempää lukiessaan.