Pääsiäisen lukuloman antia

Pääsiäisen tienoilla ehdin lukea paljon: viimeistelin maaliskuun puolella aloitettuja romaaneja ja ahmin uusia tietokirjoja.

Georges Perec: Elämä. Käyttöohje: romaaneja.

Olen väistellyt tätä kirjaa koko aikuisikäni ajatellen, että se on raskaslukuinen. Se koostuu 99 luvusta, joissa kerrotaan pariisilaisen kerrostalon asukkaista ja asunnoista. Oikeasti romaani on hauska, välillä jopa kepeä ja yllättävän helppolukuinen. Osa luvuista on lyhyitä, ja mukana on paljon kirjoitusharjoitusten tyylisiä tekstejä, joihin ei tarvitse paneutua erityisen syvällisesti. Silti sälästä tulee kokonaisuus, jonka eri osaset, lyhyet tarinat, muodostavat ison kuvan ja kokonaisen tarinan. 

Helmet-lukuhaasteessa tämän kirjan voisi sijoittaa varmaan miljoonaan kohtaan, mutta valitsen itse tämän:

• 38, kirja on käännetty hyvin. EDIT: Kääntäjä on Ville Keynäs, joka on tehnyt hulppean työn tämän kirjan kanssa. Ranskaksi olisi jäänyt lukematta.
  

J.M. Coetzee: Häpeäpaalu

Käyn läpi Nobel-kirjailijoita, jotta voisin sanoa lukeneeni edes jonkin heidän pääteoksistaan. Tosin Häpeäpaalua lukiessani epäilin, että olen saattanut lukea tämän jo aiemmin. Jostain syystä se ei ole painunut pysyvään muistiin. Ehkä se johtuu siitä, että tarina ei mene tarpeeksi minun ihoni alle, ja syynä on se, että on vaikea asettua päähenkilön kenkiin. Romaani kertoo keski-ikäisestä valkoisesta opettajamiehestä, joka ensin ryhtyy varsin arveluttavaan ja hyväksikäytön rajoja hivelevään suhteeseen opiskelijansa kanssa ja sitten joutuu kohtaamaan oman vajavaisuutensa, kun hänen oma maatilalla asuva tyttärensä raiskataan ja joutuu elämään samassa yhteisössä raiskaajien kanssa. Etelä-Afrikan kuvaus on tosi kiinnostavaa, päähenkilön ajatuskulut lähinnä rasittavia, ajoittain raivostuttavia.

Helmet-lukuhaaste:

• 8, kirja, jossa maailma on muutoksessa
  
• 11, kirja kertoo köyhyydestä
  
• 29, kirjan henkilön elämä muuttuu
  
• 37, kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa
  
• 38, kirja on käännetty hyvin.
  

Corien van Zweden: Rinnat. Elämänmittainen rakkaustarina.

Kevytlukuinen tietokirja käsittelee rintoja, niiden merkitystä naiselle eri ikävaiheissa ja niiden asemaa historian aikana. Taustana on kirjailijan oma rintasyöpä ja rinnan poisto, mutta mikään rintasyöpäkirja tämä ei ole, vaan sopii kaikille rintojen merkityksestä kiinnostuneille.

Helmet-lukuhaaste:

• 4, joku kertoo kirjassa omista muistoistaan
  
• 15, kirjassa on jotakin samaa kuin omassa elämässäsi.
  

Robert T. Kiyosaki: Rich Dad Poor Dad. What the Rich Teach Their Kids about Money - That the Poor and Middle Class Do Not!

Tartuin tähän sijoituskirjallisuuden klassikkoon epäilevin mielin. Kirja vastasi odotuksiani: tosi amerikkalaista rikastumisen ylistystä, jonka mukaan yksilön pitäisi sijoittaa pärjätäkseen tulevaisuudessa. Hyvinvointikunnan kasvattina en ole ihan samaa mieltä, enkä haluakaan olla, mutta kyllä tämä kirja antaa paljon ajateltavaa. Se on myös vetävästi kirjoitettu, tosin lyhyiden lukujen jälkeen tulevat kertauskysymykset saavat oman pääni kiehumaan. Mutta tästä siis investing for dummies, jos aihe yhtään kiinnostaa.

Helmet-lukuhaaste:

• 4, joku kertoo kirjassa omista muistoistaan
• 33, kirjassa opetetaan jokin taito.
  

Petit pays

Yksi suosikkipodcastaajistani, Innerfrenchin Hugo, suositteli keskitason ranskan lukemisharjoitukseksi Gaël Fayen Petit pays -romaania. Minähän tilasin sen samana päivänä Fnacista. Kullanarvoinen vinkki: Fnac toimittaa ranskankieliset kirjat kotiovelle tai lähipostiin nopeammin ja samaan hintaan kuin esim. Ad Libris. 

Petit Pays [suomeksi pieni maa] kertoo 12-vuotiaasta Gabysta, joka asuu 1990-luvun alkupuolella Burundissa. Gabyn isä on ranskalainen ja äiti ruandalainen. Tämä romaani osuu täsmällisesti nuortenkirjagenreen. Siinä seuraillaan poikajoukon edesottamuksia ja Gabyn lapsuuden päättymistä. Onpa mukaan päässyt suorastaan kliseinen kohtaus siitäkin, kuinka Gaby löytää kirjojen maailman naapurinrouvan myötäavustuksella. En osaa arvioida, onko kohtauksen kuvaus taikka vaikka kieli kliseistä, koska kirja on tosiaan ranskaksi, mutta sitä voin kehua, että kieli on selkeää ja ymmärrettävää.

Gabyn arjen kohelluksen taustalla on kuitenkin suurempi kuva: Ruandan sisällissota, jonka mellakointi laajenee Burundiinkin. Vaikka itsekin olen tätä sotaa seurannut mediasta, antaa romaani sisäpiiriläisen näkemystä. Muutenkin tykkäsin tästä kirjasta siksi, että se vei minut itselle vieraaseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Pääsin näkemään Gabyn arkea Gabyn silmin. 

Sisareni, sarjamurhaaja

Kirjaston pikalainahyllystä sattui silmään Oyinkan Braithwaiten romaani Sisareni, sarjamurhaaja. Tartuin siihen, koska Facebook-kaveri oli juuri kehunut sitä ja voimallisesti kehottanut kokeilemaan.

Sisareni, sarjamurhaaja kertoo Koredesta, joka on huolellinen isosisko, menestynyt sairaanhoitaja ja hyvä siivoamaan pikkusiskonsa Ayoolan jälkiä. Ayoola on kaunis, pinnallinen ja murhannut jo monta poikaystävää. Ensimmäinen kerta taisi olla itsepuolustusta, mutta Koreden mielestä kolmannen murhan jälkeen ainoa hyvä selitys Ayoolan teoille on murhanhimo.

Tämä romaani on kevytlukuinen, mikä johtuu osittain siitä, että luvut ovat tosi lyhyitä. Myös tarina kulkee reippaasti eteenpäin, ja jännitys syntyy siitä, jäävätkö tytöt kiinni. Romaanissa käsitellään jonkin verran sisarten välistä suhdetta ja siskosten lapsuudenperheen perhedynamiikkaa, mutta se ei sukella kovinkaan syvälle mihinkään teemaan. Teksti on kuitenkin niin sujuvaa ja usein hauskaakin, ettei pinnallisuus ainakaan minua haittaa.

Oli myös kiinnostava lukea nigeriläinen kirja. 2020-luvun Lagos on hyvin samanlainen kuin muutkin suurkaupungit, mutta kirjassa on kuitenkin paikallisväriä, joka poikkeaa vaikkapa pohjoismaisesta arjesta. Varsinkin nyt, kun oikeassa elämässä ei matkusteta ulkomaille, on ihanaa, että kirjojen avulla pääsee mihin vain maailmankolkkaan.

Kolme vahvaa naista

Marie Ndiayen Kolme vahvaa naista kertoo kolme erilaista tarinaa, joissa kaikissa on vahva nainen. Ensimmäisessä tarinassa Norah, Ranskassa asuva asianajaja, matkustaa Senegaliin isänsä luokse. Matkalla Norah joutuu kohtaamaan sekä menneisyytensä että nykyisyytensä.

Toisen kertomuksen päähenkilö on Rudy, ranskalaismies, joka on riidellyt senegalilaissyntyisen vaimonsa Fantan kanssa. Rudy käy läpi omaa elämäänsä ja suhdettaan Fantaan. Kolmas tarina kertoo nuorena leskeksi jääneestä Khadysta, joka pyrkii Senegalista Eurooppaan. Khady joutuu elämään nykyhetkessä; hän ei pysty kuvittelemaan tulevaa, ja menneisyyskin on usein vain hatara muisto.

Tarinat liittyvät ohuesti toisiinsa, mutta ne voi myös lukea toisistaan irrallisina. Kaikissa tarinoissa keskiössä on nainen, joka ei anna periksi erilaisista vaikeuksista huolimatta. Ja vaikeuksia, vastoinkäymisiä, takkuista elämää näissä tarinoissa riittää. Tarinat antavat kaikki myös jonkinlaisen kuvan Ranskan ja Senegalin, emämaan ja siirtomaan, suhteesta.

Ndiaye kirjoittaa kevyesti, mutta usein ajatus harhautuu hieman syrjään itse tarinasta. Lukija löytää itsensä katsomasta tapahtumia uudesta näkökulmasta. Tämä romaani vaatii aikaa ja makustelua.

Rodullistettua kirjallisuutta

En pidä yhtään sanasta rodullistettu. Ymmärrän kyllä, että asiat pitää tehdä näkyviksi, jotta ne voisivat tulla normaaleiksi, ja ehdottomasti kannatan sanojen haltuunottoa. Mutta rodullistettu-sanassa kaikuu siirtomaavaltahistoria ja kallonmittaaminen. Siinä mielessä ruskea tyttö -sanapari on oikein tervetullut!

Jos et yhtään tajunnut, mitä horisen, aloita lukemalla Koko Hubaran Ruskeat tytöt. Se on johdanto siihen, että Suomessakin on muita värejä kuin valkoista, ja siihen, miten ruskeuteen pitäisi suhtautua. Ruskeille tytöille tämä on varmasti myös oman oikeutuksen manifesti. Tarpeellista, kiinnostavaa ja yleissivistävää. Minä sijoitan tämän haastekohtaan 1, kirjan kannessa on ihmiskasvot. Jos et saa kirjaa käsiisi, aloita täältä: www.ruskeattytot.fi

Vähän samasta aiheesta, mutta huomattavasti heppoisemmin kirjoittaa Chimamanda Ngozi Adichie kirjasessa Rakas ystäväni tai 15 ehdotuksen feministinen manifesti. Kyseessä on pitkä kirje, jossa kirjailija kertoo ystävälleen, miten kasvattaa tyttärestään feministi. Nigeriassa kasvanut kirjailija liittää feminismiin myös ylpeyden omasta igbo-kulttuurista. Minä sijoitan tämän kirjan haastekohtaan 10, rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja. Kirja on myös mielenkiintoinen todistuskappale siitä, minkälaisiin asioihin feministi törmää Nigeriassa. Osa on samoja kuin Suomessa, osa hyvinkin erilaisia.

Haastekohtaan 9, alle 18-vuotiaan suosittelema kirja, pääsee Angie Thomasin Viha jonka kylvät. Se kertoo 16-vuotiaasta Starrista, joka asuu köyhällä mustien asuinalueella, mutta käy koulua valkoisten asuinalueella. Jo tästä ristiriidasta olisi riittänyt romaanin aiheeksi, mutta Starr joutuu näkemään lähietäisyydeltä, kuinka poliisi ampuu hänen ystävänsä. Jos on yhtään katsonut uutisia viime vuosina, tietää kyllä, minkälaiseen mediamylly tällaisten tilanteiden ympärille muodostuu, ja romaani kertookin siitä, kuinka Starr painiskelee halun puhua ja tarpeen piiloutua välillä. Vaikka tämä on nuortenkirja, pystyy aikuinenkin nauttimaan lukemisesta. Tarinan herättämät ajatuskulut ovat varmasti yhtä tärkeitä nuorille ja aikuisille.

Afrikasta niin kuin se on

Kolmen viikon lomailun jälkeen mieleni oli palautunut työvuoden jäljiltä ja pystyin keskittymään lukemiseen. Keskittymistähän ei tarvita ihan kaikenlaisissa lukusuorituksissa, mutta Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta vaati täysipainoista paneutumista.

Kyllä minä olen katkera, kun ikäiseni ihmiset kirjoittavat romaaneja, jotka häikäisevät hyvyydellään ja saavat ajattelemaan, että tällaisen kirjan minä olisin halunnut kirjoittaa. Vaikka en minä olisi osannut Afrikasta kirjoittaa yhtä elävästi ja todellisesti kuin Hirvonen. Voin vain todeta, että tuollaistahan se on. Toisaalta sillä tavalla irvokasta ja epätoivoista kuin vain Afrikassa, toisaalta ihan samalla tavalla kurjaa kuin kaikkialla muuallakin - ja tietenkin myös yhtä kaunista kuin missä tahansa muualla.

Vaikka todenmukainen Afrikka-kuvakin on ihan riittävä syy lukea tämä kirja, Hirvosella on myös ihmiskuvauksen lahja. Kirjan henkilöt ovat rikkinäisyydessään ja pyrkimyksessään korjata säröjään aitoja. Hirvonen kuvaa hyvin sitä, kuinka satunnaista ihmisten välinen kohtaaminen on, ja millainen voima siinä on, kun se onnistuu.

Ai että, kyllä kannatti lukea. Nyt voinkin hyvällä omallatunnolla keskittyä kevyempään kesälukemiseen. Vai joko tänä kesänä lukisin ne Hesset, jotka kymmenen (10) vuotta sitten poimin yliopiston kirjaston poistoista ja jotka ovat vieläkin lukematta?