maanantai 24. syyskuuta 2018

Bookbeat-kokeilu

Minulta puuttui haastekohta 20, taiteilijaelämäkerta. Bookbeat mainosti kovalla volyymilla Antti Tuiskun elämäkertaa Antti Tapani. Minä päätin kokeilla äänikirjapalvelua.

Antti Tapani on äänikirjana 8,5 tuntia pitkä. Järjettömän uuvuttavaa, jos saman kirjan lukemiseen menee enintään puolet tuosta ajasta! Minulla oli kuitenkin paljon autolla ajelua tiedossa, joten ryhdyin urakkaan. Välillä äänikirjoja on kyllä kiva kuunnella, mutta tämä konsepti, jossa Antti Tuiskua on ensin haastateltu ja sitten haastattelut on kirjoitettu kirjaksi (kirjan ovat kirjoittaneet Antti Aro ja Anton Vanha-Majamaa), joka sitten luetaan ääneen, on hieman outo. Pari tuntia meni totutteluun. Sinänsä kirja oli ihan kiinnostava, vaikka en maailman suurin Antti Tuisku -fani olekaan. Poptähden elämästä kerrotaan raikkaasti: sopivasti paljastaen mutta kuitenkin yksityisyyttä kunnioittaen. Kiinnostavin paljastus taisi olla se, että Antti oli ollut samalla joogaopettajakurssilla Jason Orangen kanssa. Siis Take Thatin Jason Orangen kanssa!

Jossain vaiheessa minulle tuli tunne, että pitäisi kuulla nämä kaikki biisit, joista puhutaan. Ryhdyin siis kuuntelemaan musiikkia, ja koska Bookbeatissa pystyy myös lukemaan kirjoja, luin itse eteenpäin. Homma sujui huomattavasti nopeammin, vaikka siinä vaiheessa minulle kävi myös selväksi, etten ollut seurannut Tuiskun uraa senkään vertaa, mitä luulin. Hyökyaalto oli oikeasti ensimmäinen biisi, jonka tunnistin ja muistin kuulleeni aiemmin. Kahta viimeisintä levyä olen kyllä kuullut ja kuunnellutkin enemmän.

Mutta tosiaan, kun huomasin, että Bookbeatissa on myös paljon luettavaa, innostuin hieman. Viikossa luin vaikka kuinka monta kirjaa, esimerkiksi uusimman Flavia de Luce -romaanin On hieno paikka haudan povi. Ahmin Joel Willansin 101 Very Finnish Problemsin (törkeän hauskoja huomioita suomalaisuudesta nautittavalla englannin kielellä) ja Tim Walkerin Lost in Suomi -romaanin (samat asiat, enemmän pohdintaa ja romaanin kaari, käännetty suomeksi).

Löysin Bookbeatista myös Gail Honeymanin Eleanorille kuuluu ihan hyvää. Se kertoo kolmikymppisestä Eleanorista, jonka elämä muodostuu rutiineista. Eleanorilla ei ole ystäviä, ja työtoveritkin pitävät häntä omituisena. Muutama pieni asia käynnistää muutoksen, joka vähitellen mullistaa Eleanorin koko elämän. Tämä on ihana kirja, joka käsittelee vaikeita asioita lämmöllä ja huumorilla. Tykkään tosi paljon, että nykyään on tällaisia romaaneja, jotka tarttuvat yksinäisyyteen, masennukseen, mielenterveysongelmiin jne. mutta eivät kuitenkaan ole raskaita lukea. Tämän sijoitan haastekohtaan 49, vuonna 2018 julkaistu kirja.

Tykkään myös tosi paljon Bookbeatista (eikä tämä ole maksettu bloggaus). Maksamalla 16,90 kuussa saa lukea ja kuunnella rajattomasti uutuuskirjoja. Itse olin jo parin päivän jälkeen aivan myyty - mutta 1,5 viikon jälkeen olen kuitenkin päätynyt siihen, että tämä jää osaltani kokeilujaksoon. Sähkökirjojen lukeminen illalla vie minulta yöunet. Nukun muutenkin huonosti, mutta useimmiten huonojenkin unien kausina joka toinen yö on lyhyt ja joka toinen yö paikkaa univelkaa. Bookbeatin käyttämisen aikana jokainen yö jäi 4-5-tuntiseksi. Kiitos, mutta ei kiitos. Eilen kävin hakemassa kirjastosta kasan oikeita kirjoja paikkaamaan vieroitusoireitani.


lauantai 22. syyskuuta 2018

18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä

Jossain naistenlehdessä näin positiivisen arvion Andrew O'Haganin romaanista Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe. Niinpä toin sen kotiin, kun se osui kirjaston hyllyssä silmiin.

Kirjan kertoja on reipas puudeli Mafia Honey, ystävien kesken Maf. Mafin näkökulmasta tarkkaillaan hänen jokseenkin kuuluisaa emäntäänsä Marilyn Monroeta, mutta myös muita ihmisiä ja koko maailmaa. Maf on tarkkasilmäinen ja filosofiaan taipuvainen persoona, jonka mietteitä on useimmiten kiinnostava lukea, mutta välillä hän sortuu kuvailemaan yksityiskohtia niin laveasti, että minua vähän kyllästyttää.

Kirjan loppupuolella tehdään elokuvaa, joten tämä uppoaa haastekohtaan 18, kirja kertoo elokuvan tekemisestä.

perjantai 14. syyskuuta 2018

15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja

Pyysin ja sain joululahjaksi vuonna 2011 Charles Baudelairen Pahan kukat, jonka on kääntänyt Antti Nylén. Teoksessa on rinnakkain ranskankielinen alkuteksti ja suomenkielinen runoversio. Nylén on kirjoittanut runoista myös antoisia selityksiä. Käännöstyöstään hänet on palkittu ainakin Maurice de Coppet -palkinnolla.

Aika monta vuotta olen seisottanut tätä teosta yöpöydällä. Aina välillä olen lukenut runon tai pari. Alussa minulla oli tavoite, että luen myös ranskankieliset tekstit. Käännöksen kanssa ne olivat kyllä ihan ymmärrettäviä, mutta jossain vaiheessa myönsin itselleni, että ranskan kielen taitoni ei riitä siihen, että alkuperäisillä runoilla olisi minulle jotakin lisäarvoa. Lukeminen alkoi sujua nopeampaa, kun luin vain suomeksi.

Sen verran kuitenkin tajuan, että ovat nuo käännökset ihan törkeän taitavia. Baudelaire nyt on Baudelaire: omituinen, kiinnostava, taitava ja henkeäsalpaava.

keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Hesset hallussa

Olen muutamassa aiemmassa bloggauksessa viitannut Hermann Hessen teoksiin, jotka odottavat minua kirjahyllyssä. Ovat odottaneet jo 20 vuotta. Tuolloin löysin yliopiston päärakennuksen aulasta Demianin ja Narkissoksen ja Kultasuun, jotka joku oli sinne unohtanut. Uskalsin ottaa ne haltuuni, koska kyse oli vanhoista ja repaleisista kirjoista, jotka oli poistettu Tampereen kirjaston valikoimasta.

Ja nyt koitti aika. Ensin luin Demianin, joka on melko lyhyt romaani. Se kertoo koulupoika Emil Sinclairista, joka ystävystyy koulutoverinsa Max Demianin kanssa. Demian auttaa Sinclairia kasvamaan aikuiseksi ja täyteen mittaansa ihmisenä. Teos on helppolukuinen mutta suoraan sanottuna aika tylsä. Sinclair painiskelee paljon sellaisen ongelman kanssa, että hänessä on ikään kuin kaksi puolta, maallinen ja hengellinen. Maallinen, suorastaan demoninen puoli ajaa häntä eteenpäin.

Sijoitan Demianin haastekohtaan 30, kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan. Oikeastaan kylläkin vain kirjan viimeinen luku kertoo ensimmäisestä maailmansodasta ja siitä, minkälaisia tunteita Sinclair tuolloin käy läpi - mutta monen arvioijan mukaan tuo loppu on hyvin oleellinen.

Koska Demian vahvisti ennakkokäsitystäni Hessestä kirjailijana, päätin sijoittaa Narkissos ja Kultasuu -romaanin haastekohtaan 21, kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi. Yllätyin positiivisesti. Narkissos ja Kultasuu käyvät samaa luostarikoulua joskus keskiajalla jossain Saksan alueella. Narkissos on syvästi hengellinen ja filosofinen hahmo. Kultasuu on kiinnostuneempi maallisista iloista. Nuorista miehistä tulee silti ystäviä. Romaani kertoo lähinnä Kultasuun seikkailuista, kun hän lähtee luostarista ja etsii itseään. Hän löytääkin itsensä ja kutsumuksensa taiteilijana. Tämäkin romaani on helppolukuinen ja muistuttaa paljon historiallista seikkailuromaania. Sivujuonteena kulkee kuitenkin koko ajan maallisen ja hengellisen rinnakkaiselo. Kirja on ihan luettava ja tarina siitä, kuinka Kultasuu löytää kutsumuksensa, on lukemisen arvoinen.

Hessestä en kyllä ole näiden romaanien perusteella kovinkaan vaikuttunut. Vähän heppoisia ja jopa naiiveja olivat molemmat mielestäni. Ehkä luen vielä sen Lasihelmipelin, kun se seuraavan kerran tulee eteeni, mutta sitten saa kyllä Hesse jäädä rauhaan.

lauantai 1. syyskuuta 2018

Perheenjäsenten valitsemia palkittuja tietokirjoja

Kesä 2018 on oikein hyvää aikaa lukea viimeisiä joulun 2017 lahjoja. Sain äidiltä Juha Hurmeen Niemen. Sehän on melkein tietokirja ja ainakin Finlandia-palkittu. Veljeni antoi meidän perheelle Bill Brysonin Lyhyt historia lähes kaikesta -tietokirjan. Sekin on palkittu pariinkiin otteeseen.

Näissä kirjoissa on paljon samaa. Molemmat ovat popularisoituja ja kaikenkattavia tieteellisiä kuvauksia historiasta. Siinä missä Hurme keskittyy ihmiskunnan historiaan, Bryson aloittaa avaruudesta ja alkuräjähdyksestä ja pyrkii selittämään yleistajuisesti, miten maailma on kehittynyt ja minkälainen se on.

Hurme tulkitsee ja kommentoi historiaa tavalla, joka tekee Niemestä teoksen, joka horjuu kauno- ja tiedekirjallisuuden rajalla. Brysonin kommentit ovat enemmän humoristisia yksityiskohtia korostavia, ja hän pyrkii antamaan lukijalle mahdollisimman tieteellisesti paikkansapitävän kuvan asioiden kulusta.

Molemmat ovat järjettömän sivistäviä, mutta silti varsin viihdyttäviä. Varsinkin Lyhyt historia lähes kaikesta teki minuun ison vaikutuksen. En väitä vieläkään ymmärtäväni avaruutta tai maapalloa tai elämän syntyä, mutta ennen tämän teoksen lukemista minulla ei kyllä ollut kuin pieni hitunen tietoa näistä asioista - nyt se hitunen on ehkä kolminkertaistunut.

Nämä kirjat sijoittuvat haastekohtiin 10. ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja ja 45. palkittu tietokirja.