maanantai 10. heinäkuuta 2017

Ruotsalaista chick litiä

Kävelin kirjastossa myös chick lit -hyllyn ohi. Siellä oli kutsuvasti esillä Katarina Mazettin Kaiken se kestää. Muistelin, että Mazetti on se ruotsalainen julkkisäiti, joka kirjoittaa kolumneja suurperheestään, ja nappasin kirjan mukaani. Kotona selvisi, että Mazetti onkin joku seitsemänkymppinen tantti, joka on kirjoittanut pitkän rivin nuortenkirjoja. Samoin selvisi, että Kaiken se kestää on jatko-osa Parfyymia peräkammarissa -romaanille, josta on tehty joku elokuvakin, nimeltään Naapurihaudan kaveri.

Kirjan alku oli suoraan sanottuna omituinen, koska se on pitänyt saada samaan jatkumoon edellisen kirjan kanssa, mutta kun vauhtiin päästään, lutviutuu tästä oikein näppärä romaani. Romaani kertoo Bennysta ja Desiréestä, joiden pitää sopeutua toisiinsa ja vauva-arkeen. Viihdekirjallisuushylly oli varmaan oikea paikka tälle teokselle siinä mielessä, että Mazetin tyyli on kepeä ja hauska. Kauhean syvällistä pohdintaa ei ole tarjolla, mutta ei tämä mikään prinsessasatu onnellisella lopulla ole, vaan kovasti elämänmakuinen tarina rakkauden, parisuhteen ja perhe-elämän haasteista.

Jos joku hoksaa, ketä julkkista muistelin, voisiko kertoa mullekin sen nimen kommentissa?

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Huone

En yleensä tykkää lukea tarinoita kaltoinkohdelluista lapsista, siis sellaisia, joita esim. Torey Hayden kirjoittaa. Emma Donoghuen Huonetta on kuitenkin kehuttu niin paljon joka puolella, että kun se kirjastossa tuli minua vastaan, päätin lainata ja lukea sen.

Se olikin yksi niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään ollenkaan. Yksi kesäinen sunnuntai meni tämän romaanin ahmimiseen. Se kertoo viisivuotiaasta Jackista, joka asuu äitinsä kanssa yhdessä huoneessa. Jack ei ole koskaan käynyt huoneen ulkopuolella tai tavannut muita ihmisiä kuin äitinsä - mutta huoneessa vierailee silloin tällöin Vanha Kehno, joka tuo Jackille ja äidille tavaroita.

Tämähän voisi olla ihan kamala kirja, jonka lukeminen on vaikeaa, mutta minusta tätä oli helppo lukea. Osittain kyse on siitä, että näkokulma on lapsen, osittain siitä, että äiti tekee Jackin elämästä hyvinkin mukavaa ja sujuvaa. Tämä onkin romaani äidinrakkaudesta, äidin ja lapsen suhteesta ja lapsen (tai ylipäätään ihmisen) valtavasta mukautumiskyvystä.


torstai 6. heinäkuuta 2017

Perhe-elämää Etelä-Ranskassa

Lukaisin Helena Liikanen-Rengerin teoksen Maman finlandaise - poskisuukkoja ja perhe-elämää Etelä-Ranskassa. Kirjoittaja elää perheineen Antibes'ssa. Yhden lapsen kummitäti asuu samalla tienoolla ja Etelä-Ranska kuuluu vakiolomakohteisiimme, joten kirjaan oli kiinnostava tarttua. Ja kyllähän siitä oppi jotakin uuttakin, mistä voi olla tulevilla matkoilla hyötyä. Koska tässä vaiheessa elämää näyttää varsin epätodennäköiseltä, että me koskaan muuttaisimme pysyvästi johonkin toiseen maahan, on myös kivaa elää vaihtoehtoista elämää muiden kautta. Tämä kirja on mukavan kepeä ja helppolukuinen, mutta ei ihan pelkkää hömppää kuitenkaan, vaan kaikenlaisia ajatuksia ja kokemuksia, joita ulkomailla asustelu voi tarjota.



tiistai 4. heinäkuuta 2017

Holman huumori häikäisee

Parasta (kts. edellinen bloggaus) onkin Antti Holma. Olin ihan mehuissani jo Kauheimmista runoista. Kevään kirja-aleista ostin mukaani Holman romaanin Järjestäjä.

Se kertoo Tarmosta, joka on vähän hukassa. Tarmo työskentelee kirjastovirkailijana ja kokee jäävänsä altavastaajaksi työpaikan naisten yhteisössä. Tätä tunnetta hän käsittelee alistumalla seksissä netistä löytämilleen tuntemattomille sadistimiehille. Kaappihomous on osa Tarmon elämänongelmaa, ja muita osia ovat ainakin yksinäisyys, äidittömyys ja etäinen suhde isään. Tarmon elämä ottaa uuden suunnan, kun hän ihastuu nuoreen miesnäyttelijään, sanoutuu irti työstään ja intoutuu hankkimaan uuden työpaikan teatterissa. Siitä alkaa tarinan vyörytys; Tarmon elämässä alkaa tapahtua.

Holma rakentaa taitavasti mitä kummallisimpia tilanteita - ja osaa kirjoittaa ne myös auki, niin että lukija voi huokaista helpotuksesta. Pienillä siirroilla rakennettu tapahtumailotulitus on yksi syy, miksi tätä kirjaa on suuri ilo lukea. Toinen ja merkittävämpi syy on se, että vaikka Holma alleviivaakin Tarmon ulkopuolisuutta, kaikki kirjan henkilöt näyttäytyvät omassa elämässään vähän ulkopuolisina. Minä ainakin luin tästä tärkeimpänä sen viestin, että jokainen ihminen on lopulta yksin, ja muista näemme vain ulkokuoren.

Taitavuudesta ja syvällisyydestä huolimatta tämä on ihan törkeän hauska romaani. Nauroin monta kertaa ääneen. Tänä kesänä olen nauranut myös Holman Radio Sodoma -podcasteille. Tämä kanava on minun suosikkini! Huumorissa yhdistyy korkeakulttuurisella tietämyksellä kikkailu ja härskit vitsit. Toimii!

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Sarjakuvia

Aloitin kesäloman luku-urakkani sarjakuvilla.

Urakalla tarkoitan tässä samanlaista urakkaa kuin se, kun on ostanut yhdeksi illaksi sipsipussin, karkkipussin ja suklaalevyn. Minulla on järkyttävä ja täysin kontrolloimaton kirjojen ahmimishäiriö - mutta onneksi se valtaa minut vain loma-aikoina eikä siitä ole muuta haittaa kuin se, että olen varsin poissaoleva vanhempi ja todella huono osallistumaan kotitöihin.

Rupesin lukemaan kirjastossa Lene Askin Hitler, Jesus och farfar -sarjakuvaromaania. En ehtinyt loppuun ennen kuin teinit olivat täydentäneet omat varastonsa, mutta se tempaisi niin mukaansa, että minun oli pakko lainata se (ja muutama muukin sarjakuva). Sarjakuva kertoo ilmeisesti omaelämäkerrallisen tarinan uskonnollisesta lapsuudesta, rakkauden etsinnästä ja sukuyhteisöön kuulumisesta. Koin, että tässä oli paljon tarttumapintaa juuri minulle, norjalaisen pikkukaupungin meinigin kuvaus oli hauska ja teoksessa oli paljon oivalluksia, jotka ilahduttivat.




Edward Goreyn Sekopäiset serkukset ja muita tarinoita vaikutti kiinnostavalta. Ja oli. Ihan sekopäisiä juttuja ja taidokas piirrosjälki. Jälkikirjoituksesta opin lisää Goreysta, esim. sen, että hän on kuvittanut sen version Old Possum's Book of Practical Catsista, jonka juuri ostin ja luin. Piti ihan kaivaa nekin kuvat esiin ja verrata. Kaikkea sitä oppii.

Ihan paras on Nina Hemmingsonin Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt. Teos kääntää (ja moneen kertaan) ympäri sukupuoliroolit, rakkaussuhteisiin kohdistuvat odotukset ja sen, miten me ihmiset toisemme näemme. Siinä on sekä yhden kuvan vitsejä (tai ajatuksia) että pidempiä tarinoita, ja ne kaikki ovat viiltävän hauskoja.

Kuvassa ei näy neljättä lainaamaani sarjakuvaa, eli Joann Sfarin Rabbin katti -sarjakuvaromaania. Se kertoo 30-luvun Algerissa elävästä rabbista, jonka kissa syö papukaijan, ryhtyy puhumaan, alkaa opiskella kunnon juutalaiseksi ja haluaa oman bar mitsvan. Hillitymmin hauskaa ja kovasti sivistävää, jos juutalaisuus kiinnostaa.

Kesäloma!