sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Brittikomediaa

Koulukirjastoomme oli hankittu useita kappaleita Mark Haddonin romaania Yöllisen koiran merkillinen tapaus. Vielä kertaakaan ei ole ollut sellaista opiskelijaryhmää, että olisin laittanut kaikki lukemaan saman kirjan, mutta jos jonain päivänä tulee se mahdollisuus, tämän voisin luettaa.

Kirja kertoo 15-vuotiaasta Christopherista, joka päättää selvittää, kuka on tappanut naapurin koiran. Romaani on itse asiassa dekkari, jota Christopher tapauksesta kirjoittaa. Naapurin koiran lisäksi tulee käsiteltyä äidin kuolema, suhde isään, vanhempien parisuhde, oma lapsuus ja varsinkin se, kuinka vaikeaa Christopherin on nähdä maailma samalla tavalla kuin muut.

Romaani on hieno kuvaus autismin kirjosta. Haddon on itse kirjoittanut blogissaan, että hän ei kirjassaan pyri ensisijaisesti kuvaamaan Aspergerin syndroomaa, vaan sitä, millaista on, kun tuntuu, että on vähän ulkopuolinen ja kun maailma näyttäytyy ihan erilaisena kuin muille ihmisille. Siinä kirja onnistuukin mainiosti. Minulle tulee tästä itse asiassa mieleen John Greenin kirjat, joissa myös on useimmiten hieman ulkopuolinen minäkertoja, joka pohdiskelee maailmaa pikkuisen eri vinkkelistä kuin muut ikätoverit. Tai no, toisaaltahan se on tunne, joka kaikilla teini-ikäisillä on. Haddon ja Greenkin onnistuvat kuitenkin muovaamaan päähenkilöitä, joissa on jotakin perustavasti erilaista.

Yöllisen koiran merkillinen tapaus on hauska, vakava ja ajatuksia herättävä samaan aikaan. Samanlainen on myös Haddonin romaani Harmin paikka. Se kertoo perheestä, jonka kaikki jäsenet joutuvat kriisiin samaan aikaan. Isä epäilee sairastuneensa ihosyöpään ja alkaa pelätä kuolemaa. Äiti on löytänyt uuden rakastajan, mutta ei pysty päättämään, kumman miehistään valitsee. Tytär suunnittelee häitä, vaikka ei olekaan ihan varma, onko valitsemassa oikeaa miestä. Tästä äiti ja isäkin ovat sitä mieltä, että ei todellakaan ole. Poika ei haluaisi tuoda poikaystäväänsä häihin, mistä poikaystävä suivaantuu ja jättää pojan potemaan sitoutumiskammoaan yksin.

Romaani on kuin brittiläinen sitcom. Asiat lähtevät liikkeelle pieninä ja huvittavina, mutta eteenpäin rullatessaan muuttuvat suuriksi ja tragikoomisiksi. Huumorin kautta tulee käsiteltyä montaa isoa teemaa, kuten vanhenemista, sitä mikä on hyvä perusta parisuhteelle ja minkälaisia suhteita perheenjäsenten välille muodostuu.

Harmin paikka on silläkin tavalla hyvä kirja, että siinä on onnellinen loppu. Minä pidän siitä, että tarinan henkilöt pääsevät perille, tullaan suvantoon, piste pannaan paikalleen.

maanantai 23. tammikuuta 2017

Metsäjätti

Kuolevan koulukirjastomme hyllystä poimin mukaani myös Miika Nousiaisen Metsäjätti-romaanin. Olen tähän mennessä kovasti tykännyt Nousiaisesta sekä kirjailijana että tv:n viihdeohjelmien panelistina. Odotukset Metsäjätin suhteen olivat siis korkealla.

Metsäjätti kertoo Pasista, joka on kotoisin Törmälästä, ja Törmälästä, joka on vaneritehtaan ympärille kasvanut pikkukaupunki. Metsäjätti on tehtaan ostanut suuryritys, jossa Pasi on töissä. Kun tehtaalla tehdään saneerauksia, Pasi lähetetään Törmälään tekemään likaiset työt.

Kirja kolahti monella tavalla. Nousiaisen huumori on ensi silmäyksellä kuivaa, mutta kun se kasvattaa kierteitä, päästään yllättäen farssimaisiin kohtauksiin. Sopii minulle! Toisaalta tässä oli minulle henkilökohtaisia teemoja. Olen itsekin kotoisin metsäteollisuuspaikkakunnalta. Pasin tausta on aivan erilainen kuin hänen elämänkumppaninsa, joka on vauraasta suomenruotsalaisesta suvusta. Ei ehkä aivan sama tarina kuin minulla, mutta hirveän usein arjessa törmään tilanteisiin, joissa täytyy todeta, että tuo toinen ei vain ymmärrä, millaista elämä joillain voi olla. Metsäjätti on vuodelta 2011, ja irtisanomiset tuotannollisista syistä on ihan yhtä hyvä aihe tänä päivänä kuin silloinkin; nykyaikainen markkinatalous ei ole varsinaisesti muuttunut armollisemmaksi viime aikoina.

Kirjaa lukiessa tuli kerran jos toisenkin mieleen, että tämähän kertoo minun kotipaikkakunnastani! Epäilykset heräsivät, kun Törmälän paikallisen nimi on ihan samanlainen kuin oman kotikyläni kapakalla. Seuraavassa luvussa kuvailtiin ihan selvästi meidän omaa kylähullua! Pakko oli googlata Miika Nousiaisen taustoja. Hän on kotoisin Säynätsalosta, joka selvästi on Törmälän esikuva. Mutta kylläpä Suomessa on monta tusinaa paperi-, vaneri- tai sellutehtaan ympärille muotoutunutta pikkukaupunkia, jotka kaikki ovat keskenään aika samanlaisia. Jos ette usko, lukekaa itse, ainakin te kaikki henkiset törmäläläiset.

tiistai 10. tammikuuta 2017

Joululoman viihdepläjäys

Joulun alla ja joululomalla olen keskittynyt kirjalliseen viihtymiseen. Ostin joululahjaksi äidille Kate Mortonia kahdenkin kirjan verran, ja pitihän ne lukea ennen pakettiin käärimistä.

Ne ovat kertakaikkisen ihanaa hömppää, jota voi ahmia ilman suurempia pohdintoja. Jos pidät kartanoromantiikasta Downton Abbeyn tyyliin, nämä kirjat ovat todennäköisesti makuusi. Romanttista ajankuvaa maustavat pikantisti salaisuudet, esimerkiksi aviottomat lapset, salatut suhteet ja ratkaisemattomat murhat.

Minä ainakin kaipaan välillä tällaisia hyvän mielen kirjoja, joihin on helppo sukeltaa hetkeksi kun haluaa unohtaa ympäröivän maailman.

Meidän oppilaitoksessa on pitkään ollut mielettömän hyvä koulukirjasto, johon on hankittu kiitettävästi myös merkittävää nykykirjallisuutta. Viime syksyn YT-neuvotteluissa kirjastonhoitaja todettiin tarpeettomaksi ja kirjastokin vetelee tällä hetkellä viimeisiään. Tällaisessa tilanteessa olen todellakin kaivannut todellisuuspakoa, joten kävin hakemassa kirjastosta kaikki kotimaiset ja ruotsalaiset dekkarit, joita en vielä ole lukenut. Outi Pakkasta ja Anna Janssonia siis. Kumpikaan ei ole mielestäni suuremman hehkuttamisen arvoinen, mutta takuuvarmoja molemmat kyllä ovat. Sitä saa, mitä luuleekin saavansa - siis murhan ja siihen ratkaisun ja samassa paketissa viihdyttävää ajankuvaa.

Joulupukki toi lähinnä ajattelua vaativia kaunokirjoja isolla koolla. En ole niihin ihan vielä valmis, mutta ehkä sitten, kun kaikki muu on luettu.