Kaikki Antti Holmasta

Tunnustan. Olen juuri sellainen Karen, josta Antti Holma avautuu eri alustoilla. Ahmin kaiken, mitä Antti Holma tekee (kirjat, podcastit, blogit, some-päivitykset jne.). Ostan naistenlehden, jos siinä on Holman haastattelu. Seuraan Holmaa Instagramissa ja tykkään hänen vitseistään. Seuraan Holman puolisoa Instagramissa, koska sillä tavalla saan kokonaisemman kuvan heidän elämästään. Vielä en ole langennut, mutta voisin hyvin kuvitella, että kännissä ja läpällä laittaisin hänelle herutusviestin IG:ssä.

Tietenkin ostin myös Holman Kaikki elämästä(ni) -romaanin. Se kertoo Antti Holmasta. Koska olen valveutunut lukija (ja lisäksi opiskellut kirjallisuusaineita yliopistossa verovaroilla aivan liian kauan), ymmärrän, että tämä on romaani ja fiktiota. Ehkä se on kuitenkin nykyajan muotikirjallisuutta autofiktiota, koska romaanin tapahtumista monet ovat tuttuja Holman aiemmista tuotoksista (tai Instagramista). 

Romaanin päähenkilö Antti Holma kirjoittaa toista romaaniaan, mutta homma ei suju toivotulla tavalla. Holma prokrastinoi enemmän kuin teini-ikäinen läksykirjojen parissa, ja silloin kun kirjoittamisen vauhtiin päästään, näytölle ilmestyy vain paskoja romaaninversoja ja suunnitelmia, joista suurin osa on parempi deletoida saman tien. Holma lähtee kiertämään lapsuutensa maisemia toiveenaan tavoittaa samalla se tarina, josta hänen pitäisi kirjoittaa. Matka jatkuu kaikkiin Holman asuinpaikkoihin ja niihin liittyviin tarinoihin.

Tämä kirja käsittelee paljon häpeää. Välillä se on jopa ahdistavaa. Huumori häivähtää tekstissä tuon tuosta, mutta se ei ole hersyvää tai lämmöllä kohdettaan tarkastelevaa. Onkohan tämä nyt hölmö ajatus, mutta minä lukijana tunnistan Holman häpeän, tunnen oloni jopa vähän kotoisaksi siinä. Painin (jatkuvasti) saman perusongelman äärellä: en osaa kirjoittaa tarpeeksi hyvin. Minäkin olen tehnyt tutkimusretkiä omaan lapsuuteeni ja omaan historiaani. Kirjoittamisen kannalta ne eivät ole antaneet kovin paljon, mutta olen vain vähän Holmaa vanhempi, ja tunnistan hyvin sen Suomen ja ne ympyrät, joista Holma kirjoittaa. Tätä romaania on helppo ja mukava lukea, koska tunnen olevani kotona. 

Romaani ei jää kuitenkaan vellomaan ahdistukseen. Lopussa kuvaan astuu rakkaus, joka auttaa pääsemään häpeän yli. Kuinka järjettömän kliseistä! Ja silti ratkaisu toimii: kirjan viimeinen luku maalaa kaiken vaaleanpunaiseksi tai - vielä parempaa! - sateenkaarenväriseksi. Päähenkilö Antti Holma löytää itsensä, tarinansa ja elämän tarkoituksen. Lukija voi henkäistä helpotuksesta.

Kansipaperi on söpö, mutta sen alta paljastuva kansikuva on suorastaan upea!

Huomaa jännittävä symboliikka: vaaleanpunainen ja kimallus peittävät harmaat kaupungit!

Kevyttä lukemista painavista asioista

Eppu Nuotio on tehnyt upean uran kirjailijana. Hänen tuorein romaaninsa Maggie ja minä oli taattua Nuotio-laatua - tai jopa sieltä paremmasta päästä hänen teoksiaan.

Maggie ja minä kertoo Hannasta, nelikymppisestä Kansallisteatterin ompelijasta, joka liittyy lukupiiriin ja löytää uuden ystävän, Ulrikan. Lukupiirissä luetaan kirjaa Venny Soldan-Brofeldtista, joka oli Juhani Ahon puoliso, mutta joka maalasi paljon ystäväänsä Maggie Gripenbergia. Vennyn ja Maggien suhdetta on usein pidetty seksuaalisena. Hanna ja Ulrika hullaantuvat toisiinsa ystävinä, mutta nämä kaksi erilaista naisparia vertautuvat toisiinsa, ja romaanin toisena aikatasona kulkee myös Vennyn tarina. 

Hannan avioliitto ei voi hyvin, ja Ulrikan seurassa Hanna tuntee olevansa todella elossa. Samalla tavalla myös romaanin Venny kokee elävänsä täydellisesti vain Maggien kanssa. Vennyn ja Maggien tarina on romaanissa vain sivujuonne, ja tapahtumat keskittyvät pääasiassa nykyaikaan. Minä pidin tästä ratkaisusta. Romaani käsittelee rakkautta, ystävyyttä ja hullaantumista monelta suunnalta. Silti se on kevyt lukea: minulla meni tähän yksi iltayö. Romaanin henkilöt ja tapahtumat pyörivät mielessä kuitenkin vielä seuraavina päivinä.

Sirkka

Luin kesällä Anni Saastamoisen Sirkka-romaanin, ja nyt löysin blogitekstien seasta luonnoksen, jota en ole muistanut kirjoittaa valmiiksi ja julkaista. Ei se mitään, tämän kirjan voi hyvin lukea syksylläkin. Tämä on lyhyehkö ja helppolukuinen romaani, joka on mukava lukea ja kaiken lisäksi aihepiiriltään ja ilmaisultaan raikas ja kiinnostava.

Romaanin alussa todetaan, että Sirkka on sivuhenkilön nimi. Sellainen kirjan päähenkilö alussa onkin. Sirkka rakastaa järjestystä ja muutokset, ihmiset, uudet asiat häiritsevät häntä. Romaanin ja Sirkan elämän muita henkilöitä ovat äiti ja yksi ystävä, Natalia. Ajatuksissa kummittelee Sauli, jonka kanssa suhde päättyi, koska Sirkka myöhästyi treffeiltä eikä kehdannut sanoa sitä. 

Romaanin aikana Sirkasta tulee oman elämänsä päähenkilö. Hän käy treffeillä, hankkii kissan, saa toisen Natalialta. Äiti antaa keinutuolin ja Sirkkakin ostaa uusia värikkäitä sisustusjuttuja kotiin. Tapahtumat ovat siis aika pieniä, mutta Sirkan elämän mittakaavassa suuria. Romaanin aikana Sirkan elämään löytyy sisältöä ja uusi olemisen tyyli.

Pidin tästä kirjasta, siitä, miten se Sirkan kautta esitteli ihmisyyden kirjoa, ja siitä, miten lämpimästi se Sirkkaan suhtautui.

Vau, mikä bosslady!

Elisakirja antoi syntymäpäivän kunniaksi valita ilmaiseksi jonkin kirjan kampanjavalikoimastaan. Minä löysin sieltä Michelle Obaman Minun tarinani, jonka olen jo pidemmän aikaa halunnut lukea.

Sähkökirjat eivät minun silmilleni oikein sovi (ja äänikirjojen kuunteleminen on usein turhauttavaa, kun lukijat ovat niiiiiin hitaita), mutta tämän luin tabletilta lyhyissä pätkissä.

Tykkäsin. Tarina kulkee (ja olisi ihme, jos ei kulkisi - on varmaan ollut mahdollisimman ammattimaisia tekijöitä) ja sekä Michellen lapsuudenperheestä että Obaman perheestä piirtyy lämmin kuva. Tässä pääsee myös tirkistelemään politiikan backstagelle!

Siitä en tykännyt yhtään, kuinka huolimattomasti kirja oli toimitettu suomeksi. Ihan käsittämättömiä kirjoitusvirheitä joka luvussa, varsinkin nimissä. Räikein esimerkki oli Obama bin Laden. Olisi kiinnostavaa kuunnella äänikirja ihan vain sen vuoksi, että saisi tietää, kuinka lukija selviytyy näistä järjettömistä huolimattomuusvirheistä.

Podcast-vinkki: Michelle Obamalla on oma podcast, jonka nimi on (mielikuvituksettomasti) The Michelle Obama Podcast. Joka jaksossa on vaihtuva vieras, jonka kanssa Michelle Obama keskustelee yhteisestä historiasta ja yleisestä maailmantilasta jonkin kattoteeman alla. Englanti on selkeää ja mukana on paljon huumoria. Jos Michelle Obaman persoona kiinnostaa tai viehättää, näitä on kiva kuunnella. 

Tätä en olisi halunnut kirjakaupasta

Kirjakaupasta sai syyskuun alkupuolella kaupan päälle Heli Laaksosen pienoisromaanin Ajopuujalka. Se kertoo rekkakuskeista, jotka jossain Helsingin itäpuolella odottavat Helsingin ja Tallinnan välisen tunnelin avautumista. Päähenkilöitä ovat lounaissuomalaiset rekkakuskikaverukset Eki ja Paki, jotka molemmat ihastuvat kauniiseen ja rempseään Kaneen. Keskenään nämä kolme puhuvat Laaksosen omalla murteella, mutta romaanissa piipahtavat myös pohjanmaan, savon ja stadin puhujat.

Ei tämä huono romaani ole. Välillä naurahtelin ääneen. Murteet ovat luonteva osa dialogia. Laaksonen onnistuu puhumaan sekä rakkaudesta ja ystävyydestä että teknologian ja työelämän kehityksestä tulevaisuudessa. Ehkä kirjan hyvät puolet ovat myös sen huonoja puolia. Osa puujalkahuumorista on hävyttömän huonoa. Murteella kirjoitettua keskustelua on raskas lukea. Romaanissa on teemoja vähän liikaakin.

Hyvä, että sain ilmaiseksi - en olisi maksanut. Seuraavaksi vien tämän töihin esimerkiksi murteista.

Haluan kirjakaupan!

Shaun Bythellin Elämäni kirjakauppiaana on hauska kirja. Ei hulvaton, vaan siinä vuorottelevat kuiva ironia ja lämmin huumori. Se ei myöskään ole helppo kirja, vaan kestää aikansa päästä sisälle skotlantilaisen kirjakaupan maailmaan. Mutta kun sinne pääsee, sieltä ei haluaisi pois lainkaan.

Tämä on päiväkirja, jossa kerrotaan käytettyjen kirjojen kirjakaupan ja sen omistajan elämästä vuoden ajan. Tuon vuoden aikana ei tapahdu sen kummempaa kehitystä, mutta kirjaihmistä kirjakaupan pienet ja suuret tapahtumat ihastuttavat. Matkailija minussa lisää skotlantilaisen Wigtownin haavematkalistalle. Sitä matkaa odotellessa kirjakaupan elämää voi seurata somessa, hakusanalla The Bookshop ja kirjailijan nimellä löytää perille.

Spin off -bloggauksia

Haaveilin pari viikkoa sitten Le Divorce -elokuvan näkemisestä. Kirjastostahan se löytyi, ja nyt olen yhtä elokuvakokemusta rikkaampi. Jos pitää suositella jompaakumpaa, suosittelen kirjaa. Elokuva on aika lailla tusinatavaraa, ja kirjassa on sentään jotakin omalaatuista.

Kirjan juoni oli aika sotkuinen. Elokuvassa turhat mutkat ja umpikujat on karsittu pois, mikä tässä tapauksessa on plussa leffalle. Elokuvan casting on surkea. Ihan hyviä näyttelijöitä siinä on, esim. Glenn Close (ihan väärässä roolissa) ja Stephen Fry (ehkä elokuvan paras roolitus), mutta elokuvan hahmot eivät vastaa kirjan hahmoja. Kate Hudson menettelee päähenkilö Isabelina, mutta Naomi Watts ei ole lainkaan sellainen kuin Isabelin sisko Roxy. Kaikkein eniten minua potuttaa se, että Isabelin 70-vuotias rakastaja on elokuvassa nuorentunut 20 vuodella. Hei haloo, se ikäero oli tässä se pointti, ja te missasitte sen! Elokuvassa oli kuitenkin paljon ranskan kieltä, eli se sopi mukavasti täydentämään tätä mun keski-ikäisen naisen yksityistä kielikoulua.

Alkusyksystä bloggasin Sita Salmisen Lupa-novellikokoelmasta. Sita Salminen on somen moniottelija, joka aloitti bloggaamalla, siirtyi vloggaamiseen ja tekee nykyään podcastiakin (ja kirjoittaa siinä sivussa kirjan - huh ja vau!). Esikoiseni suositteli minulle Salmisen ja Veronica Verhon POKS-podcastia. Koska haluan olla kartalla lasteni elämästä, tartuin suositukseen. 

Nyt olen vähän karen, mutta ensimmäisten jaksojen ajan olin aika tavalla epämukavuusalueellani: en oikein jaksanut kuunnella nuoruuden kännäystarinoita ja monesti mielessäni käväisi sellainen ikävä keski-ikäinen ajatus, miten te nyt noin puhutte, ettekö te oo tajunneet. En kuitenkaan luovuttanut, vaan jatkoin sitkeästi kuuntelua, ja yhtäkkiä Sita ja Veronica alkoivatkin tuntua läheisiltä. Asioihin tuli oikeasti syvyyttä ja podcastissa käsiteltiin tärkeitä aiheita, joihin sain uuden näkökulman. Ei haittaa yhtään, jos tyttärenikin saa uusia näkökulmia ja ajattelun aiheita tämän podcastin avulla! Suosittelen siis, mutta en, jos pelottaa eijeesusmäoonvanha-ensireaktio.