Suomesta ja suomalaisuudesta

Olen viimeisen vuoden aikana lukenut useamman Suomeen ulkomailta muuttaneen kirjoittajan tekstejä Suomesta, suomalaisista ja suomalaisuudesta. On kiinnostavaa ja usein hauskaakin katsella itseään ulkopuolelta, jonkun toisen silmin.

Varailin kirjastosta luettavaa ja jostain pulpahtivat mieleeni Wolfram Eilenbergerin kirjat Minun suomalainen vaimoni ja Minun kolmikieliset kaksoseni. Sain ja luin ne saman tien.

Ensimmäinen on genrensä tyypillinen edustaja: lyhyissä tekstikatkelmissa esitellään kaikki se outo, mitä Suomessa on. Pidän kuitenkin Eilenbergerin tyylistä. Vaikka kirja on hulvattoman hauska, hän onnistuu välillä filosofoimaan syvällisesti. Lisäksi tekstillä on kehyskertomus: kirjan alussa valmistaudutaan suomalais-saksalaiseen hääjuhlaan ja lopussa se on juuri päättynyt. Noin puolessavälissä kirjaa tajusin, että minähän olen lukenut tämän aiemminkin, mutta hyvin se kesti toisenkin lukukerran.

Toisessa kirjassa Eilenberger ja vaimo ovat saaneet kaksoset, jotka ovat tapahtumahetkellä 7-vuotiaita. Tällä kertaa kaikki rakentuu sen ympärille, että kertojan pitäisi saada välitettyä lasten syntymäpäiväkutsut muille vanhemmille. Siinä sivussa pohditaan vanhemmuutta ja lasten kanssa elämistä Suomessa, Berliinissä, USA:ssa ja Kanadassa. Lukija saa taas nauttia humorististen sattumusten kuvauksista ja syvälle menevistä pohdinnoista.

27 Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja

Heti alkuun varoitus: nyt tulee todella vääntämällä haasteeseen mukaan tungettu kirja. Luin Satu Rämön kirjan Islantilainen kodinonni. Perhe-elämää viikinkien malliin. Ei tämä sillä tavalla ammenna pohjoismaisesta mytologiasta kuin jokin romaani voisi ammentaa, mutta kirja on ihan kiinnostava katsaus islantilaiseen perhe-elämään, ja siinä sivutaan jonkin verran myös pohjoismaista mytologiaa.

Rämön teksti on kevyttä ja viihdyttävää lukea. En ole niin perehtynyt aiheeseen, että tietäisin, pohjautuuko tämä kirja Rämön blogiteksteihin, mutta tyyli on hyvin samanlainen kuin kivassa, paljon tekstiä sisältävässä blogissa. Nopealukuinen kirja käy reippaasti läpi, millaista islantilainen lapsiperhe-elämä on, mistä perhe-elämän ominaispiirteet johtuvat ja miten muut voisivat ottaa oppia islantilaisista. Vaikka tyyli on hyvin henkilökohtainen, kirjassa on paljon asiaa.

Minä tykkäsin, sellaisena terveellisenä välipalana.

Kuvakirjoja aikuisille

Lainasin kirjastosta ison pinon sarjakuvia. JP Ahosen Villimpi Pohjola -sarjakuvat kertovat ikiopiskelijoiden elämästä. Samaistuin kovasti Pelinavaus-kirjan hahmoihin, jotka painiskelevat gradujensa kanssa. Sitten tajusin, että nämä hahmot ovat alle kolmikymppisiä, eli ihan pentuja verrattuna minuun keski-ikäiseen tanttiin, joka on jo aikoja sitten valmistunut ja vieläpä kaksi kertaa.

Pelinavaus on kokoelma strippejä ja erimittaisia tarinoita, joten hahmojen maailmaan pääseminen kestää hetken. Lapsus kertoo siitä, miten tämä kaveriporukka alkaa vähitellen siirtyä opiskelun maailmasta aikuisempiin ympyröihin. Se toimii paljon paremmin kokonaisuutena, mutta sarjakuvaromaanikseni se ei pääse, vaan päätin sijoittaa sen haastekohtaan 44, kirja liittyy johonkin peliin, koska sarjakuvassa pelataan moneen otteeseen (tosin monia eri pelejä).

Sanna Ala-Ojalan Huomenna on se päivä saa täyttää kohdan 12, sarjakuvaromaani. Se on yläasteikäisen tytön päiväkirjamerkintöihin pohjautuva tarina. Senkin tilanteet ja tunteet tuntuvat kovin tutuilta, vaikka vielä paljon, paljon kaukaisemmilta kuin Villimpi Pohjola.

Guy Delislen Huonon isän opas on lähinnä nykyistä elämääni. Suosittelen vanhemmille, jotka kokevat riittämättömyyden tunteita ja huonoa omaatuntoa.

Kuinka kasvattaa bébé

Kirjakaupan kesäpokkarivalikoimasta silmään pisti ja ostoskassiin sujahti Pamela Druckermanin bestseller Kuinka kasvattaa bébé, vanhemmuus Pariisin malliin. Odotukset olivat korkealla; niin paljon olen lukenut kirjasta kiinnostavia arvosteluja. Koska en myöskään koe olevani täydellinen kasvattaja, toivoin salaa, että kirja antaisi minulle taikakaluja lasten käsittelyyn.

Amerikkalainen Druckerman vertailee amerikkalaista ja ranskalaista tapaa kasvattaa lapsia, ja usein ranskalainen tapa vaikuttaa amerikkalaista toimivammalta. Amerikkalaisten perheiden ongelmana ovat keskipisteenä olevat lapset, jotka vaativat jatkuvaa huomiota ja vaativat vanhemmilta paljon - ja toisaalta se, että vanhemmat uhrautuvat lastensa puolesta. Ranskalaiset lapset ovat kohteliaita, nukkuvat hyvin, syövät kaikkea ja vaivaavat vanhempiaan varsin vähän. Yhdeksi syyksi Druckerman arvelee sitä, että Ranskassa yhteiskunta tukee vanhemmuutta. Suomalainen lastenkasvatus tuntuu olevan lähempänä amerikkalaista kuin ranskalaista kasvatustyyliä, vaikka suomalainen yhteiskunta tukee vanhemmuutta hyvin samalla tapaa (jopa paremminkin) kuin ranskalainen yhteiskunta. Kasvatusperiaatteiden täytyy siis olla Ranskassa kovin erilaisia kuin Amerikassa.

Kirja antaa hyviä vinkkejä, vaikka kaikkea ranskalaisesta kasvatuksesta ei haluaisikaan - tai edes kannattaisi - omaksua. Lukija oppii, että Ranskassa lapsista halutaan kasvattaa autonomisia ja että kasvatuksen sijaan puhutaan éducationista. En pääse enää omilla kokeilukappaleillani testaamaan, mutta voisin kuvitella, että esimerkiksi uhmaikäisen ruokakiukutteluun on helpompi suhtautua, kun ajattelee, että tässä opiskelemme ruokien maistelua ja nätisti syömistä.

Kirja sisältää painavaa asiaa, mutta on todella helppolukuinen ja viihdyttävä. Druckerman käyttää surutta omaa perhettään ja tuttaviaan havainnollistavina esimerkkeinä - erot ranskalaisten ja amerikkalaisten vanhempien välillä tulevat varsin selviksi. Välillä lukiessani nauran ääneen osuville esimerkeille tai napakalle ilmaisulle. (Jonkin verran minua häiritsee aikamuotojen vaihtelu tekstissä: se ei vaikuta harkitulta, vaan siltä, että kirja on kirjoitettu pitkällä aikavälillä, ja joskus asiat tapahtuvat kirjoitushetkellä preesensissä, joskus taas ovat tapahtuneet imperfektissä tai perfektissä.)

Otan itsekin käyttöön muutamia ranskalaisia ilmaisuja, vaikka lapset eivät enää olekaan uhmaikäisiä mukuloita. Tähän asti "olepa fiksusti" on kuulostanut mummoni eufemismilta tutummalle "lapset saavat näkyä mutta eivät kuulua". Nyt ajattelen, että ranskaksi käskisin lapsen olemaan sage, ja "käyttäydy viisaammin" saa heti eri merkityksen.