maanantai 12. marraskuuta 2012

Popularisoitua tiedettä

Miksi kissa kehrää? Miten ankeriaat lisääntyvät? Mikä Betlehemin tähti oli? Kirjamessuilta tarttui mukaani Kathrin Passigin ja Aleks Scholzin Tietämättömyyden sanakirja. Kirja käsittelee kysymyksiä, joihin tiede ei ole vielä löytänyt varmaa vastausta. Lähtökohtahan on herkullinen! Kyllä minua ainakin kiinnostaa tietää, mitä en vielä tiedä. Minusta myös tieteen popularisoiminen on kerrassaan erinomainen ajatus – kuinka muuten kukaan tavallinen ihminen ymmärtäisi, mitä tutkijat tutkivat?

Mutta olisi sen kuitenkin voinut tehdä vähemmän alentuvasti. Raivostuttaa lukea kirjaa, joka pitää lukijaansa vähän tyhmänä. Onneksi sille tyhmälle lukijalle kerrotaan sentään välillä vitsejä. Siinä mielessä tyhmää pitää lukijaa tyhmänä – kyllä kai kaikki tietävät, ettei ole ihan varmaa, miten Amerikka asutettiin, tai että on olemassa tekstejä, jotka on kirjoitettu tuntemattomalla kielellä, jota kukaan ei osaa. Onneksi kirjassa on myös sellaisia juttuja, joita ei ole koskaan tullut ajatelleeksikaan, kuten ne ankeriaat.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Iän ja kehityskauden mukaan

Syyslomalla kävin lasten kanssa kirjastossa ja seikkailin lasten- ja nuortenosastolla. Siksi vain siellä, että syli täyttyi pelkillä nuortenkirjoillakin nopeasti. Niitä olikin vaihteeksi mukava lukea. Ei mikään ihme, että kouluaikoina tuli luettua aivan kauhealla tahdilla. Ovathan nuo nuortenkirjat paljon helppolukuisempia kuin aikuisten kirjat. Myönnän kyllä, että silloin saattoi joutua pureskelemaan pidempään nuortenkirjaa kuin nykyään, mutta väittäisin silti, että kirjan syvällisyyden ja oman lukutaidon välinen suhde ei ole nykyään ihan yhtä tuottoisa kuin parikymmentä vuotta sitten.

Mitäkö sitten luin? Ensimmäiseksi Seljan Tuli ja Lumi -romaanin. Rauha S. Virtanenhan on 2000-luvulla kirjoittanut 1950-luvun Selja-sarjaan jatkoa kahden kirjan verran. Näiden kirjojen tapahtumat sijoittuvat 70-luvulle, Chilen sotilasvallankaappauksen ja chileläisten pakolaisten Suomeen tulon aikaan. Todella mielenkiintoista, mutta plääh. Kun eivät ne vain kirjoina ole lainkaan yhtä hyviä kuin alkuperäinen Selja-sarja, joka on ikisuosikkini. Jotenkin sen ymmärtää, että 1950-luvulla kirjoitetut kirjat ovat vähän sievisteleviä ja vanhanaikaisia, mutta on kyllä uskomatonta, kuinka sama linja jatkuu ja vielä pahenee muutama vuosi sitten kirjoitetuissa kirjoissa. Esimerkiksi: en minä halua lukea pitkällisiä syväanalyyseja Kain ja Akin tyttöystävien Varpulin ja Arnikin (!) luonteesta – minä haluan itse tehdä päätelmät heidän käytöksensä perusteella! Vaikea sanoa, olisiko tätä kirjaa jaksanut lukeakaan, jos ei tuntisi vuosikymmenten mittaista uskollisuutta Seljan tyttöjä kohtaan.

Luin myös Jacqueline Kellyn Calpurnia Tate, luonnonlapsen. Aivan ihana, vanhan ajan tyttökirja! Tai siis vuodelta 2010, mutta kertoi vuodesta 1899 ja Calpurniasta, joka haluaa luonnontutkijaksi, vaikka ympäristö haluaakin kouluttaa hänestä hyvän vaimon. Tämä on oikein semmoinen perinteinen tyttökirja: päähenkilön tavallinenkin elämä on kiinnostavaa luettavaa, mutta kirjan punaisen langan muodostaa se, että päähenkilö kokee olevansa ratkaisevalla tavalla erilainen kuin muut ja oivaltaa, että voi itsekin päättää oman elämänsä suunnasta. Lukijasta riippuu, pitääkö hyvänä vai huonona sitä, että kirja on myös selkeästi oman aikansa, vuoden 2010, edustaja. Jälkiviisauden myötä tiettyihin vuosisadan vaihteen ilmiöihin on kiinnitetty erityisesti huomiota – ja toisaalta kirjasta puuttuu sellainen vanhanaikainen patina, jota monissa vanhoissa nuortenkirjoissa on ja joka toisaalta viehättää.

Keväinen Budapestin matka houkutteli tarttumaan myös Ferenc Molnárin Koulupoikia-kirjaan. Kyseessä on unkarilaisen nuortenkirjallisuuden klassikko, joka ilmestyi 1907 ja ensimmäisen kerran suomeksi 1913 (nimellä Pál-kadun pojat). Tänä vuonna ilmestyi Outi Hassin uusi käännös, joka esimerkiksi nimien osalta poikkeaa suuresti vanhemmasta Matti Kivekkään käännöksestä. Koskettava tarina ei kuitenkaan ole ratkaisevasti muuttunut. Tarina sijoittuu 1880- ja 1890-lukujen vaihteen Budapestiin, jossa joukko koulupoikia leikkii ja viettää vapaa-aikaansa grundilla, tyhjällä tontilla. Toinen poikajoukko päättää vallata grundin, ja taisteluhan siitä tulee. Tämä on sitten perinteinen poikakirja jännittävine seikkailuineen ja kirkasotsaisine nuorukaisineen. Ja niin ehdottoman liikuttava, että saatoin pari kyyneltäkin tirauttaa lopussa. Kirjasta on tehty elokuvakin, mutta nuorta lukijaa saattaa ilahduttaa myös se, että se on laajalti kaupan e-kirjana. Tämän vuoden kirjamessujen teemana oli Unkari, ja myös Koulupoikia ja varsinkin sen sähköinen versio olivat näkyvästi esillä messuilla.