Surunhauras, lasinterävä

Joskus teinin kirjakasoista löytyy ihan mielettömiä aarteita. Tällä kertaa sellainen oli Siiri Enorannan Surunhauras, lasinterävä.

Kutsuisinkohan minä tätä fantasia- vai saturomaaniksi? Ainakin se on taianomainen. Tarinan maailmassa tai itse tarinassa ei varsinaisesti ole fantasian piirteitä, mutta maailma muistuttaa kovasti vaikkapa Narnian merentakaisia valtakuntia. Ollaan ihmisten maailmassa, josta puuttuu nykyaikainen tekniikka ja jota hallitsevat kuninkaalliset ja tietäjät.

Tässä romaanissa Sarastuksen palatsissa hallitsee nuori prinsessa Sadeia, joka ohjailee kansaansa yksinvaltiaana. Valtameren toisella puolen pienellä saarella asuu Surukauriin kansa, jonka keskuudessa kaikki ovat yhtä arvokkaita. Kansan jäsenet saavat kuusivuotiaina tavata surukauriin, joka kertoo syntymäpäiväänsä viettävälle, kuinka paljon surua tämän elämään tulee kuulumaan.

Pienelle Uli-pojalle kauris lupaa enemmän surua kuin kenellekään aiemmin. Uli lähettää valtameren yli kirjeen, jossa hän pyytää jonkun tulevan hakemaan hänet pois saarelta. Kun se saapuu Sadeian käsiin, päättää prinsessa etsiä käsiinsä surukauriin.

Romaanissa on monta kertojanääntä, joista osa on hauraita ja kauniita ja osa teräviä ja viiltäviä. Ratkaisu toimii, vaikka alussa meinasinkin luovuttaa luontokuvausten vuoksi. Muut kertojat keskittyvät kuitenkin muunlaisiin asioihin, ja kokonaisuudesta tulee sellainen, että kaikki äänet ovat keskenään tasapainossa.

Kertojat ovat erilaisia ihmisiä, ja romaani kertoo jokaisen tarinan. Kiinnostavaa tästä tulee, kun tarinat kietoutuvat yhteen. Ihmisten kohtaamiset rakentavat kokonaisuuden, joka on kiehtova. Tämä on kirja siitä, kuinka ihmiset tarvitsevat toisiaan, kuinka he vaikuttavat toisiinsa ja kuinka he löytävät itsensä toisten avulla. Vaikka tarinan rytmi on verkkainen, tapahtuu kuitenkin niin paljon, että kirja on luettava ihan tiivistyvän jännityksenkin vuoksi.

Hullu mummo

Toisella bussiviikollani luin Fredrik Backmanin (sama heppu, joka kertoi miehestä, jonka nimi on Ove) romaanin Min mormor hälsar och säger förlåt. Elsa on melkein kahdeksan ja hänen paras ystävänsä on isoäiti. Tai itse asiassa hänellä ei muita ystäviä olekaan, koska hän on erilainen eikä koulussa kukaan tykkää erilaisista. Elsalla ja isoäidillä on yhdessä kuitenkin hauskempaa kuin kenen tahansa muun kanssa voisi olla. Isoäidillä ja Elsalla on oma satumaa, josta isoäiti kertoo jännittäviä tarinoita. Välillä isoäiti saa ajatuksia, jotka saattavat parivaljakon pulaan. Naapurit eivät nimittäin katso hyvällä sitä, että isoäiti ammuskelee parvekkeeltaan värikuula-aseella, eivätkä poliisit arvosta sitä, että eläintarhaan murtaudutaan keskellä yötä.

Kun isoäiti kuolee, hän jättää Elsalle tehtävän. Elsan täytyy viedä isoäidin tuttaville kirjeitä, joissa isoäiti pyytää anteeksi. Tehtävä osoittautuu vaikeaksi, vaaralliseksikin. Sen aikana isoäidistä paljastuu uusia puolia ja Elsa oppii paljon uutta myös itsestään ja muista ihmisistä. Isoäidin kuoltua myös hänen kertomansa tarinat ja todellisuus alkavat sekoittua.

Tämä on aivan törkeän hauska kirja, jota lukiessa ei voi olla nauramatta ääneen. Samaan aikaan tämä on valtavan surullinen kirja, jonka ihmiskohtalot vetävät vakavaksi. Tälle kirjalle en laittaisi mitään ikäsuosituslappua, vaan tarina vetoaa mielestäni kaikenikäisiin. Tässä on vähän samanlaista taikaa kuin suurissa satuklassikoissa - ei ole sattumaa, että Elsan lempikirjasarja on Harry Potterit ja kirjan loppupuolella tapahtumia verrataan myös Veljeni Leijonamielen tapahtumiin. Silti kirja on tiukasti kiinni nykyajassa ja myös nykyajan lasten ja nuorten maailmassa. Kovasti odottelen, että tämä käännetään suomeksi, että voisin hyödyntää tekstiä töissäkin.

Satumaailmoissa

Luin kaksi taianomaista tarinaa peräkkäin ja olen vieläkin vähän ihastunut.

Mathias Malzieun Sydämen mekaniikka on hassun gootahtava romanttinen romaani, vaikka ei kuitenkaan sellainen perinteinen gothic romance. Malzieu kertoo tarinan Jackista, joka syntyy 1800-luvun Edinburghiin niin kylmänä yönä, että hänen sydämensä jäätyy. Jackin kasvattiäiti vaihtaa sydämen käkikelloon, jonka mekaniikka on niin herkkä, että rakastuminen on Jackille vaarallista. Varsin arvattavasti muutaman vuoden kuluttua poika rakastuu ja traaginen rakkaus johdattaa hänet Ranskaan ja Espanjaan. Jack kokee rakkautta, rikkoo sydämensä, tervehtyy ja saa toimivan sydämen ja varsinkin oppii tuntemaan itsensä. Hauska ja liikuttava aikuisten satu rikkoo järjen ja logiikan rajoja sekä tempaa mukaansa.

Catherynne M. Valenten Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla on Ihmemaa Ozin, Narnian tarinoiden ja Ihmemaan Liisan perillinen ja itsekin varsin tietoinen siitä, mihin traditioon asettuu. Silti Syyskuu-tytön seikkailun lukee ilolla ja uusista käänteistä yllättyen. Ehkä tämä sopii enemmän genrestä kiinnostuneille nuorille tai aikuisille kuin lapsille; minunkin oli vaikea päästä alkuun. Vaikea kuvitella, että oma 10-vuotias jaksaisi kiinnostua maalailevasta kielestä, mutta ääneen tämän voisi ehkä lukea ala-asteikäisille.