No urheilua sekin on!

Helmet-lukuhaasteen 2020 viimeiseksi kohdaksi jäi 14, urheiluun liittyvä kirja. Pahoittelen syvästi, että joudun tekemään väkivaltaa tälle haastekohdalle, mutta tänä vuonna urheilukirjoja ei ole ollut juurikaan lukulistalla. 

Tähän kohtaan sijoitan Sita Salmisen novellikokoelman Lupa. Eroottisia novelleja. Siis seksinovellikokoelman. Onhan seksikin urheilua, onhan? Ainakin minun urheilullisuusprofiilillani on!

Kokoelman novellit ovat ihan hyviä. En tiedä, kuinka suuri tarve tällaiselle kokoelmalle on internetin aikakaudella, mutta kaksi erityisen hyvää puolta tällä kokoelmalla on:

1) Novellit on toimitettu. Niissä ei siis ole ärsyttäviä kirjoitusvirheitä. Netin seksinovellisivustoilla ei koskaan tiedä, mitä saa.

2) Novellit antavat tosi kattavan kuvan seksistä, seksuaalisuudesta ja ihmisistä, jotka harrastavat seksiä. Mukana on homo-, hetero- ja sooloseksiä, on naisia ja miehiä, on ryhmäseksiä, on apuvälineitä, on arkiseksiä ja yhden illan juttuja jne.

Tämän kirjan innostamana rupesin kuuntelemaan myös Sita Salmisen ja Veronica Verhon Poks-podcastia. Saako kirjablogissa kirjoittaa podcasteista? Päässäni on alkanut kehkeytyä bloggaus suosikki- ja inhokkipodeistani. Ehkä se tulee tekstiksi asti syksyn aikana.

Paluu Muumi-klassikoiden pariin

Saan työni puolesta perehtyä selkokirjoihin säännöllisesti, ja ajattelin, että haastekohta 23, kirja on julkaistu myös selkokielellä, olisi helppo täyttää Selailin listoja selkojulkaisuista, ja totesin, että olen lukenut jo aiemmin lähes kaikki klassikot ja uutuudet, joista on tehty selkoversio. Lopulta löysin listalta joitain Muumi-kirjoja, ja päätin lukea jonkin niistä - olen muutenkin miettinyt, että pitäisi pitkästä aikaa lukea muumeja.

Omasta kirjahyllystä löytyi Tove Janssonin Det osynliga barnet, jonka suomenkielisestä käännöksestä on tehty selkoversio. Tämä erillisistä tarinoista kertova kirja oli suosikkini jo teininä. Lapsena en muumeja lukenut, mutta kun tv-muumit tulivat, me yläasteikäisetkin katsoimme niitä, ja samoihin aikoihin innostuin lukemaan muumikirjoja.

Nämä tarinat ihastuttivat aikuisenakin - ehkä jopa vielä enemmän kuin silloin teininä, vaikka vaikea on muistaa, mitä kaikkea tekstistä silloin sai irti ja mikä teki vaikutuksen. Det osynliga barnet -kirjassa on paljon kertomuksia, joita voisi pitää opetuksina hyvästä elämästä ja siitä, miten muiden kanssa pitää toimia. Mukana ovat muun muassa näkymätön lapsi Ninni, joka muuttuu näkyväksi, kun hänet hyväksytään ja kaikki hänen tunteensa sallitaan, vilijonkka, joka asuu omaisuuden keskellä ja pelkää sen menettämistä, ja hemuli, joka odottaa eläkkeelle pääsyä, jotta voisi tehdä asioista, joista nauttii. Hirveän vaikea päättää, milloin nämä muumihahmojen nimet ovat tietyn hahmon erisnimiä ja milloin lajin nimi - paljon helpompaa on vain nyökytellä Janssoni oivalluksille elämästä.

Janssonin ruotsin kieli on pääosin varsin helppolukuista, joten kirjaa voi suositella myös ruotsin opiskeluun Kannattaa kuitenkin muistaa, että muumeissa on paljon Janssonin itse keksimiä sanoja, eli kaikkea ei tarvitse edes yrittää kaivaa sanakirjasta.

Ruotsalainen James Bond riehuu Venäjällä

Martin Österdahlin kirja Armoton todellisuus tarttui mukaan kirjastosta vain tiettyä tarkoitusta varten: täyttämään lukuhaasteen kohdan 26, kirjailijan sukunimi alkaa kirjaimella X, Y, Z, Å, Ä tai Ö. Arvasin, että löydän jonkin viihdyttävän ruotsalaisen dekkarin tähän kohtaan!

Tosin Österdahlin dekkari ei toista perinteisiä ruotsidekkari-kliseitä. Se kertoo vuodesta 1996, jolloin Venäjän tilanne ei ole vielä mitenkään tasainen, vaan monet tahot kamppailevat poliittisesta ja taloudellisesta vallasta. Kirjan päähenkilö Max Anger on kuin ruotsalainen James Bond, joka vuoroin järjestää, vuoroin selvittää kansainvälisiä selkkauksia.

Kirja on sujuva lukea kuin mikä tahansa Dan Brown tai Robert Harris. Koko ajan sattuu ja tapahtuu, mutta päähenkilöt ja lukija pysyvät seikkailun tahdissa mukavasti. Kansainvälisen politiikan lisäksi pitää selvittää vähän henkilökohtaisen historian salaisuuksia, eli kiinnostusta pidetään yllä monella tasolla.

Henkilögalleria on hieman kliseinen, mutta ruotsalaisella twistillä - otan vastaan homoseksuaalit hahmot tervetulleena moniäänisyytenä. Tarinan ratkaisut ovat toimivia, ja se on mielestäni aika paljon: homma toimii, kun jälkeenpäin mikään juonenkäänne ei jää kaivelemaan.

Varjonyrkkeilijä

Varasin Inga Maggan Varjonyrkkeilijän kirjastosta ajatuksenani sijoittaa se haastekohtaan 5, saamelaisen kirjailijan kirjoittama kirja. Haastekohta 14, urheiluun liittyvä kirja, olisi myös vielä vapaana, mutta koska se on inasen verran helpompi täyttää kuin kohta 5, menen tämän kirjan kanssa alkuperäisellä suunnitelmalla.

Romaanin kannalta Maggan saamelaisuudella ei kyllä ole juurikaan merkitystä. Olennaisemmalta tuntuu hänen taustansa taiteen ammattilaisena ja SM-tason thainyrkkeilijänä. Romaani kertoo Lolasta, joka opettaa taidegrafiikkaa iltakursseilla. Hän saa oppilakseen Rebekan, joka liittyy Lolan historiaan. Rebekka nyrkkeilee isänsä valmennuksessa, ja samainen isä on valmentanut Lolaa tämän ollessa teini-ikäinen.

Lukijalle käy nopeasti selväksi, että nyrkkeilyvalmentaja Roman Barre on keskeinen hahmo, jonka ympärille tarina ja naisten elämä kiertyy. Barre on valmentanut Lolaa tämän ollessa teini-ikäinen. Valmennussuhteeseen on kietoutunut hyväksikäyttösuhde, joka vaikuttaa Lolaan vieläkin. Rebekka nyrkkeilee yhtä tosissaan kuin Lolakin aikoinaan, mutta samaan aikaan hän haluaisi jo itsenäistyä isästään, aloittaa elämänsä omilla ehdoillaan. 

Romaani piirtää hyväksikäyttäjän muotokuvan: Barre on monessa yhteisössä arvostettu ja ihailtu, mutta kulissien takana hän on itsekäs hahmo, joka pyrkii täyttämään omia tarpeitaan ja paikkaamaan omia haavojaan muiden avulla. 

Välillä romaanin lukeminen on aiheenkin takia vaikeaa, mutta samaan aikaan se on koukuttavaa. Magga kirjoittaa tosi sujuvasti. Romaanissa on sekä grafiikan tekemisestä että nyrkkeilytekniikasta todella tarkkoja kuvauksia, joiden  kautta kuvataan taitavasti päähenkilöiden tunteita. Yksityiskohtaiset kuvaukset eivät ole tylsiä, vaan niin samaistuttavia, kuin ne nyt voivat olla sellaiselle ihmiselle, joka ei ole koskaan harrastanut kuvataiteita ja jonka ainoat kamppailulajikokemukset ovat bodycombat-tunneilta. 

[Tästä eteenpäin kevyttä spoilausta:] Tämä kirja saa onnellisen lopun: sekä Lola että Rebekka astuvat askeleen eteenpäin ja jättävät menneen taakseen. Minun makuuni loppu on jopa vähän liian happy ending, jossa pahakin saa palkkansa, mutta monen mielestä se varmasti on tarpeen. Missään tapauksessa pieni kerros imelyyttä ihan lopussa ei pilaa romaania. Minusta Varjonyrkkeilijä on yksi parhaista tänä vuonna lukemistani kirjoista, ja jään mielenkiinnolla odottamaan Maggan uran jatkoa.

Pieni kirja onnellisuudesta

Ensin tunnustus: olen lukenut hyggestä vain naistenlehdistä. Viihtyisän kotoilun idea on kuitenkin varsin vastustamaton, ja kun kirjastosta löysin Meik Wikingin kirjoittaman hyggeilyn jatko-osan Lykke. Onnellisten ihmisten salaisuudet. oli se pakko lainata.

Lykke on söpö pieni kirjanen onnellisuuden rakennusaineista. Ihan totta puhuen siinä ei ole mitään kovin kummallista - ei mitään uutta tietoa tai suuria oivalluksia siitä, mikä tekee ihmisen onnelliseksi. Se kuitenkin tiivistää onnellisuuden syitä helpolla ja viihdyttävällä tavalla.

Kirjassa on jonkin verran puolitieteellisiä taulukoita eri maiden onnellisuudesta, ja Pohjoismaat ovat niissä aina korkealla. Ehkäpä se, että olen pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan kasvatti, saa minut pitämään onnellisia asioita itsestäänselvyyksinä. Toki tässä kirjassa on monenlaisia käytännön vinkkejä, joilla on mahdollista kasvattaa onnellisuuttaan, ja vaihtoehtoja löytyy sekä henkilökohtaisista valinnoista että yhteisöllisistä projekteista.

Kirja on tosi helppolukuinen, erityisesti siksi, että sen luvut ovat tosi lyhyitä. Itse olisin kaivannut vähän lihaa luiden päälle, mutta jos elämässäsi ei ole aikaa lukemiselle, voit silti vallan mainiosti valita tämän kirjan!

1800-luvun lopun huumoria

Löysin kotoa kirjahyllystä Falstaff Fakirin klassikkoteoksen En var sin egen professor. Kyseessä on kokoelma ruotsalaista yliopistohuumoria 1800-luvun loppupuolelta. Salanimen takana piileksii kirjailija ja toimittaja Axel Wallengren, joka nykypäivänä muistetaan lähinnä Falstaff Fakirina kirjoitetuista teksteistä.

Hieman vanhahtavasta ruotsista huolimatta nämä jutut osuvat yhäkin maaliinsa. Ainakin jos on opiskellut runsain mitoin kirjallisuutta ja teologiaa, kuten allekirjoittanut. Tässä kirjasessa annetaan esimerkiksi kattavat kuvaukset eri tieteenaloista ja toimintaohjeet erilaisia käytännön tilanteita (ukkonen, seuraelämä, lainvalvojan kohtaaminen jne.) varten. Itse naureskelin ääneen loistaville kirjaparodioille, erityisesti De tre marodörerna -tarinalle, jossa seikkailivat toisilleen lojaalit Pathos, Oporto ja Paradis. 

Jos tämän kirjan jostakin käsiinsä saa ja ruotsi sujuu, kannattaa ehdottomasti lukaista!