tiistai 31. tammikuuta 2012

Lukulakko selätetty!

Kävin kirjastossa palauttamassa tokaluokkalaisen lainoja. Tuli vastustamaton halu käydä läpi virkailijoiden telineisiin asettamat kirjasuositukset. Sieltä se löytyi: kirja, joka tempaisi mukaansa.

Kirja, jossa yhdistyy kirjailijan nimeen (Anne B. Ragde) liittyvä lupaus laadusta ja höttöinen helppolukuisuus ("Ingunn --- 38-vuotias ikisinkku --- nauttii täysillä itsenäisyydestään ja miehistä."). Satunnaista seuraa -niminen teos ei tosiaankaan ole ihan samaa kuin Berliininpoppelit-sarja. Sen sijaan se on hyvin samanlainen kuin se mielessäni suunnittelema romaani sinkkuelämästä sekä netti- ja seksideittailusta. Joten totta kai tempauduin tarinaan, joka ei sinänsä ole kovin kummallinen: Ensin Ingunn deittailee, nai ja lähtee, kun mies osoittaa halua vakavaan suhteeseen. Sitten Ingunn tapaa ikäisensä leskimiehen, ja tapaaminen saa Ingunnin ymmärtämään, että hän on kadottanut omat tunteensa ja peittää ne hillittömällä seksuaalisuudella. Ei ole varmastikaan mikään spoilaus kertoa, että lopussa Ingunn tietenkin onnistuu kohtaamaan sekä itsensä että tuon leskimiehen, niin että uusi voi alkaa.

Hervottoman hauska kirja kyllä on! Kepeydestään huolimatta se on ajoittain myös terävä. Ja tärkeintä kaikesta: olen vauhdissa taas! (Kirjojen lukemisen suhteen. En hillittömän seksuaalisuuden toteuttamisen.)

torstai 12. tammikuuta 2012

En lue, siis lienen aivokuollut

Minusta on tullut ihminen, joka ei ehdi lukemaan. En haluaisi olla sellainen. Lukeminen on parasta, mitä on. (Ei mitään ehtolauseita.) Mutta rankkojen työpäivien jälkeen on niin paljon helpompi tarttua naistenlehteen kuin romaaniin. Tiedän, että tämä on väliaikaista, mutta silti niin kovin kovin ärsyttävää.

Loppusyksystä luin lähinnä Hugleikur Dagssonin sarjakuvia. Eihän niissä niin kovin paljon luettavaa ole, mutta ainakin lainasin kirjastosta jokaikisen löytämäni albumin. Ovat varsin hauskoja. Vaikkakaan eivät kaikkien mielestä.



Joululomalla oli jo hiukkasen enemmän aikaa kirjoillekin. Esimerkiksi siskolta saadulle Jyrki Nissisen Yli 10000 koiran koiranäyttely -sarjakuva-albumille. En voi suositella sitäkään ihan kaikille. Sain pukilta myös Stefan Lundbergin ja Kristoffer Albrechtin Nya skäriboken -kirjan, jonka olen jo ihan melkein kohta lukenut. Ensin olin kyllä himpun verran pettynyt: "Valokuvateos saaristosta? Minulle??" Mutta onpas kiinnostavia tarinoita ja hienoja kuvia Suomenlahden saarista. Ehdottomasti suosittelen ainakin selaamaan, jos kyseinen teos käsiin osuu.

Muihin joululahjoihin (tai johonkin ihan muuhun) palaan kun on jotakin sanottavaa. Luultavasti tulee olemaan. Sain lahjaksi myös Laila Hirvisaaren Minä, Katariina -romaanin. Siis minä, Karoliina, sain sellaisen! Onko se muka minua varten?