Riikka Pulkkinen on vaan niin hyvä!

Lukaisin helmikuussa Riikka Pulkkisen Paras mahdollinen maailma -romaanin. Sen saivat kaikki halukkaat ladata helmikuun ajan e-kirjastosta itselleen. Tällainen mahdollisuus oli osa kirjastojen ja kustantajien yhteistä Koko kansa lukee -kampanjaa.

Minä olen kirja kirjalta yhä vaikuttuneempi Pulkkisesta. Kuten aiemmatkin pulkkiset, tämäkin romaani sisälsi oman henkilöhistorian ja sukuhistorian selvittelyä sekä ihmisenä kasvua. Perusnykyromaanimatskua siis, mutta ah, niin taitavaa! Lisäksi romaanissa oli kummallisia maagisen realismin sivumakuja, joita usein kammoan, mutta tähän nekin oli kiedottu kovin luontevasti.

Romaani kertoo Aureliasta, nuoresta näyttelijälupauksesta, ja Joachimista, kannuksensa jo lunastaneesta ohjaajasta, jotka yhdessä tekevät näytelmää Berliinin muurin murtumisesta. Mielestäni kirjan keskeisiä teemoja ovat sisaruus ja muutkin perhesuhteet samoin kuin oman paikan löytäminen perheen historiassa - mutta myös maailmanhistoriassa. Berliinin ja Saksan yhdistyminen on koko romaanin läpi kulkeva sivujuoni.

Toistaiseksi Pulkkinen on onnistunut ihan mihin tahansa aiheeseen tarttuessaan. Toki jotkin onnistumiset ovat olleet minun mielestäni parempia ja suurempia kuin toiset; tämä Paras mahdollinen maailma ei ehkä ole ihan paras mahdollinen pulkkinen, mutta ei huonoinkaan. Mielenkiinnolla jään taas odottamaan lisää.

Nobel-kamaa

Sain joululahjaksi myös Alice Munron Kerjäläistytön. Sitä olen tässä talven ja kevään mittaan lueskellut vähitellen.

Vaikka Munroa pidetään novelistina, ei tämä mielestäni ole novellikokoelma, vaan kokonaisuus, jota voisi pitää romaaninakin. Kirja kertoo köyhistä oloista tulevasta Rosesta, hänen elämästään noin 10-vuotiaasta keski-ikään. Tarinat eivät etene täydellisen kronologisesti, mutta niistä muodostuu kuitenkin kertomuskokonaisuus, joka kuvaa Rosen kehitystä älykkäästä koulutytöstä kohtuullisen menestyväksi näyttelijäksi. Toiseksi tärkeäksi henkilöksi muodostuu Flo, Rosen äitipuoli, joka on oikeastaan Rosen vastapooli, pikkukaupunkiin jämähtänyt nainen, joka ei ole kiinnostunut itsensä kehittämisestä tai elämänsä muuttamisesta.

Tarinat imaisevat mukaansa heti kirjan alussa. Munro kuvaa henkilöitä ja Hanrattyn pikkukaupunkia niin elävästi, että vaikka kirja välillä unohtuu viikoiksi, on tuttujen juttujen pariin helppo aina palata. Pienillä tarinoilla ja huomioilla Munro näyttää, minkälaista elämä kanadalaisissa pikkukaupungeissa on ollut 1900-luvun aikana. Hän on myös loistava ihmisten kuvaaja. Rosen hahmo on monisärmäinen: toisaalta itsetietoinen ja vahva, toisaalta epävarma ja hyväksyntää hakeva. Rosen vanhetessa myös suhde Flohon syvenee. Onhan Flokin omassa elämässään tehnyt rohkeita valintoja ja ottanut riskejä: esimerkiksi ryhtynyt äitipuoleksi ja perustanut kaupan. Toisaalta mitä vanhemmaksi Rose tulee, sitä selkeämmin hänen epävarmuutensa näkyy. Eivät äiti ja tytär olekaan niin kaukana toisistaan kuin Rose nuorena kuvittelee.

Minulle tämän kirjan hienous on nimenomaan Rosen ja Flon välisessä suhteessa ja siinä, miten sen dynamiikka muuttuu vuosien varrella. Toisaalta kirjan kolmanneksi päähenkilöksi nousee Hanratty, tuo kummallinen kaupunki, jollaista nykyaikana on vaikea edes kuvitella.