sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Jotkut kirjoittaa ja toiset lukee

Taas äiti kysyi, enkö ole lukenut syyskuussa mitään. Olen toki - luin esimerkiksi Alexandra Salmelan 27 eli kuolema tekee taiteilijan. Juu, kyllä se niin on, että usein niissä kirjoissa, joita julkisesti kovasti kehutaan, on jotakin merkittävää. Voihan Salmelaa tietysti kritisoidakin: esimerkiksi näkökulman vaihtaminen neljän (Vai montako niitä nyt oli?) kertojan avulla on vähän passé. (Jep, suhtaudun kirjallisuuteen vähän niin kuin jotkut vaatteisiin. Jokin on aina muotia, jokin on silloin tällöin muotia ja jokin on vain hetken muotia. Itseeni suhtaudun varsin ironisesti.) Mutta onhan se ihan helvetin hauskaa, että kertoja on auto tai kissa tai hieman yksinkertainen pehmolelupossu! Niin, oikeastaan kirja oli ensisijaisesti ja erityisesti hauska. Ja ironinen. Ilmankos kaikki hipsteritoimittajat ihastuivat siihen. Ja minä.

Aivan ihmeellistä, miten Slovakiasta suomeen muuttanut Salmela on voinut ottaa suomen kielen haltuun niin hyvin, että on osannut kirjoittaa tuollaisen kirjan. En tiedä, millaisen kirjan minä saisin aikaiseksi englanniksi tai ruotsiksi, mutta tuskin lukukelpoista kuitenkaan. Sisuunnuinpa sitten kuitenkin Salmelan suorituksesta sen verran, että päätin oppia paremmin ainakin ruotsia. Luin vihdoin loppuun sen Tusenskönorin (Kts. edellinen julkaisu.) ja Mats Lindstedtin Hemmapappa - med rätt att byta blöjor -tekeleen. (Anteeksi Mats Lindstedt, tarkoitin tietenkin teoksen!) Jos joku blogin lukija suunnittelee isyyttä, koti-isyyttä tai ylipäätään vanhemmuuden jakamista, niin tämän kirjan lukeminen ei varmaan haittaakaan. Itse asiassa siitä voi olla jopa hyötyä. Se on muuten omakustanne, eli sitä tuskin löytyy kirjastoistanne tai kirjakaupoistanne, mutta laittakaa virkailija tai myyjä tilaamaan!