tiistai 2. helmikuuta 2010

Holokaustikirjallisuutta

Sitä joko lukee tai ei. Tai sen kuvan minä ainakin olen saanut keskustellessani muiden lukijoiden kanssa. Joidenkin mielestä se on niin kauheaa, ettei itseään halua tietentahtoen kiduttaa. Toisten mielestä se on niin kliseistä ja sentimentaalista, ettei kenenkään sen vuoksi täydy itseään kiduttaa. Kummankaan kannan edustajat eivät liene täysin väärässä. Silti minä luen sitä. Läheskään aina en nauti sen lukemisesta, mutta luen, koska haluan tietää.


Lukupiirissämme luetaan tällä hetkellä Lena Einhornin Ninan matkaa. Se on tyypillinen selvinneen juutalaisen tarina: realistinen, koskettava, mieltä kaihertava... ja pian unohtuva. Totta kai se on tarina, joka ansaitsee tulla kerrotuksi ja kuulluksi, mutta kohta se tallentuu mieleen vain osaksi holokaustista kertovaa jatkuvasti paisuvaa tarinakokoelmaa.


Sattumalta luin heti Ninan matkan perään Fred Wanderin Seitsemännen kaivon, jonka alaotsikko on Holokaustiromaani. Tämä kirja, nämä tarinat, eivät tyydyttäneet pelkästään tiedonjanoa. On outoa sanoa näin, mutta sen lukeminen myös tuntui hyvältä! Wander ei kerro selviytyjien tarinoita, ei edes omaansa, vaikka hän selvisikin. Sen sijaan hän kertoo tarinoita niistä, jotka tuhoutuivat. Hän antaa kasvot muutamille miljoonista, mutta nuo kasvot jäävät lukijan mieleen paljon tarkempina kuin esimerkiksi Ninan kasvot. Wanderin teos on kunnianosoitus kaikille keskitysleireillä kuolleille: tällaisia ihmiskohtaloita kätkeytyy nimilistojen nimien taakse. Wander poimii kerronnan keskiöön monenlaisia erilaisia ihmisiä. Holokaustissa kuolleita juutalaisia on liian helppo ajatella jonain epämääräisen juutalaismassana. Wander kuitenkin kertoo yksilöistä, jotka ajattelevat ja uskovat eri tavoilla, joilla on erilainen kulttuuritausta ja perinteet, jotka suhtautuvat kohtaloonsa eri tavoin, joista kaikki eivät edes ole juutalaisia.

Tätä kirjaa minä aion vielä hyödyntää opetuksessa. Tämän avulla voin opettaa paljon kertomisesta, mutta samalla oppilaan tai opiskelijan on mahdollista lisätä värejä sinne, missä maailma näyttää vielä mustavalkoiselta.