Maagista realismia, tai ainakin melkein!

Olenpas minä nyt kovasti innostunut ranskalaisesta kirjallisuudesta. Yritän vetreyttää ranskan kielen taitoani, ja se selvästi vaikuttaa kirjavalintoihin, vaikka kyse olisi käännöskirjallisuudestakin.

Romain Puértolais on kirjoittanut romaanit Fakiiri, joka juuttui Ikea-kaappiin ja Tyttö, joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven. Ensimmäistä en ole (vielä) lukenut, toinen oli vallan mainio!

Tyttö, joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven kertoo päivästä, jolloin islantilainen tulivuori pysäyttää Euroopan lentoliikenteen. Juuri sinä päivänä Providencen pitäisi lentää Pariisista Marokkoon noutamaan adoptiotytärtään Zaheraa, joka on vakavasti sairas.

Koska Providencen lento on peruttu, hän päättää lentää itse. Siis sillä tavalla kuin linnut lentävät. Tästä eteenpäin romaani on mielikuvituksellista maagista realismia. Niille, jotka eivät sellaisesta tykkää, tulee lopussa selitys. Niille, jotka pettyvät liian realistiseen selitykseen, on varattu vielä onnellinen ja taianomainen loppu. Minä tykkäsin molemmista.

Huone

En yleensä tykkää lukea tarinoita kaltoinkohdelluista lapsista, siis sellaisia, joita esim. Torey Hayden kirjoittaa. Emma Donoghuen Huonetta on kuitenkin kehuttu niin paljon joka puolella, että kun se kirjastossa tuli minua vastaan, päätin lainata ja lukea sen.

Se olikin yksi niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään ollenkaan. Yksi kesäinen sunnuntai meni tämän romaanin ahmimiseen. Se kertoo viisivuotiaasta Jackista, joka asuu äitinsä kanssa yhdessä huoneessa. Jack ei ole koskaan käynyt huoneen ulkopuolella tai tavannut muita ihmisiä kuin äitinsä - mutta huoneessa vierailee silloin tällöin Vanha Kehno, joka tuo Jackille ja äidille tavaroita.

Tämähän voisi olla ihan kamala kirja, jonka lukeminen on vaikeaa, mutta minusta tätä oli helppo lukea. Osittain kyse on siitä, että näkokulma on lapsen, osittain siitä, että äiti tekee Jackin elämästä hyvinkin mukavaa ja sujuvaa. Tämä onkin romaani äidinrakkaudesta, äidin ja lapsen suhteesta ja lapsen (tai ylipäätään ihmisen) valtavasta mukautumiskyvystä.

Rakastamisen vaikeudesta

Joulupukki ilmoitti minulle jo etukäteen, että kirjapakettien kanssa on toimitusvaikeuksia. Niinpä varauduin joululomaan muutamalla paksulla kirjalla. Ensin luin Lionel Shriverin Poikani Kevinin. Tämä oli taas niitä kirjoja, jotka olen kyllä ajatellut lukea, kun ne vastaan tulevat, mutta joita en ole jaksanut etsiä käsiini. Ennen kuin sama henkilö komensi kolmannen kerran minua lukemaan sen.

Kannatti se lukea. Minulle ei ole koskaan ollut epäselvää, etteikö vanhemmuuteen kuuluisi myös huonoja hetkiä ja vahvoja, negatiivisiksi miellettyjä tunteita. Silti koulusurmaaja Kevinin äidin pohdinnat hätkähdyttävät. Eniten ehkä siksi, että hän ei kirjan alussa näe syytä tapahtuneeseen muussa kuin Kevinissä. Koska äiti, Eva, kertoo tarinaansa kirjeiden muodossa, lukija on hänen antamansa informaation varassa, ja Kevin todella vaikuttaa paholaisen inkarnaatiolta. Paitsi että tarinan edetessä Kevinin hahmo alkaa saada sävyjä, ja lukijan on helppo nähdä että Kevin on jäänyt ilman ehdotonta rakkautta, johon jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus. Realistina ja äitinä lisään tähän sanat silloin tällöin, koska rakastaminen ilman ehtoja on inhimillisilla olennoille melkoisen vaikeaa. Mutta vanhemmanrakkaus on sitä silloin tällöin, eikä Kevin saa hyväksyvää rakkautta sitäkään vähää.

Kirja on myös Evan kasvutarina, ja lopussa hän näkee ja hyväksyy poikansa sellaisena kuin tämä on. Ja lukija saa katarttisen kokemuksensa. Ilman sitä kirjan ajatuksia voisikin olla vaikea kestää. Ei kirjaa kannata kuitenkaan vältellä siitä pelosta, että sen herättämät ajatukset olisivat liian vaikeita. Kirjemuoto tekee kirjasta helppolukuisen, ja vaikuttaa se niinkin, että lukija saa informaatiota juuri sen verran kuin pystyy vastaanottamaan. Luetaanhan oikeitakin kirjeitä omista lähtökohdista käsin: niistä nähdään se, mikä itselle on relevanttia, ja toisaalta joidenkin ihmisten tekstistä on helppo lukea paljon myös rivien välistä. Tämäkin kirja herättää lukijassa juuri sen verran ajatuksia kuin lukija on valmis läpikäymään. Kannattaa kokeilla, minkälaisia ajatuksia se sinussa nostaa pintaan.