Strömsön sekopäinen seurakunta

Kirjamessuilla selasin lyhyesti Rosanna Fellmanin Strömsöborna-runoteosta, ja päätin varata sen kirjastosta. Nyt joulun jälkeen sain sen kirjastosta, ja luin parissa päivässä - niin mukaansatempaava, innostava ja helppolukuinen se oli, hauskakin ajoittain.

Kirja koostuu runoryppäistä, joilla kaikilla on oma minäkertojansa. Fellman hyppää sujuvasti monenlaisten ihmisten nahkoihin ja kertoo heidän elämästään sisäisen puheen kautta. Erilaisten kertojien avulla käsitellään monia nyky-yhteiskunnassa puhuttavia aiheita, usein sitä, mikä on normaalia tai normi, ja sitä, keiden ääni jää kuulumatta ja keiden äänen pitäisi kuulua.

Sijoitan tämän kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan 27, runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani. Vähän venytän haastekohtaa, koska yhden kertomuksen sijaan kirja kertoo monta lyhyttä tarinaa. Välillä lähestytään proosarunoutta, ja selvästi vaikutteita on saatu spoken wordista ja estradirunoudesta. Suosittelenkin kirjaa henkilöille, jotka eivät yleensä runoudesta innostu.

Toistaiseksi kirja täytyy lukea ruotsiksi, mutta kyllä tämän ihan kouluruotsilla lukaisee. Ilmaisu on raikkaan suomenruotsalaista, eli suomalaiset kirosanat ja muut ilmaisut maustavat ruotsia ja tekevät kokonaisuudesta entistä helpomman ymmärtää (jos siis ruotsin kielen kanssa on hankaluuksia). Välillä kirjan ihmiskuvat ovat hieman stereotyyppisiä, mutta Fellmanin tapa näyttää ihmiset sisältäpäin tekee hahmoista kuitenkin raikkaita.

Itse tulkitsen nimen Strömsöborna, niin, että idyllin alle piiloutuu monenlaisia, rosoisiakin, todellisuuksia. Tämä kirja antaa niille kasvot.

15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja

Pyysin ja sain joululahjaksi vuonna 2011 Charles Baudelairen Pahan kukat, jonka on kääntänyt Antti Nylén. Teoksessa on rinnakkain ranskankielinen alkuteksti ja suomenkielinen runoversio. Nylén on kirjoittanut runoista myös antoisia selityksiä. Käännöstyöstään hänet on palkittu ainakin Maurice de Coppet -palkinnolla.

Aika monta vuotta olen seisottanut tätä teosta yöpöydällä. Aina välillä olen lukenut runon tai pari. Alussa minulla oli tavoite, että luen myös ranskankieliset tekstit. Käännöksen kanssa ne olivat kyllä ihan ymmärrettäviä, mutta jossain vaiheessa myönsin itselleni, että ranskan kielen taitoni ei riitä siihen, että alkuperäisillä runoilla olisi minulle jotakin lisäarvoa. Lukeminen alkoi sujua nopeampaa, kun luin vain suomeksi.

Sen verran kuitenkin tajuan, että ovat nuo käännökset ihan törkeän taitavia. Baudelaire nyt on Baudelaire: omituinen, kiinnostava, taitava ja henkeäsalpaava.

2. Kotimainen runokirja

Menin kirjastossa runo-osastolle mielessäni tarkemmin määrittelemätön ajatus etsiä käsiini jokin tuore nuoren runoilijan teos. Siinä hyllyn edessä en vain muistanut yhdenkään tämän hetken tulokkaan nimeä.

Päädyin Antti Holman Kauheimmat joululaulut -kokoelmaan. Suhteeni kotimaiseen lyriikkaan ei muuttunut, mutta sain hyvät naurut.

Sarjakuvia

Aloitin kesäloman luku-urakkani sarjakuvilla.

Urakalla tarkoitan tässä samanlaista urakkaa kuin se, kun on ostanut yhdeksi illaksi sipsipussin, karkkipussin ja suklaalevyn. Minulla on järkyttävä ja täysin kontrolloimaton kirjojen ahmimishäiriö - mutta onneksi se valtaa minut vain loma-aikoina eikä siitä ole muuta haittaa kuin se, että olen varsin poissaoleva vanhempi ja todella huono osallistumaan kotitöihin.

Rupesin lukemaan kirjastossa Lene Askin Hitler, Jesus och farfar -sarjakuvaromaania. En ehtinyt loppuun ennen kuin teinit olivat täydentäneet omat varastonsa, mutta se tempaisi niin mukaansa, että minun oli pakko lainata se (ja muutama muukin sarjakuva). Sarjakuva kertoo ilmeisesti omaelämäkerrallisen tarinan uskonnollisesta lapsuudesta, rakkauden etsinnästä ja sukuyhteisöön kuulumisesta. Koin, että tässä oli paljon tarttumapintaa juuri minulle, norjalaisen pikkukaupungin meinigin kuvaus oli hauska ja teoksessa oli paljon oivalluksia, jotka ilahduttivat.

Edward Goreyn Sekopäiset serkukset ja muita tarinoita vaikutti kiinnostavalta. Ja oli. Ihan sekopäisiä juttuja ja taidokas piirrosjälki. Jälkikirjoituksesta opin lisää Goreysta, esim. sen, että hän on kuvittanut sen version Old Possum's Book of Practical Catsista, jonka juuri ostin ja luin. Piti ihan kaivaa nekin kuvat esiin ja verrata. Kaikkea sitä oppii.

Ihan paras on Nina Hemmingsonin Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt. Teos kääntää (ja moneen kertaan) ympäri sukupuoliroolit, rakkaussuhteisiin kohdistuvat odotukset ja sen, miten me ihmiset toisemme näemme. Siinä on sekä yhden kuvan vitsejä (tai ajatuksia) että pidempiä tarinoita, ja ne kaikki ovat viiltävän hauskoja.

Kuvassa ei näy neljättä lainaamaani sarjakuvaa, eli Joann Sfarin Rabbin katti -sarjakuvaromaania. Se kertoo 30-luvun Algerissa elävästä rabbista, jonka kissa syö papukaijan, ryhtyy puhumaan, alkaa opiskella kunnon juutalaiseksi ja haluaa oman bar mitsvan. Hillitymmin hauskaa ja kovasti sivistävää, jos juutalaisuus kiinnostaa.

Matkakirjoja

Hiihtolomamatka suuntautui tänä vuonna New Yorkiin. Olin varannut runsain mitoin lukemista laukkuuni, mutta suurkaupungin houkutukset ja lentokoneen verraton elokuvatarjonta veivät mukanaan. Jotakin sentään ehdin.

Miehen suosituksesta otin matkalukemiseksi Janet Evanovichin One for the Money -jännärin. Tai mikä se nyt sitten onkaan - huumoria viljelevä romanttinen jännityskirja, varsinainen viihdepläjäys siis. Mistään uutuudesta ei ole kyse; kirja on vuodelta 1994. Kirjasta on tehty leffa vuonna 2012, mutta senkin olin nähnyt niin kauan sitten, että en muistanut juonesta mitään.

Juoni ei ole mikään järisyttävän ihmeellinen, mutta idea on ihan mainio: rahapulassa oleva nuori nainen, Stephanie Plum, päättää ruveta palkkionmetsästäjäksi, ja kohteena on murhasta epäilty entinen ihastus. Tässä on aineksia komediaan vähintään yhtä paljon kuin jännitysnäytelmäänkin, ja Evanovich ottaa siitä kaiken irti. Kuvittele, millaista olisi, jos minä ryhtyisin yhtäkkiä jahtaamaan rikollisia aseiden kanssa. Juu, sellaista se on Stephillekin.

Tapahtumaympäristö on New Jersey, joten silläkin kirja sopi hyvin Nykin-matkalle. Kirjaa lukiessa kävi kyllä mielessä, että onkohan se oikeasti ollut tällaista, eli on se sitten varmaan tällaista ollut tälläkin puolella Hudson-jokea, mutta onhan tästä sentään jo yli 20 vuotta.

Kyllä minä varmaan sarjan seuraavankin osan luen, mutta sitten kun ehdin. Ei ole kiire, koska tässähän nämä odottavat:

New Yorkissa piti tietysti käydä myös Broadwaylla. Kävimme katsomassa Catsin. Täytyy myöntää, että menin teatteriin aika vähäisellä pohjatietämyksellä (T.S.Eliotin runot, Memory). Jälkeenpäin rupesivat kiinnostamaan nuo runot niin paljon, että ostin METin museoputiikista T.S. Eliotin Old Possum's Book of Practical Catsin. Nyt olen sivistynyt. Ihan hauskoja runoja, mutta koska en jaksanut lukea sitä sanakirja toisessa kainalossa, en varmasti ymmärtänyt puoliakaan vitseistä. (Enemmän toki kuin siellä musikaalia katsoessani!)

Ihmettelen kovin, kuinka ei näitä runoja ole kukaan kääntänyt suomeksi - tai ainakaan minä en löydä tietoa käännöksestä. Toisaalta meillä on kyllä niin hienoa suomalaista lastenrunoutta aiheesta kuin aiheesta, että ehkä käännökselle ei ole edes tarvetta. Paitsi tietenkin kaikille keski-ikäisille kulttuurirouville, jotka haluaisivat päästä syvemmälle Catsin maailmaan.

Parhaita runoja ikinä

Runo pakkaselle

Kasvoilla kuoleman käy hymy haljennut hallan:

hangessa mierollekin voi tie olla suora.

Polveni painuvat voimasta pakkasen vallan.

Haudassa jäisessä päättelen: talvi on huora.

Reino Leino

Kävin kuopuksen koululla perhepalaverissa. Samassa rakennuksessa on lähikirjastomme, jonka hyllyssä huomasin Antti Holman Kauheimmat runot. Katselin ja selailin sitä himoiten jo Kirjamessuilla, ja nyt päätin lukea tämän nerokkaan teoksen. Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille suomalaisen runouden ystäville.

Kauheimmat runot on kokoelma neljän erityylisen suomalaisrunoilijan parhaista runoista. Reino Leino ilmaisee loppusoinnullisilla runoillaan suuria ja jylhiä tunteita, joista pienin ei ole suomalaisen miehen vitutus. Reino Leinon puoliso, lastenrunoilija ja naivisti Sirsi Sunnas löytää runoissaan suurimman totuuden yksinkertaisuuden ja sinisilmäisyyden kautta. Suomenruotsalainen modernisti Edith Södermalm tarkkailee ympäristöään terävästi. Murrekirjailija Karin Toisiks-Paraske (joka nimestään huolimatta muistuttaa enemmän Heli Laaksosta kuin Larin Paraskea) paljastaa lämpimän humoristisesti suomalaisen naisen heikot kohdat.

Holma tuntee runoilijapersooniensa esikuvat ja tuo jokaiseen runoon omaa huumoriaan. Lopputulos on hulvaton. Kirjoittelen näitä synttärikortteihin seuraavat vuodet. Kärsikää - tai naurakaa!

Kaksi kieltä

Minulle on annettu

yksi sydän tuntea,

yksi pää ajatella,

yksi suu puhua,

mutta kaksi kieltä

näitä kaitsemaan.

Sinä heität minut

kiehuvaan veteen

elävänä.

Ei minulla ole sanoja

kuvaamaan tätä kipua

vaikka minulle on annettu 

kaksi kieltä.

Kahden kielen sanat minulla

on.

Enkä silti löydä sanoja.

Rakkaani,

siksi älä enää koskaan kirjoita

minulle, että

påriki ja har int' någo tekemist.

ja ha sit på huutokauppakeisari halva dan

igår va de kiva

om du vill så får du kyyti igen ;)

Edith Södermalm

Kuka on nähnyt tuulen?

Nyt meillä luetaan Kirsi Kunnaksen suomennosantologiaa Kuka on nähnyt tuulen? Runoja ja satuja maailmalta. Hyvä on kokoelma; miellyttää niin aikuista kuin lasta.

Älä pelkää pimeyttä

Älä pelkää pimeyttä,
valo syttyy silloin.
Ei tähtiäkään nähdä
kuin pimeässä illoin.

Myös musta silmäterä
on iiriksessä sulla,
vain pimeyden kautta
voi valo esiin tulla.

Älä pelkää pimeyttä,
se on valon ehto.
Älä pelkää pimeyttä,
se on valon kehto.

Erik Blomberg


Yö ei luokses jää

Yö ei luokses jää.
Se aina ohi käy,
miljoonin tähdin vaikka
sen taivaalle kiinnittää.
Sen vaikka tuulella sitoisi,
kuun soljella kiinnittäisi
yö ei luokses jäisi.
Kuin suru se häviää,
et kahlitse sävelmää.

Eleanor Farjeon