maanantai 16. helmikuuta 2015

Tavoite saavutettu!

Aika monta bussimatkaa töihin ja takaisin sain tehdä töitä tämän tavoitteen eteen. Monta kertaa nukahdin kirja syliin. Mutta nyt se on täytetty: Tikli on luettu!

Tai Steglitsan on luettu. Ehkä kieli hidasti tavoitteeseen pääsemistä. Ainakaan tämä kirja ei tuntunut yhtä mukaansatempaavalta kuin Tarttin aiemmat romaanit. Enemmänkin jouduin makustelemaan ja vain ajoittain jokin osa tarinaa nappasi hetkeksi mukaansa.

Kaikki kai tuntevat tarinan jo ainakin pääpiirteissään: 13-vuotias Theodore Decker menettää äitinsä terrori-iskussa taidemuseoon. Äidin sijaan museosta Theon mukaan lähtee puolivahingossa hollantilainen mestariteos Tikli. Tästä alkaa Theon ajelehtiminen maailmassa: yläluokkaisesta ystäväperheestä vastuuttoman isän luo, antiikkiliikkeeseen töihin, naissuhteesta toiseen jne. Ainoa kiintopiste Theon elämässä on taulu, joka on samaan aikaan raskas salaisuus.

Tartt on kirjoittanut huikaisevan tarinan, joka kertoo perhesuhteista, surusta, rakkaudesta, ystävyydestä, valheessa elämisestä, totuuden löytämisestä, taiteesta ja sen vaikutuksesta ihmisiin. Teemoja riittää niin että huimaa. Pääasiassa Tartt sitoo teemat toisiinsa ja tarinan kokonaisuudeksi taitavasti, mutta minulle ainakin tulee välillä ähky - vähempikin riittäisi.

Kokonaisuus on hallinnassa mutta niin ovat myös yksityiskohdat. Tartt tuntee todella hyvin eurooppalaista kulttuuria, taiteen historiaa ja antiikkihuonekaluja. Juonen kaari on korkeimmillaan vasta ihan lopussa. Theo käy läpi elämäänsä amsterdamilaisessa hotellihuoneessa. Minä luin nuo viimeiset sivut myös  hotellissa, mikä teki lukuelämyksestä harvinaisen voimakkaan. Kyllä se kannatti, vaikka ihan mielelläni siirryn seuraavaan kirjaan.

lauantai 14. helmikuuta 2015

Äiti joka katosi

Kävin taas esiteinin lainakirjakasalla. Sieltä löysin Jenny Jägerfeldin Oli kerran äiti joka katosi -nuortenkirjan. Kirja kertoo 17-vuotiaasta Majasta, joka asuu isänsä luona. Joka toinen viikonloppu hän käy äidillään.

Kirja alkaa vauhdikkaasti: Maja leikkaa kuvaamataidon tunnilla peukalonpäänsä irti. Seuraavana viikonloppuna hän lähtee äitinsä luo, mutta äiti ei tulekaan juna-asemalle vastaan. Eikä vastaa puhelimeen. Eikä sähköpostiin. Eikä ilmesty kotiin koko viikonloppuna.

Kirjan aikana paljastuu, että Majan äidillä on Aspergerin syndrooma. Kirja käsittelee hienosti äidin erilaisuutta ja Majan suhdetta siihen. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan tähän kirjaan, jos autismin kirjo syystä tai toisesta kiinnostaa. Toisaalta kirja kuvaa hienosti itsenäistymistä ja myös oman lapsuuden hyväksymistä osaksi omaa elämäntarinaa. Oma jännityksensä syntyy tietysti äidin äkillisestä katoamisesta - ja aika jännittävää on sekin, että Maja loukkaa itsensä jatkuvasti.

tiistai 3. helmikuuta 2015

Merkillisen ihana tarina

Minua on jo jonkin aikaa kutkuttanut noin kymmenen vuoden takaisen joululahjakirjan uudelleen lukeminen, nimittäin Carl-Johan Vallgrenin Tarina merkillisestä rakkaudesta -romaanin. Opiskelen parhaillaan erityisopettajaksi, ja joululomalla läksyksi tuli lukea jokin erilaisuuteen liittyvä kirja tai katsoa erilaisuutta käsittelevä elokuva. Kuten uskolliset lukijat muistavat, en saanut joululomalla luettua oikein mitään, joten tämäkin kirja pysyi loman ajan hyllyssä. Viime viikolla kävin vihdoin käsiksi kirjaan, ja sehän oli niin mukaansatempaava ja helppolukuinen, että parissa illassa sekin oli hotkaistu. Vallgren onkin juuri nyt ajankohtainen, sillä hänen uusin kirjansa Varjopoika on vasta julkaistu suomeksi.

Tarina merkillisestä rakkaudesta kertoo 1800-luvulla eläneen Hercule Barfussin elämäntarinan. Hercule syntyy ilotalossa, ja hänen äitinsä kuolee synnytykseen, koska Hercule on niin epämuodostunut. Tämän lisäksi hän on kuuro ja jää kääpiöksi. Herculella on kuitenkin onni syntyä yhteisöön, joka ymmärtää erilaisuutta ja joka huolehtii hänestä. Vammoistaan huolimatta Hercule on ihmeellisen älykäs ja hänellä on ajatusten lukemisen lahja, jonka avulla hän selviää elämässään vastaan tulevista haasteista. Niitä riittää kyllä enemmän kuin yhdelle ihmiselle soisi. Moni haluaa raivata Herculen tieltään eikä elämä muutenkaan ole helppoa taikauskoisessa Euroopassa yksilölle, joka poikkeaa ympäristöstään kaikin mahdollisin tavoin.

Yhdellä tavalla Hercule kuitenkin on samanlainen kuin kaikki muutkin: hän ei ole immuuni rakkaudelle. Herculen rakastettu on Henriette, joka syntyy samassa ilotalossa samana yönä kuin Hercule. He ovat erottamattomia jo lapsina, ja vaikka elämä ajaa heidät vuosiksi erilleen, on Henriette se valo, jota seuraten Hercule selviää kaikista vastoinkäymisistä. Kun he aikuisina tapaavat, tulee heistä jälleen erottamattomia. Hercule menettää kuitenkin Henrietten uudelleen, mikä ajaa hänet kostamaan kaikki elämässään kokemansa vääryydet. Hercule on ajautumassa pimeään koston kierteeseen, mutta lopulta Henrietten rakkaus ohjaa hänet uudelle tielle.

Romaani kertoo huumaavalla tavalla Euroopasta, joka on uuden ajan kynnyksellä. Toisaalta siinä on samanlaista vauhtia ja mukaansatempaavutta kuin tuossa aikakaudessa. Toisaalta romaanin tarina pakottaa lukijan pysähtymään, se jää leijumaan omaan todellisuuteensa ja muistuttaa myös romantiikan aikakaudesta. Tarina on liikuttava, surullinen ja väkivaltainen mutta myös toivoa täynnä. Vallgren kirjoittaa ihmeellisen kepeästi, jättää kertomatta vaikeimmat kohdat mutta kertoo kuitenkin niin paljon, että lukijalle ei tuota vaikeuksia täyttää aukkoja mielikuvituksellaan. Tämä tarina repäisee lukijan voimalla mukaansa, mutta antaa lukijan myös leijua utuisessa ja unenomaisessa tunnelmassa - vielä pitkään kirjan loputtuakin.