lauantai 6. elokuuta 2011

Isiä ja poikia

Ostin ystävälle lahjaksi Nick Hornbyn Juliet riisuttuna, ja (tietenkin) luin sen ennen lahjan antamista. En ole mikään fanaattinen Hornby-fani, mutta olen kyllä pitänyt kirjoista ja niiden pohjalta tehdyistä elokuvista. Tämä Juliet, se kuitenkin jotenkin erityisesti kolahti. Romaani kertoo Tucker Crowesta, menneiden aikojen rocktähdestä, Duncanista, Tuckerin fanista, ja Anniesta, Duncanin elämänkumppanista. Tai oikeastaan romaani kertoo kyllä lähinnä Anniesta ja Tuckerista ja suhteesta, joka muodostuu heidän välilleen, kun Annie kirjoittaa fanifoorumille arvostelun Tuckerin uudesta levystä, joka ei itse asiassa ole mikään uusi levy, vaan kokoelma vanhan menestyslevyn demonauhoja. Ehkä minua viehättää se, että Annien ja Tuckerin suhde alkaa kirjeenvaihtosuhteena. Sähköpostillahan tässä on itsekin kaikki viimeisimmät parisuhteen tapaiset aloitettu ja pitkälti hoidettu ja usein lopetettukin. Toisaalta minua ihastuttaa Tuckerin ja hänen poikansa Jacksonin suhde. No, kaikki se, kuinka kaikki romaanin ihmissuhteet menevät limittäin ja vaikuttavat toisiinsa, se on niin aitoa ja totta. Ja myös hauskaa lukea.

Kun olin lukenut Julietin, kysyin lukuvinkkejä toiselta ystävältä, joka käski lukemaan Cormac McCarthyn Tien. Juu, sen saman, josta on tehty elokuva. Ahdistava elokuva. Kun yritin torjua lukusuosituksen vetoamalla ahdistukseen ja siihen, ettei kirja ole tyyliseni, päädyinkin jotenkin varaamaan kirjan saman tien kirjastosta ja lupaamaan, että luen sen heti, kun saan sen käsiini ja mieluiten kertaistumalla. Ei se ole minun tyyliseni, koska teksti on maalailevaa ja aiheen takia tunnelma on ahdistava, jos ei hirvittävä. Romaani kertoo isästä ja pojasta, jotka vaeltavat maailmanlopun maisemassa. Luonto on tuhoutunut, suurin osa ihmisistä on kuollut ja jäljelle jääneet eivät ole enää kovinkaan inhimillisiä. En minä oikeastaan olisi halunnut lukea koko kirjaa, mutta minun oli pakko, koska sen tunnelma puristi otteeseensa. Sitä paitsi minun oli pakko saada tietää, mitä lopussa tapahtuu, muuttuvatko olosuhteet ja parempaan vai huonompaan. Mutta en kerro, lue itse kiinnostava kirja ihmisyydestä, toivosta ja isän ja pojan suhteesta.

Terveisiä rantatuolista

Näin jälkikäteen ajateltuna olin kai varautunut hieman heikosti rantalomaan, kun olin varannut lukemisiksi kaksi naistenlehteä. Tosin lomasta olisi tullut enemmän toimintaloma ja vähemmän rantaloma, jos en olisi sairastunut flunssaan ja ollut pakotettu lojumaan rantatuolissa. Onneksi matkaseura oli kantanut mukanaan lukemista minunkin tarpeikseni.

Aloitin Renate Dorresteinin Pojallani on seksielämä ja minä luen äidilleni Punahilkkaa -kirjasta. Romaania oli markkinoitu keski-ikäisen naisen Bridget Jonesina, mutta siinä oli kyllä paljon enemmän asiaa ja vähemmän vitsejä. Ehkä se siis oli hyvä? Ainakin se onnistui kiinnostamaan ja koskettamaan, vaikka vaihdevuosiaan elävän naisen ongelmat dementoituvan äidin kanssa eivät ihan ajankohtaisia olekaan. Oli siinä muutama ihan hyvä vitsikin.

Seuraavaksi luin Johanna Adorjánin Rakkaudessa erottamattomat. Oi, se vasta olikin hyvä! Lukaisin kirjan parissa tunnissa altaan reunalla, koska se oli niin kertakaikkisen mukaansatempaava. Kirjailija kertoo unkarinjuutalaisten isovanhempiensa tarinan, käy läpi omia muistojaan ja näyttää lukijalle yhdenlaisen esimerkin kaikenkestävästä rakkaudesta. Kun isoisä on kuolemansairas, isoäiti ei halua jäädä yksin, ja yhdessä he suunnittelevat yhteisen lopun. Kirjaa voi lukea rakkaustarinana, oman menneisyyden etsintänä tai palasena juutalaisuuden historiaa. Ja kaiken päälle se on vielä hirmuisen helppolukuinen - ainakin minun mielestäni; matkaseuralaisella kesti kirjan lukeminen monta päivää, koska asioita piti kuulemma pysähtyä pureskelemaan.

Tässä vaiheessa oltiin lomaviikon neljännessä päivässä, joten oli pakko tarttua siihen kolmanteenkin kirjaan, joka matkassa oli. Se oli Melissa Hillin Kirjeitä San Franciscosta. Ihan hömppää, mutta ei mitenkään vastenmielistä, koska jumalattoman paksu kirja oli ahmittu seuraavaan iltaan mennessä.

Loppulomaksi hain hotellin vastaanoton hyllystä lukemista. Kiinnostavimmaksi osoittautui ruotsalainen dekkari, Kristina Ohlssonin Tusenskönor. Se on itse asiassa vieläkin kesken (johtuen ehkäpä kielestä) joten lopullista arviota en voi antaa, mutta ihan kiinnostavalta vaikuttaa tähän asti. Murhat, juonittelu ja pakolaisten salakuljetus ovat tämän dekkarin päärakennusaineet, jos jotakuta kiinnostaa.

Tämän loman opetus: älä koskaan lähde mihinkään reissuun ilman runsasta kirjastoa!