lauantai 23. joulukuuta 2017

Hömppää

Näin joulun alla teki mieli kevyttä luettavaa, joten tein metsästysretken teinin huoneeseen. Sain saaliiksi kaksi oikein mainiota (ja mikä parasta: helppolukuista) romaania.

Rainbow Rowellin Eleanor ja Park kertoo teinirakkaudesta 80-luvulla. Siinäpä vasta kaikenkattava kuvaus, joka pitää sisällään
1) hienoa ajankuvaa esimerkiksi musiikista, sarjakuvista, kodinsisustuksesta ja ennen kaikkea siitä, miten kavereihin oltiin yhteydessä ennen kännyköitä. 
2) ihastuttavan kuvauksen ensirakkaudesta.
3) kuvauksen myös siitä, kuinka erilaiset lähtökohdat ihmisillä voi elämälleen olla ja kuinka aikuiseksi kasvaminen voi tarkoittaa eri ihmisille eri asioita.
4) paljon huumoria.

Romaanin maailma tuntui tutulta, ja tarina oli viehättävä. Suosittelenkin tätä ainakin meille vanhemmille muistuttamaan siitä, millaista oli olla nuori, ja nuorille tutustumisretkenä menneeseen maailmaan.

Maria Semplen Missä olet Bernadette? ei ole nuortenkirja, vaikka yksi kirjan keskeisistä henkilöistä onkin 15-vuotias Bee. Se on kuitenkin helppolukuinen ja epäkonventionaalinen romaani, joka sopii nuorillekin. Been äiti Bernadette katoaa ja Bee etsii katoamiselle selitystä sähköpostien, lehtiartikkelien, blogitekstien ja omien muistojensa keskeltä. Romaani on törkeän hauska, mutta satiirinen huumori osuu aika moneen nyky-yhteiskunnan naurettavuuteen. Kaiken alla on tarina itsensä löytämisestä.

maanantai 18. joulukuuta 2017

Norma

Kirjastoreissulla vastaan tuli Sofi Oksasen Norma. Totta kai halusin sen lukea. Olipas jännä kokemus! 

Norma Ross joutuu keskelle omituista tapahtumavyyhtiä: hänen äitinsä on hypännyt metron alle, mutta tapahtumaan ovat sotkeutuneet monenlaiset henkilöt äidin menneisyydestä samoin kuin hiuksilla ja vauvoilla kauppaa käyvät rikolliset. Norma on kuitenkin tuttu omituisuuksien kanssa - hänellä on tukka, joka kasvaa vuorokauden aikana montakymmentä senttiä.

Tässä kirjassa yhdistyvät mukavalla tavalla vauhdikas jännäri ja maaginen realismi - vai pitääkö puhua suomikummasta? Omituista kyllä niistä tulee varsin toimiva kokonaisuus. Oksaselle tyypillinen ihmiskauppateema olisi sellaisenaan aika raskas, mutta yliluonnolliset hiukset ja niihin liittyvä historia tekevät romaanista suorastaan ahmittavan. Oksanen kirjoittaa tosi varmasti - kieli tai juoni eivät töksähdä missään vaiheessa. 

Tämä ei ehkä ole Oksasen kirjoista kaikkein paras, mutta oma suosikkini kuitenkin tähän mennessä. Normallekin käy lopussa ihan hyvin, vaikka tarinan edetessä on vaikea arvata, mihin asti vielä päädytään.

lauantai 16. joulukuuta 2017

Olen sivistynyt!

Nyt on kauhea kiire ennen joulua lukea pois yöpöydällä odottava kirjapino ja blogata kaikesta syksyn aikana luetusta. Ainakin haluan kehuskella sillä, että sain luettua Gunther Grassin Peltirummun. Aloitin heinäkuun lopulla ja jo lokakuussa tuli valmista.

Kirjan takakannessa Pentti Saarikoski sanoo näin: "Peltirumpu on irvokas, villi, röyhkeä; mahdoton ja hauska, rivo ja elämänmyönteinen." Liina sanoo nyt näin: "Peltirumpu on mahdoton, käsittämätön ja sekava, välillä ihan hauska ja usein omituisella tavalla härski." Melkein samalla aaltopituudella ollaan siis Penan kanssa.

Minun lukemani versio on Oili Suomisen ja vuoden 2009 käännös, mutta valitettavasti se ei tee siitä erityisen helposti ymmärrettävää. Minulla oli lukiessa koko ajan sellainen tunne, että yleissivistykseni ei riitä, että minun pitäisi tuntea saksalaista kulttuuria ja historiaa paljon enemmän, jotta saisin vitseistä enemmän irti. En kuitenkaan pidä itseäni erityisen sivistymättömänä, vaan totean, että aika on tainnut joiltain osin ajaa tämän klassikon ohi.

Peltirumpu kertoo Oskar Mazerathista, joka päättää lopettaa kasvamisen kolmevuotiaana. Ympäristö pitää Oskaria jälkeenjääneenä, ja hän kommunikoikin lähinnä rummuttamalla peltirumpua. Oskarin lapsuusajan kuvaus on paljolti Danzigin ja Puolan ja Saksan välien kuvausta yhden häiriintyneen suvun historian kautta. Tämä kirja kannattaisikin varmaan lukea juuri ennen Gdanskin-matkaa, niin voisi verrata historiallista kuvausta nykyaikaan.

Sitten tulee sota ja Oskar viihdyttää rummullaan sotilaita. Peltirummun sodan kuvausta on kehuttu, koska se on sekavaa, täysin epäloogista ja suorastaan mielipuolista - sota tekee ihmisistä marionetteja, joita paiskotaan sinne tänne. En siltikään henkilökohtaisesti tykkää tästä osasta erityisen paljon. En kyllä tykkää kirjan muistakaan osista, jos ihan rehellisiä ollaan.

Sodan jälkeen Oskar alkaa kasvaa ihmisenä sekä fyysistä että henkistä pituutta - mutta ei hänestä vieläkään täysimittaista tule. Kai siinä on syvää vertaiskuvallisuutta. Kyllähän Grass tässä romaanissa pohtii Saksan ja varsinkin rivisaksalaisen roolia toisen maailmansodan aikana. Idea on hyvä, toteutus oli varmaan päräyttävämpi vuonna 1959 kuin nykyään.

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Korealainen kuurupiilo

Selvästikin olen siirtynyt lukemisharrastuksessani Kaukoitää kohti. Tartun paljon herkemmin japanilaisiin kirjoihin, ja nyt nappasin kirjastosta mukaani Pohjois-Koreasta kertovan dekkarin. Teinikin vähän kummasteli konseptia, joten selvitettäköön heti alkuun, että kyseessä ei ole korealainen dekkari, vaan pseudonyymi James Churchin kirjoittama Pohjois-Koreaan sijoittuva dekkari.

Takakansitekstin ja internetin mukaan Churchilla on pitkä kokemus Itä-Aasiasta ja tiedustelualasta. Se näkyy kyllä kirjassakin! Korealainen kuurupiilo aloittaa sarjan tarkastaja On tutkimuksista. Tarkastaja O huolehtii yleensä siitä, että Pjongjangin rajojen sisäpuolella ei tapahdu mitään sellaista, mitä siellä ei kuulukaan tapahtua. Tässä kirjassa hän kuitenkin joutuu erilaisten poliittisten intressien keskelle, matkustaa ympäri Pohjois-Koreaa paeten vihollisiaan ja etsii samalla totuutta muutamasta murhasta.

Dekkarina Korealainen kuurupiilo ei ole mitenkään ihmeellinen. Kuvauksena suljetusta valtiosta se on aivan huikea. Käsittämätön ja kiinnostava samaan aikaan. Joidenkin arvioiden mukaan se on myös todenmukainen. Ainakin joiltain osin romaani varmasti kertoo ihan todellisesta Pohjois-Koreasta. Joiltain osin se kertoo kommunistisesta valtiosta, jollaisiin olemme tottuneet amerikkalaisissa jännityselokuvissa. En osaa arvioida, kuinka tosi tämä kuvaus on, mutta kun lukijana tottuu siihen, että ihan mitä tahansa voi tapahtua ja tapahtuukin, kirjaa on oikeastaan aika hauska lukea.

Tarkastaja O on sympaattinen hahmo, josta lukisin mielelläni jatkossakin. Ja varmaan luenkin, koska jatko-osia löytyy ainakin englannin kielellä.