Rintasyövästä rehellisesti

Muutama vuosi sitten seurasin Tiina Within blogia Vasen rintani ja muuta sairasta. Sittemmin blogin päivittäminen loppui, kun rintasyöpä tappoi Tiinan, mutta hänen miehensä Mikko With julkaisi vuonna 2019 kirjan Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta, jossa myös Tiinan blogikirjoituksilla on tärkeä osa. Tämä osuu luontevasti Helmet-lukuhaasteen kohtaan 35, kirjassa käytetään sosiaalista mediaa.

Tämä on realistinen kuvaus sairaudesta. Vuoroin se mullistaa sairastuneen ja läheisten arjen, vuoroin arkistuu itsekin, liki unohtuu. Toisaalta tämä on kirja perheestä ja rakkaudesta, siitä, kuinka rakkaus voittaa ainakin syövän 6-0.

Mikko With kuvaa syöpään sairastuneen läheisen tunteita elävästi, ja uskon, että moni vastaavassa tilanteessa elänyt tunnistaa itsensä kirjasta. Erityisesti suosittelen kirjaa kuitenkin kaikille niille, joilla ei ole kovin omakohtaisia kokemuksia syövästä - niille, jotka jakavat Facebookissa syöpäketjuviestejä. Tämä kirja tekee syövästä vähemmän pelottavan - ja samaan aikaan järkyttävän kouriintuntuvan.

Fyysikoksi vaikka väkisin

Juttelin veljeni kanssa kansantajuistetuista fysiikan kirjoista ja puheeksi tuli alan klassikko, Stephen Hawkingin Ajan lyhyt historia. Jostain syystä minä olen vältellyt sitä - olen varmaan ajatellut kirjan olevan paljon paksumpi. Veljeni kannusti tarttumaan siihen sanomalla, että hän lukaisi kolmasosan aamupaskalla.

Ilmeisesti olen tyhmempi kuin veljeni tai hän istuu todella pitkään vessassa, koska minulla meni koko kirjan lukemiseen pari viikkoa. Verrattuna Rovelliin tai deGrasse Tysoniin Hawkingia on hieman pitkäveteistä, joskus jopa vähän vaikeaselkoista lukea. Kyllä tästä silti selvän ottaa, mutta joitain asioita pitää pureskella vähän pidempään. Veikkaan, että on kuitenkin hyvä katsella kvanttifysiikkaa monesta eri näkökulmasta, jos haluaa sitä edes vähän ymmärtää.

Minä ymmärrän jo sen verran, että tajuan Big Bang Theoryn fysiikkavitsit. Se on paljon enemmän kuin vaikka vuosi sitten.

Yönaiset - tämän ajatuskonseptin kopioin!

Ihastuin Mia Kankimäen esikoiseen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Odotukset olivat siis korkealla, kun sain joululahjaksi Naiset joita ajattelen öisin -teoksen.

Tiedättehän sen aamuyön hetken, kun uni karkaa ja sen paikalle tulevat ajatukset siitä, mitä kaikkea on jäänyt tekemättä ja miten elämässä olisi pitänyt tehdä ihan toisenlaisia valintoja ja miten oma elämä vaan valuu hukkaan ja... ja... Kankimäki on käyttänyt nämä hetket ajattelemalla naisia, jotka ovat laittaneet elämänsä pyörät pyörimään ihan itse, ja nyt hän kertoo näistä naisista myös meille.

Syvällinen porautuminen Karen Blixenin ja 1800-luvun naistutkimusmatkailijoiden elämään on todella antoisaa, myös lukijoille. Vastaus kaikkiin ongelmiin on matkustaminen. Isabella Bird kärsi masennuksesta ja ruumiin heikkoudesta, mutta parantui kaikista vaivoistaan heti lähtiessään ylittämään myrskyisää Atlanttia. Ida Pfeifferilla ei ollut rahaa, mutta se ei estänyt häntä kiertämästä maapalloa. Hyvä idea on myös toteuttaa itseään ympäristön mielipiteistä huolimatta, kuten barokin naistaiteilijat tekivät.

Kankimäki vertaa omia kokemuksiaan ja murheitaan esikuviensa tilanteisiin ja voimautuu saman tien. Sama tapahtuu lukijallekin. Hittoakos minä tässä mistään huolehtimaan, jos joku 1800-luvun köyhä perheenäitikin toteutti matkustusunelmansa!

Toisaalta yönaisten historia on tutkimusretki kulttuurihistoriaan ja erityisesti naisten ja naiseuden historiaan. Viktoriaanisena aikana nainen joutui olemaan siveyttään tarkasti vartioiva - vaikka oikeasti olisi melonut kanootilla Afrikan ihmissyöjäheimojen joukossa. On myös kiinnostavaa lukea pohdintoja siitä, mitä vaadittiin, että nainen nousi miesten joukkoon taidemaalarina 1500-luvulla.

Jonkun mielestä tämä teos saattaa olla hieman hajanainen, mutta minusta kirjassa yhdistyvät sujuvasti Kankimäen oma matkapäiväkirja, kulttuurihistorialliset kuvaukset ja kertojan henkilökohtaiset pohdinnat, joihin lukija voi helposti samaistua. Tämä kirja sekä viihdyttää että voimaannuttaa!

Lukuhaasteessa tämä pääsee kohtaan 6, kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella.

Häivähdys purppuraa

Luin viime vuonna Koko Hubaran Ruskeat tytöt ja keräsin siitä itselleni lisää lukuvinkkejä. Yhtenä teoksena oli mainittu Alice Walkerin romaani Häivähdys purppuraa. Nimenä kirja oli minulle tuttu, mutta se oli jäänyt lukematta, joten laitoin sen kirjastossa varaukseen. En myöskään ole nähnyt kirjasta tehtyä klassikkoelokuvaa, joten pitää varmaan seuraavaksi varata se.

Joulunpyhinä pääsin lukemaan Georgiassa maailmansotien välillä asuvan Celien tarinaa. En oikein tiedä, mitä odotin - ehkä jotakin tonimorrisonmaista proosaa - mutta tämä kirja pääsi yllättämään. Celie kirjoittaa kirjeitä, ensin Jumalalle, sitten siskolleen Nettielle. Välillä varsin lyhyissä, välillä pidemmissä kirjeissä Celie kertoo elämästään, joka on täynnä väkivaltaa, hyväksikäyttöä ja alistamista.

Vaikka kirjeiden sisältö on ajoittain raskasta lukea ja ajoittain niin surullista, että itkettää, on kirjeitä kuitenkin melko helppoa ja nopeaa lukea. Tarina siis etenee vauhdilla. Celien lähtökohdat ovat huonot, mutta elämänsä varrella hänen elämäänsä tulee ihmisiä, jotka tekevät Celien elämästä elämisen arvoista.

Jos kirjaan tarttuminen pelottaa, voin luvata, että lopussa kaikki kääntyy kuitenkin parhain päin. Onneksi onnellinen loppu ei tee kirjasta imelää, vaan minä ainakin haluan nähdä niin, että kun elää tarpeeksi pitkään, palikat loksahtelevat kohdilleen. Tämä romaani on kyllä paikkansa ansainnut yhdenlaisena ruskeiden tyttöjen ja naisten feministisenä manifestina; ensin Walker näyttää, mikä kaikki celieiden elämässä on ollut perseestä, ja sitten osoittaa, että paskan yli pääsee sitä tallaamalla.

Tämä pääsee Helmet-lukuhaasteen kohtaan 44, kirjassa on kirjeenvaihtoa.

Strömsön sekopäinen seurakunta

Kirjamessuilla selasin lyhyesti Rosanna Fellmanin Strömsöborna-runoteosta, ja päätin varata sen kirjastosta. Nyt joulun jälkeen sain sen kirjastosta, ja luin parissa päivässä - niin mukaansatempaava, innostava ja helppolukuinen se oli, hauskakin ajoittain.

Kirja koostuu runoryppäistä, joilla kaikilla on oma minäkertojansa. Fellman hyppää sujuvasti monenlaisten ihmisten nahkoihin ja kertoo heidän elämästään sisäisen puheen kautta. Erilaisten kertojien avulla käsitellään monia nyky-yhteiskunnassa puhuttavia aiheita, usein sitä, mikä on normaalia tai normi, ja sitä, keiden ääni jää kuulumatta ja keiden äänen pitäisi kuulua.

Sijoitan tämän kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan 27, runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani. Vähän venytän haastekohtaa, koska yhden kertomuksen sijaan kirja kertoo monta lyhyttä tarinaa. Välillä lähestytään proosarunoutta, ja selvästi vaikutteita on saatu spoken wordista ja estradirunoudesta. Suosittelenkin kirjaa henkilöille, jotka eivät yleensä runoudesta innostu.

Toistaiseksi kirja täytyy lukea ruotsiksi, mutta kyllä tämän ihan kouluruotsilla lukaisee. Ilmaisu on raikkaan suomenruotsalaista, eli suomalaiset kirosanat ja muut ilmaisut maustavat ruotsia ja tekevät kokonaisuudesta entistä helpomman ymmärtää (jos siis ruotsin kielen kanssa on hankaluuksia). Välillä kirjan ihmiskuvat ovat hieman stereotyyppisiä, mutta Fellmanin tapa näyttää ihmiset sisältäpäin tekee hahmoista kuitenkin raikkaita.

Itse tulkitsen nimen Strömsöborna, niin, että idyllin alle piiloutuu monenlaisia, rosoisiakin, todellisuuksia. Tämä kirja antaa niille kasvot.