Joululahjakirjoja

Kuten yleensäkin, ostin taas joululahjoiksi ison kasan kirjoja, luin ne itse ja paketoin sitten saajille. Tämä on lyhyt katsaus siihen, minkälaisia kirjoja minä valitsin lahjaksi ja kenelle annoin mitäkin.

Satu Vasantolan Kaikki kadonneet on romaani Annusta, jonka äiti on kuollut, isä joutunut vankilaan ja pikkusisko Maaru kadonnut. Aikuisena Annu työskentelee naistentautien lääkärinä, kohtaa monenlaisia asiakkaita ja työstää omaa menneisyyttään. Tämän romaanin muoto ja kerronta ovat hyvällä tavalla perinteisiä. Aikatasoja toki on monia, mutta näkökulma on aina Annun. Lopussa lapsuudessa syntyneet solmut aukeavat, eli romaani palkitsee lukijansa. Tämä sopii lahjaksi äidille tai tädille. (Niin hyvin ennustin äidin kirjamaun, että hän olikin tämän jo aikaisemmin lukenut.)

Jenni Kokanderin Sukupuuttoon kuolleiden planeetta onkin sitten hyvin erilainen romaani. Minulta kesti hävyttömän pitkään ennen kuin tajusin, että kyseessä on romaani - luulin sitä ensin novellikokoelmaksi. Useammasta osasta koostuvassa romaanissa eri osilla on omat kertojansa ja näkökulmansa. Pikkuhiljaa tarinan osaset pusertuvat lähemmäksi toisiaan ja kokonaisuudesta tulee toimiva, sellainen, että jokaista osasta tarvitaan. Romaanin kantava teema on perheenjäsenten välinen riippuvuus, ja siihen löytyy ilahduttavan monta erilaista katselukulmaa. Tämän annoin ystävälle, joka tykkää yllättyä positiivisesti lukiessaan.

Iikka Kiven Menisit ennemmin terapiaan on self help -opas, joka pilkkaa self helpia ja maailmaa, jossa self helpistä on tullut normaali käytäntö. Kiven tyyli vuoroin naurattaa, vuoroin ärsyttää. Sopii lahjaksi veljelle tai langolle, joka nauttii älyllisestä huumorista ja ajoittaisista puujalkavitseistä.

Virve Fredmanin Täydellinen iho. Opas korealaiseen ihonhoitoon on juuri sitä, mitä nimi tai varsinkin alaotsake lupaa. Kirja käy läpi korealaisen ihonhoidon kaikki eri vaiheet ja korealaisten yleisimmin käyttämät tuotteet sekä listaa yrityksiä ja kauppoja. Luin mielenkiinnolla, otin omaan ihonhoitorutiiniini kokeiluun muutaman jutun ja paketoin tämän kangasmaskin kanssa ystävälle, joka voisi hyötyä omasta ajasta ja hemmottelusta.

Paula Heinosen Hyvinvointia vaihdevuosiin. Terveyttä ja energiaa oikealla ravinnolla oli otsikoissa viime syksynä. Koska itse kärsin ajoittain kuumista aalloista ja usein huonoista yöunista, luin tämän ahmien. Mutta plääh. En voi itse käyttää hormonikorvaushoitoja, joten olen jo aiemmin etsinyt apua muualta, ja tämä kirja ei oikeastaan antanut minulle juurikaan uutta tietoa. Olen ihan empiirisesti tutkinut, että liiallinen sokerin, rasvan ja vehnän käyttö pilaavat yöunet - aivan saman tien. Samaten olen havainnoinut liikunnan positiivisen vaikutuksen omaan hyviinvointiin. Jos haluaa viedä oman ruokavalionsa aivan äärimmäisyyksiin, tästä kirjasta saa siihen hyviä ohjeita, siis ihan reseptejäkin. Varoituksen sana: jos kaikki koululääketieteen ulkopuolelle jäävä puoskarointi saa sinut ottamaan askeleen taaksepäin, tämä ei ehkä ole kirjasi. Heinonen sanoo edustavansa funktionaalista lääketiedettä, mikä ei kyllä ole varsinaisesti lääketiedettä, vaan tässä tapauksessa nimenomaan ravinnon ja hyvinvoinnin välistä yhteyttä. Itse ärsyynnyin vain silloin tällöin, mutta yhtään epäileväisempi yksilö saattaa kyllästyä nopeammin. Sopii hyvän ystävän tai siskon pakettiin.

Vegaanihaaste ja Lihan loppu

Jo monena vuonna olen puolessavälissä tammikuuta huomannut, että ystävät ovat tarttuneet vegaanihaasteeseen, joka on mennyt minulta ohi. Olen kyllä jo monen vuoden ajan lisännyt kasvisruoan osuutta ruokavaliossani, mutta silti tuntuu siltä, että toimivia kasvisruokareseptejä on takataskussa aika vähän. Tänä vuonna muistin vegaanihaasteen ajoissa ja ilmoittauduin mukaan. En pyri syömään täysin vegaanisesti, mutta testailen erilaisia reseptejä ja tavoitteeni on löytää hyviä vegaanisia arkiruokia.

Jos veganismi kiinnostaa, kannattaa lukea Suvi Auvisen Lihan loppu. Oikeastaan se kannattaa lukea myös siinä tapauksessa, että veganismi ei kiinnosta yhtään. Helppotajuinen tietokirja esittelee selkeästi kasvissyönnin historiaa ja erilaisia syitä sille, miksi olemme historian aikana valinneet lautasellemme lihaa tai kasviksia.

Vaikka Auvinen on vegaani, kirja ei ole yhtään saarnaava, vaan lähinnä valaiseva. Lukijan ruokavaliovalintoja ei arvostella, vaan tarjoillaan faktoja, joiden perusteella lukija voi tehdä omat johtopäätöksensä. Toki tehotuotannosta kertovat luvut saavat paatuneenkin pihvinsyöjän (=minut) kyseenalaistamaan tarpeen syödä lihaa, mutta silti kirjasta jää sellainen olo, että nyt tiedän vähän enemmän ja minun on helpompi tehdä ruokavaliota koskevia päätöksiä. Ei siis sellainen, että taas lihansyöjiä mollattiin, eikä edes sellainen, että nyt on pakko ryhtyä kasvissyöjäksi, koska possut on niin söpöjä.

Annoin tämän muuten joululahjaksi veljelleni, joka ei muuta söisikään kuin lihaa. Katsotaan, miten se hänessä resonoi.

 

Joululomalukemistoni

Tänä vuonna minulla oli pitkä joululoma, kaiken kaikkiaan jopa neljä viikkoa. Varsinkin loman alussa ja ihan lopussa keskityin kirjoittamaan, mutta siinä välissä oli myös paljon aikaa lukea ja kuunnella kirjoja. Tässä bloggauksessa keskityn äänikirjoihin.

Varsinkin ennen joulua keskityin kuuntelemaan viihdettä, ja sehän näkyy kuvastakin. Louise Pennyn Three Pines -dekkarit olivat 16 ja 18 tuntia pitkät (ja reippaasti nopeutettuinakin yli kymmentuntiset), mutta nautin joka hetkestä. Nämä olivat osittain samaa tarinaa, joten ne kannattaa lukea peräkkäin. Nyt odotan jo seuraavaa suomennosta ja haaveilen matkasta Quebeciin. Näitähän olisi olemassa englanniksi jo paljon enemmän, mutta niitä en ole vieläkään hakenut käsiini. Jotenkin se, että luen/kuuntelen tarinaa suomeksi, lisää viihtyisää tunnelmaa, johon on helppo upota ja paeta kaikkea arkista.

Mma Ramotswe -sarjan Kadonneiden ystävien maille oli juuri sitä hyväntuulista harmittomuutta, mitä sarjan kirjoilta voi odottaa. Kuuntelin tätä paljon öisin, kun en saanut unta. Vaikka torkahtelin ja välillä ihan kunnolla nukahdinkin, en tipahtanut tarinan kyydistä.

Adam Kayn Kolme yövuoroa jouluun on viritteli joulutunnelmaan. Tarinat sairaalan joulupäivystyksistä ovat hauskoja, ja tämä on melko lyhyt juttukokoelma, joten sen kuunteli näppärästi jouluvalmistelujen ohessa.

Regina Raskin Onnellisten salaseura. Eli miksi elämä on mehevinta keski-ikäisenä. on ihana hyvän mielen kirja, joka hehkuttaa keski-iän onnea. Monesta asiasta olen ihan samaa mieltä ja olisin voinut itse kirjoittaa samalla tavalla. Toisaalta kirja auttaa hyväksymään oman keski-ikäisyytensä ja juhlimaan sitä.

Kuuntelin myös Sisko Savonlahden Kai minä halusin tätä. Aiemmin kesällä kuuntelin hänen romaaninsa Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu. Se ärsytti minua, tai siis sen minä-kertoja oli minusta rasittava. Vaikka Kai minä halusin tätä -romaani on hyvin samantyylinen, se ei ärsyttänyt minua lainkaan yhtä paljon. Ehkä olen tottunut Savonlahden tyyliin, ehkä minä-kertoja on astetta miellyttävämpi. 

Olen myös kiinnostuneena opiskellut Savonlahden kerronnan tyyliä. Hänen romaaninsa ovat valtava takaumien ja mielleyhtymien ketju, jossa minä-kertoja hyppii asiasta toiseen. Esimerkiksi Kai minä halusin tätä -romaanin kehyskertomus on se, että päähenkilö on terveysasemalla laitattamassa itselleen kierukkaa. Tästä tuokiokuvasta kerronta rönsyilee (kuin ihmisen ajatus!) kaikkeen siihen, mikä on johtanut tähän tilanteeseen. Välillä palataan nykyhetkeen, muistutetaan lukijaa siitä, mistä lähdettiin liikkeelle, ja sitten taas mennään. Olen yrittänyt harjoittaa samanlaista hallittua vallattomuutta omissa teksteissäni, eli välillä päästän kerronnan karkaamaan. Se tekee kirjoittamisesta hauskempaa, ja oikeastaan sellaista tekstiä on ihan hauska lukeakin.

Jänniä aikoja

Elämme jänniä aikoja. Aion ruveta kirjoittamaan enemmän omasta kirjoittamisestani. Joskus aiemminkin olen kirjoittanut siitä, että minun on vaikea kirjoittaa samaan aikaan montaa asiaa, vaan keskityn kunnolla yhteen juttuun ja kaikki muu jää jalkoihin.

Viime aikoina olen kirjoittanut fiktiota. Syksyllä kokosin novelleja kokoelmaksi ja marras-joulukuussa kirjoitin kirjan 50 päivässä. No, ensimmäisen käsikirjoitusversion, mutta toivon, että siitä tulee alkuvuodesta ihan kirjamainen kokonaisuus. Koska oma kirjoittaminen pyörii mielessä koko ajan, haluan pitää sitä esillä blogissanikin. Toisaalta aion tehdä Instagramistani enemmän kirjoihin keskittyvän ja postata sinne lukemistani kirjoista. Jatkossa kirjavinkkejä löytyy siis myös IG-tililtäni liinan_lukupaivakirja.

Mutta en minä lukemista täälläkään kokonaan unohda! Tässä esimerkiksi kerron Naoise Dolanin Jänniä aikoja -romaanista, jonka luin syksyllä. Siinä on ehkä vähän jännemmät ajat kuin minulla. Päähenkilö, 22-vuotias dublinilainen Ava opettaa Hongkongissa englantia rikkaiden lapsille, muuttaa ensin investointipankkiiri Julianin luo, mutta tapaa sitten juristi Edithin, johon ihastuu. Kannessa tätä väitetään vuoden hauskimmaksi kirjaksi, mitä se ei tosiaankaan ole, mutta nokkela ja humoristinen kuitenkin.

Olen äidinkielenopettaja, mutta minun piti tarkistaa Hongkongin kirjoitusasu netistä. Hävettää.

Uudenvuoden lupauksia

En aio kirjoittaa lukuhaasteesta tänä vuonna. Vaikka rakastan listoja ja haasteita yli kaiken, lukuhaastekirjoista kirjoittamisesta on tullut pakkopullaa, mikä varmasti näkyy bloggauksissakin. Vuonna 2022 aion kirjoittaa rennosti ja just siitä, mikä huvittaa. Toivottavasti se näkyy teksteissä myös niin, että jossain vaiheessa jaksan paneutua yksittäisiin kirjoihin kunnolla. 

Tänään en paneudu. Tänään käyn lyhyesti läpi loppuvuoden aikana kuuntelemiani asiapitoisempia (? no jotain sinnepäin ainakin!) kirjoja.

Laura Frimanin Tauko - jolloin luovuin vaateostoksista vuodeksi ja pilasin elämäni ehdoin tahdoin on kiinnostava, viihdyttävä ja pohdiskeleva teos vaatteista, identiteetistä ja turhan paskan ostamisesta. Sitä kuunnellessa totesin olevani nykyään melko fiksu kuluttaja, mutta pohdiskelin myös omaa vaateidentiteettiäni ja sen historiaa. Tätä suosittelen kaikille vaatteista yhtään kiinnostuneille.

Ulla-Maija Paavilaisen kirjoittama Rohkeudella Elina Gustafsson oli myös kiinnostavaa kuunneltavaa. Seuraan Gustafssonia somessa ja tykkään hänen persoonallisesta tyylistään. Elämäkerta räväytti julkiseksi tosi paljon hänen taustastaan, mikä ainakin on tosi rohkeaa. Mielestäni on aina vähän hassua tehdä elämäkerta kolmikymppisestä julkkiksesta, mutta opin paljon Gustafssonin urheilu-urasta ja kyllähän Gustafssonin persoona kannattelee tätä teosta ja tekee kokonaisuudesta innostavan.

Kitty Flanaganin 488 elämänohjetta kuuntelin vain osittain. Alussa yritin kyllä, mutta tämä humoristiseksi ja sarkastiseksi tarkoitettu elämänohjekokoelma on lähinnä ilkeä ja tylsä. Aikani yritettyäni siirryin kuuntelemaan loppua, koska toivoin, että siellä koomikko Flanagan vetäisi maton omienkin jalkojensa alta, mutta näin ei valitettavasti käynyt. Ei ollut minun kirjani, enkä suosittele tätä kenellekään, koska kenenkään ei pitäisi saada kiksejä tällaisesta vittumaisesta huumorista, jossa ilkeillään kaikille, mutta omalle itselle ei uskalleta nauraa.

Äänikirjapalveluista tekee välillä yllättäviä ja ilahduttavia löytöjä. Sellainen oli Erling Kaggen Kaikki mitä olen oppinut naparetkilläni. Norjalainen kustantaja on myös tutkimusmatkailija, joka on kävellyt yksinään napaseuduilla ja vuoristoissa. Minusta ei olisi ikinä moiseen hommaan, mutta sitäkin innostavampaa on kuunnella, mitä Kaggelle on jäänyt kokemuksista käteen.