Säädyllinen ainesosa

Leena Parkkisen kirjat ovat sietämättömän hyviä. Säädyllinen ainesosa ei tee poikkeusta. Se kertoo nuoresta perheenäidistä Saarasta, joka muuttaa Töölöön, jännittävän Elisabethin naapuriin. Se kertoo Saaran ja Elisabethin ystävyydestä, joka pian muuttuu rakkaudeksi. Se kertoo Elisabethin elämästä 1900-luvun alkupuolen Euroopassa ja toisen maailmansodan melskeissä. Se kertoo ruuista, joita Elisabeth on syönyt ja joita hän tekee Saaran kanssa.

Ruokien, ruuanlaiton ja ruokakulttuurin kuvaaminen on yksi tämän kirjan suurista anneista. Toinen on naisten välisen rakkauden kuvaus. Oletteko te lukeneet nuorina sellaisia tyttökirjoja, joissa sankaritar ihastuu, suorastaan rakastuu johonkin toiseen tyttöön? Minä olen, enkä koskaan oikein osannut tulkita, oliko kyse seksuaalisesta ihastumisesta vai tuon ajan tavasta kuvata teinityttöjen suuria mielenliikutuksia. Tämän romaanin alussa minulla oli samanlainen tunne; en oikein tiennyt, kuvataanko tässä naisten välistä rakkautta vai sitä, että Saara on todella iloinen löytäessään uuden ystävän. Se teki kirjasta oikeastaan paremman, koska se laittoi aktiivisesti pohtimaan myös niiden vanhojen tyttökirjojen ilmaisua. 

Romaani kuvaa taitavasti naisten välistä rakkautta 1940- ja 1950-luvulla. Sekä Saaran että Elisabethin taustoja avataan, samoin heidän yhteistä tarinaansa kuvataan. Sota sopii tarinaan sujuvasti. Kirjassa on myös vakoilujuoni, joka tuntuu enemmän sivujuonelta ja päälleliimatulta, mutta tämä on vain minun mielipiteeni. Toki sen avulla saadaan selitettyä joitakin Elisabethin kannalta keskeisiä asioita, eikä se häiritse muuta tarinaa. Vakoilutarinoiden ystävät saattavat pitää sitä onnistuneenakin!

Kyllä ne Finlandia-palkinnot ihan aiheesta saadaan

Sain joululahjaksi Pajtim Statovcin Bollan, mutta sain tartuttua siihen vasta nyt loppukeväästä. Ajattelin, että se varmasti on loistava kirja, mutta arvelin sen myös olevan aika raskas kirja henkisesti, joten napostelin kaikenlaista hömppää ja annoin Bollan odottaa.

Molemmat odotukseni täyttyivät. Bolla kertoo kahden miehen rakkaudesta. Toinen heistä on albaani ja toinen serbi, ja valitettavasti he tapaavat juuri ennen Kosovon sotaa. Bolla on myös tarina maahanmuutosta ja paluusta vanhaan kotimaahan, siitä, miten vaikeaa on sekä lähteä että palata.

Statovci kirjoittaa sujuvaa kieltä, jonka rytmi on välillä kiihkeä, välillä tasaisesti soljuva. Hän menee luontevasti monenlaisten hahmojensa nahkoihin ja kirjoittaa tarinoita, jollaisia en itse osaa edes kuvitella. Rajuista kohtaloista huolimatta hahmot ovat uskottavia ja heidän tunteensa ja ajatuksensa tunnistettavia. Statovcin romaanit vievät maailmoihin, joita en tunne, mutta jotka tarinoiden myötä tulevat minullekin tutuiksi.

Sijoitan tämän haastekohtaan 10, kirja sijoittuu maahan, jossa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa.

14 Kirjailijan sukunimi alkaa samalla sukunimellä kuin oma sukunimesi

Löysin meiltä töistä kirjojen vaihtohyllyn ja sieltä Sofi Oksasen Baby Janen. Mahtavaa, en ollutkaan lukenut sitä aikaisemmin! (Vaihdossa vein jopa kaksi kirjaa, ne ikuisuuden hyllyssäni vanuneet ja viime kesänä vihdoin luetut Hesset. Siitä seuraavalle hyvin hioutunut riippakivi!)

Baby Janessa minäkertoja kertoo vuoronperään entisestä ja nykyisestä parisuhteestaan, jotka eroavat toisistaan kovasti. Teksti ja tarina etenevät sujuvasti ja lukijan on miellyttävä vertailla parisuhteita ja pohtia, miksi ihmiset päätyvät parisuhteisiinsa. Romaani käsittelee myös mielenterveyden ongelmia uskottavasti ja kiinnostavasti. [Spoiler alert:] Lopussa tarina kuitenkin vinksahtaa trilleriksi, jonka loppu jää lukijalle avoimeksi. Jonkun mielestä loppuratkaisu saattaa olla huono, mutta minä tykkäsin. Romaani olisi ollut hyvä erilaisellakin lopulla, mutta se, että kuvio kiepahtaa ympäri vielä ihan lopussa, jättää tarinan pyörimään pitkäksi aikaa mieleen.

Suuri osa tarinasta sijoittuu 90-luvun loppupuolelle Helsingin homobaareihin ja -piireihin. Olipa hauska lukea paikoista ja ihmisistä, jotka kuuluivat tuohon samaan aikaan myös minun elämänpiiriini. Romaani toimii ajoittain suorastaan suloisena nostalgiatrippinä nuoruuteen.

Kaiken kaikkiaan tätä kirjaa oli ilo lukea! Olen pitänyt kaikista Oksasen kirjoista, joten odotuksetkin olivat korkealla, mutta täytyy sanoa, että tämä kirja oli kuitenkin jotakin muuta kuin odotin. Oksasen lähihistoriaa käsittelevät romaanit ovat koskettavia, väkivaltaisuudessaan karujakin, ja Norma rikkoo todellisuuden rajoja. Baby Jane muistuttaa enemmän nykyaikaan sijoittuvaa psykologista kehitysromaania - vaikka ei se sitten ehkä ihan sellaiseksikaan osoittautunut.

Holman huumori häikäisee

Parasta (kts. edellinen bloggaus) onkin Antti Holma. Olin ihan mehuissani jo Kauheimmista runoista. Kevään kirja-aleista ostin mukaani Holman romaanin Järjestäjä.

Se kertoo Tarmosta, joka on vähän hukassa. Tarmo työskentelee kirjastovirkailijana ja kokee jäävänsä altavastaajaksi työpaikan naisten yhteisössä. Tätä tunnetta hän käsittelee alistumalla seksissä netistä löytämilleen tuntemattomille sadistimiehille. Kaappihomous on osa Tarmon elämänongelmaa, ja muita osia ovat ainakin yksinäisyys, äidittömyys ja etäinen suhde isään. Tarmon elämä ottaa uuden suunnan, kun hän ihastuu nuoreen miesnäyttelijään, sanoutuu irti työstään ja intoutuu hankkimaan uuden työpaikan teatterissa. Siitä alkaa tarinan vyörytys; Tarmon elämässä alkaa tapahtua.

Holma rakentaa taitavasti mitä kummallisimpia tilanteita - ja osaa kirjoittaa ne myös auki, niin että lukija voi huokaista helpotuksesta. Pienillä siirroilla rakennettu tapahtumailotulitus on yksi syy, miksi tätä kirjaa on suuri ilo lukea. Toinen ja merkittävämpi syy on se, että vaikka Holma alleviivaakin Tarmon ulkopuolisuutta, kaikki kirjan henkilöt näyttäytyvät omassa elämässään vähän ulkopuolisina. Minä ainakin luin tästä tärkeimpänä sen viestin, että jokainen ihminen on lopulta yksin, ja muista näemme vain ulkokuoren.

Taitavuudesta ja syvällisyydestä huolimatta tämä on ihan törkeän hauska romaani. Nauroin monta kertaa ääneen. Tänä kesänä olen nauranut myös Holman Radio Sodoma -podcasteille. Tämä kanava on minun suosikkini! Huumorissa yhdistyy korkeakulttuurisella tietämyksellä kikkailu ja härskit vitsit. Toimii!