Kehtolaulu

Luin joulunpyhinä Leïla Slimanin Kehtolaulun. Se kertoo pariisilaisesta perheestä, joka palkkaa lastenhoitajan. Ranskassa tämä kirja nousi saman tien klassikoksi, koska siinä käsitellään avoimesti niitä tunteita, joita lastenhoitajan palkkaamiseen liittyy; kuinka lastenhoitaja samaan aikaan on osa perhettä ja silti ulkopuolinen, kuinka lastenhoitaja usein näkee lapsia enemmän kuin vanhemmat, mutta silti hänet voidaan erottaa varoittamatta, kuinka alaan liittyy paljon piiloon jäävää epätasa-arvoa ja huonoa kohtelua.

Suomessa lastenhoitajat ovat harvinaisia eikä kirja tule samalla tavalla iholle, mutta jännittävä se on! Kirja alkaa siitä, että lastenhoitaja on surmannut kaksi hoitolastaan ja yrittänyt ottaa hengen myös itseltään. Sen jälkeen tarinaa aletaan keriä auki siitä, kuinka Massén perhe palkkaa täydellisen lastenhoitajan Louisen. Alussa kaikki sujuu erinomaisesti, mutta vähitellen idylli alkaa säröillä.

Kirja ei ole mikään tiiliskivi ja Slimani kirjoittaa suoraviivaista kieltä, joten tähän on helppo tarttua. Vähäeleisesti, lähes lakonisesti, lukijan eteen rakentuu hurja tarina, joka käy loppua kohti suorastaan hyytäväksi. Sattumoisin olen lukenut kirjan ensimmäisen luvun myös ranskaksi. Jos jotakuta kiinnostaa, niin romaanin ranska ei ole erityisen vaikeaa, vaan tämän olisin voinut lukea myös sillä kielellä. Tekstin pienet finessit olisivat kuitenkin jääneet tavoittamatta, joten olen tyytyväinen, että luin tämän suomeksi ja ymmärsin pienimmätkin viittaukset. Uskon, että ilman niitä kokonaisuus olisi jäänyt valjummaksi.

Paperilla toinen

Varasin Emmi-Liia Sjöholmin Paperilla toinen -romaanin kirjastosta, koska niin moni sitä kehui. Sain odotella sitä koko vuoden 2020, mutta kyllä se oli venailun väärti!

Romaani kertoo kolmikymppisestä naisesta, joka käy retrospektiivisesti läpi elämäänsä, seksisuhteitaan ja seksuaalisuutensa kehittymistä. Tai ehkä pitäisi sanoa, että seksuaalisuus on näkökulma, jonka kautta käsitellään omaksi itseksi kasvamista, aikuistumista, vastuunottoa omista tunteistaan ja toisaalta sitä kasvun prosessia, jossa ei enää halua miellytä ketään, vaan haluaa tulla hyväksytyksi omana itsenään.

Iso osa romaania on äitiys, äidiksi tuleminen ja pienen lapsen äitinä oleminen. On helppo tunnistaa itsensä kertojan tunteista ja ajatuksista, vaikka omat lapset eivät enää pieniä olekaan ja ajatukset ovat ehtineet vaihtua moneen kertaan. Samaten seksikumppanien ja -suhteiden kuvaus herättää monia tunnistamisen kokemuksia.

Romaanin luvut ovat lyhyitä, kevyitä lukea, välillä humoristisiakin. Silti teksti pakottaa ajattelemaan ja näkemään tuttuja asioita uudesta vinkkelistä. Luulen, että tämä romaani resonoi erityisesti naisissa, jotka ovat eläneet seksuaalisesti aktiivista elämää, mutta toivoisin, että muutkin lukisivat tämän ja kurkistaisivat näihin ajatuksiin.

Alkukesän lukemisto

Tässä lyhyet arviot muutamasta alkukesän aikana lukemastani kirjasta.

Pamela Druckerman: Mademoisellesta madameksi. Tarina keski-ikäistymisestä.

Tämä kirja on jatko-osa Kuinka kasvattaa bébé -kirjalle. Kirjailijan lapset ovat jo kouluiässä, mutta elämä heittää jo seuraavaa haastetta, keski-ikää, kehiin. Toimittajamaisella, napakalla ja humoristisella, otteella perehdytään keski-iän haasteisiin ja varsinkin siihen, miten neli-viisikymppisenä ollaan sinut itsensä kanssa. Ranska ja ranskattaret toimivat jälleen vertailukohteina ja inspiraationa. Jostain syystä tämä oli minusta erittäin samaistuttavaa ja nautinnollista luettavaa.

Elina Kilkku: Täydellinen näytelmä

Alina on teatteriohjaaja, joka on vankina yksinhuoltajaäidin roolissa. Romaani on alkuun vähän raskastahtinen, mutta meno sujuvoituu loppua kohti. Teksti on välillä pohdiskelevaa ja ajatuksia herättävää, ja usein hauskaa tai hulvatonta. Romantiikkaakin löytyy, mutta painopiste pysyy Alinassa ja hänen tasapainottelussaan äidin roolin ja ammatillisen roolin välillä. Kirjassa on valtavasti eripituisia näytelmäsynopsiksia (joita Alina kehittelee päässään), joista osa on puuduttavia ja osa oikein osuvia.

Pertti Lassila: Kesän kerran mentyä

Lapset ostivat minulle äitienpäivälahjaksi kaikkea keltaista. Tällaisen kirjankin olivat löytäneet. Se kertoo kesäisestä Hangosta, kahden sukupolven naisista, rakkauskokeiluista, sodastakin. Ei tämä huono romaani ole, mutta minä en saa siitä oikein otetta, vaan tapahtumat tuntuvat vain soljuvan lukijan ohi. Ehkä se on jonkun mielestä juuri hyvä. Ärsytysbonus runollisesta kielestä. Yodalle voisi se sopiakin, mutta romaanitekstissä haluan kuntoon sanajärjestyksen minä.

Poems from the Second World War (toim. Gaby Morgan)

Englanninkielistä runoutta sotaa käsittelevää runoutta toisen maailmansodan ajalta. Suurimmaksi osaksi runot olivat oikein hyviä, ja tämä oli kiinnostava, minulle uusi, kirjallinen näkökulma toiseen maailmansotaan. En minä näistä kuitenkaan enää yhtäkään muista.