perjantai 14. syyskuuta 2018

15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja

Pyysin ja sain joululahjaksi vuonna 2011 Charles Baudelairen Pahan kukat, jonka on kääntänyt Antti Nylén. Teoksessa on rinnakkain ranskankielinen alkuteksti ja suomenkielinen runoversio. Nylén on kirjoittanut runoista myös antoisia selityksiä. Käännöstyöstään hänet on palkittu ainakin Maurice de Coppet -palkinnolla.

Aika monta vuotta olen seisottanut tätä teosta yöpöydällä. Aina välillä olen lukenut runon tai pari. Alussa minulla oli tavoite, että luen myös ranskankieliset tekstit. Käännöksen kanssa ne olivat kyllä ihan ymmärrettäviä, mutta jossain vaiheessa myönsin itselleni, että ranskan kielen taitoni ei riitä siihen, että alkuperäisillä runoilla olisi minulle jotakin lisäarvoa. Lukeminen alkoi sujua nopeampaa, kun luin vain suomeksi.

Sen verran kuitenkin tajuan, että ovat nuo käännökset ihan törkeän taitavia. Baudelaire nyt on Baudelaire: omituinen, kiinnostava, taitava ja henkeäsalpaava.

keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Hesset hallussa

Olen muutamassa aiemmassa bloggauksessa viitannut Hermann Hessen teoksiin, jotka odottavat minua kirjahyllyssä. Ovat odottaneet jo 20 vuotta. Tuolloin löysin yliopiston päärakennuksen aulasta Demianin ja Narkissoksen ja Kultasuun, jotka joku oli sinne unohtanut. Uskalsin ottaa ne haltuuni, koska kyse oli vanhoista ja repaleisista kirjoista, jotka oli poistettu Tampereen kirjaston valikoimasta.

Ja nyt koitti aika. Ensin luin Demianin, joka on melko lyhyt romaani. Se kertoo koulupoika Emil Sinclairista, joka ystävystyy koulutoverinsa Max Demianin kanssa. Demian auttaa Sinclairia kasvamaan aikuiseksi ja täyteen mittaansa ihmisenä. Teos on helppolukuinen mutta suoraan sanottuna aika tylsä. Sinclair painiskelee paljon sellaisen ongelman kanssa, että hänessä on ikään kuin kaksi puolta, maallinen ja hengellinen. Maallinen, suorastaan demoninen puoli ajaa häntä eteenpäin.

Sijoitan Demianin haastekohtaan 30, kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan. Oikeastaan kylläkin vain kirjan viimeinen luku kertoo ensimmäisestä maailmansodasta ja siitä, minkälaisia tunteita Sinclair tuolloin käy läpi - mutta monen arvioijan mukaan tuo loppu on hyvin oleellinen.

Koska Demian vahvisti ennakkokäsitystäni Hessestä kirjailijana, päätin sijoittaa Narkissos ja Kultasuu -romaanin haastekohtaan 21, kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi. Yllätyin positiivisesti. Narkissos ja Kultasuu käyvät samaa luostarikoulua joskus keskiajalla jossain Saksan alueella. Narkissos on syvästi hengellinen ja filosofinen hahmo. Kultasuu on kiinnostuneempi maallisista iloista. Nuorista miehistä tulee silti ystäviä. Romaani kertoo lähinnä Kultasuun seikkailuista, kun hän lähtee luostarista ja etsii itseään. Hän löytääkin itsensä ja kutsumuksensa taiteilijana. Tämäkin romaani on helppolukuinen ja muistuttaa paljon historiallista seikkailuromaania. Sivujuonteena kulkee kuitenkin koko ajan maallisen ja hengellisen rinnakkaiselo. Kirja on ihan luettava ja tarina siitä, kuinka Kultasuu löytää kutsumuksensa, on lukemisen arvoinen.

Hessestä en kyllä ole näiden romaanien perusteella kovinkaan vaikuttunut. Vähän heppoisia ja jopa naiiveja olivat molemmat mielestäni. Ehkä luen vielä sen Lasihelmipelin, kun se seuraavan kerran tulee eteeni, mutta sitten saa kyllä Hesse jäädä rauhaan.

lauantai 1. syyskuuta 2018

Perheenjäsenten valitsemia palkittuja tietokirjoja

Kesä 2018 on oikein hyvää aikaa lukea viimeisiä joulun 2017 lahjoja. Sain äidiltä Juha Hurmeen Niemen. Sehän on melkein tietokirja ja ainakin Finlandia-palkittu. Veljeni antoi meidän perheelle Bill Brysonin Lyhyt historia lähes kaikesta -tietokirjan. Sekin on palkittu pariinkiin otteeseen.

Näissä kirjoissa on paljon samaa. Molemmat ovat popularisoituja ja kaikenkattavia tieteellisiä kuvauksia historiasta. Siinä missä Hurme keskittyy ihmiskunnan historiaan, Bryson aloittaa avaruudesta ja alkuräjähdyksestä ja pyrkii selittämään yleistajuisesti, miten maailma on kehittynyt ja minkälainen se on.

Hurme tulkitsee ja kommentoi historiaa tavalla, joka tekee Niemestä teoksen, joka horjuu kauno- ja tiedekirjallisuuden rajalla. Brysonin kommentit ovat enemmän humoristisia yksityiskohtia korostavia, ja hän pyrkii antamaan lukijalle mahdollisimman tieteellisesti paikkansapitävän kuvan asioiden kulusta.

Molemmat ovat järjettömän sivistäviä, mutta silti varsin viihdyttäviä. Varsinkin Lyhyt historia lähes kaikesta teki minuun ison vaikutuksen. En väitä vieläkään ymmärtäväni avaruutta tai maapalloa tai elämän syntyä, mutta ennen tämän teoksen lukemista minulla ei kyllä ollut kuin pieni hitunen tietoa näistä asioista - nyt se hitunen on ehkä kolminkertaistunut.

Nämä kirjat sijoittuvat haastekohtiin 10. ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja ja 45. palkittu tietokirja.

torstai 30. elokuuta 2018

31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa

Ostin viime syksynä Kirjamessuilta Sanna Wikströmin Unelmakarttakirjan, mutta tosi pitkään kesti ottaa se sieltä esiin ja ryhtyä unelmoimaan. Yksi syy siihen oli varmasti se, että elämässäni on alueita, jotka hiertävät ja aiheuttavat tyytymättömyyttä. Ihan suoraan sanottuna etukäteen vähän pelotti, laittaako tämä kirja käyntiin prosesseja, jotka mullistavat koko elämän.

Vaikka olen kirjaa täytellyt kesän ajan, vielä ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Kirja antaa välineitä kaiken kokoisten unelmien toteuttamiseen, ja ideana onkin, että vähitellen opitaan muuttamaan ajatuksia sellaisiksi, että ne ennemmin mahdollistavat kuin estävät unelmien toteutumisen.

Tämä kirja perustuu verkkokurssiin, mutta ainakin minulle sopii hyvin kirjan selailu omaan tahtiin. Aika monta self-help-opusta olen elämäni aikana ehtinyt selailemaan, ja tämä kuuluu ehdottomasti niiden parhaimmistoon. Tyyli ei ole muutokseen pakottava, vaan lukijan omaa aikataulua ja omia haaveita kunnioittava.

tiistai 28. elokuuta 2018

13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa

Ensin ajattelin taas vähän venyttää haastekohdan rajoja ja sijoittaa tähän kohtaan Will Schwalben kirjan Elämän mittainen lukupiiri. Siinä Will ja hänen kuolemansairas äitinsä lukevat kirjoja ja keskustelevat niistä. Samalla kun lukija kuulee kirjoista, hän saa myös hurjasti tietoa siitä, miltä tuntuu olla kuolemassa tai miltä tuntuu, kun läheinen on kuolemassa. Tosi hyvä kirja, jota suosittelen kovasti, mutta tässä kirjassa myös muut perheenjäsenet ovat aika isoissa rooleissa, joten olisi ehkä vähän huijaamista sijoittaa kirjaa tähän kohtaan.

Siksipä sijoitankin tähän Henriikka Rönkkösen Bikinirajatapaus ja muita sinkkuelämän iloja -romaanin. Kyllä siinäkin on panoja, ihastuksia ja ystäviä, mutta ne vaihtuvat eikä kukaan sinänsä ole erityisen keskeinen kirjan kannalta. Keskiössä on Henriikka, sinkku, joka on nähnyt ja kokenut kaiken, mutta tekee kokemuksistaan huumoria meille muille - ja jotkut oivallukset kiteytyvät elämänviisauksiksi, joita on myös ilo lukea.


sunnuntai 26. elokuuta 2018

2. Kotimainen runokirja

Menin kirjastossa runo-osastolle mielessäni tarkemmin määrittelemätön ajatus etsiä käsiini jokin tuore nuoren runoilijan teos. Siinä hyllyn edessä en vain muistanut yhdenkään tämän hetken tulokkaan nimeä.

Päädyin Antti Holman Kauheimmat joululaulut -kokoelmaan. Suhteeni kotimaiseen lyriikkaan ei muuttunut, mutta sain hyvät naurut.


keskiviikko 1. elokuuta 2018

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Onneksi kirjastoissa on sellaisia hyllyjä, joiden päällä lukee kirjaston henkilökunta suosittelee. Olisihan se nyt, jos joutuisi puhumaan niiden kirjastoihmisten kanssa! Sellaisesta hyllystä poimin Affinity Konarin Elävien kirjan. Se kertoo puolanjuutalaisista 12-vuotiaista kaksosista Pearlista ja Stashasta, jotka joutuvat Auschwitziin ja Josef Mengelen kaksoskokeisiin.

Vaikka aiheena on holokausti, tämä on hyvin amerikkalainen romaani. 15-vuotias lukijalapseni luki takakansitekstin ja kysyi: "Eikö sulla tule lukiessa sellainen olo, että haluat mustalla tussilla aina vetää yli tuon Pearl-nimen?" Tuli. Miksi ihmeessä kaksosten nimet olivat Stasha ja Pearl?

Konar on tehnyt ihan mielettömän taustatyön tätä romaania varten; tarinan takana on selvästi paljon tietoa. Siltikin tarinasta on tullut helppo, kevytlukuinen ja välillä jopa vähän heppoinen. Sellainen amerikkalaiseen makuun sopiva hattara. Se ei sinänsä haittaa minua - holokaustikirjallisuudessa se voi olla jopa positiivista. Tosin tämä oli ensimmäinen Auschwitz-aiheinen kirja, jonka luin oman Auschwitz-vierailuni jälkeen, ja monet asiat tuntuvat todellisemmilta, kun ne pystyy kuvittelemaan juuri oikeille paikoille.

Romaania taitaa vaivata todistamisen tarve. Konar on upottanut tarinaan todella paljon erilaisia kertomuksia holokaustista. Tuntuu epäuskottavalta, että näin moni legenda olisi osunut kahden tytön kohdalle. Toden tuntua tarinaan olisi saanut keskittymällä nimenomaan Stashaan ja Pearliin - ja parhaimmillaan romaani onkin, kun siinä mietitään kaksosuutta, sen merkitystä päähenkilöille tai sitä, miten päähenkilöt selviytyvät keskitysleiristä tai sen jälkeisestä ajasta.

Kaksosten tarina on joka tapauksessa vetävä: itse luin paksun kirjan päivässä. Uskomatonta on myös se, että vaikka Konar kehittelee päähenkilöiden tarinaa pitkälle sodan jälkeen, oleellinen loppuratkaisu paljastuu vasta toiseksi viimeisellä sivulla. Kyllä minäkin tätä romaania voisin suositella, varsinkin sellaisille lukijoille, kuten se 15-vuotias, jotka eivät vielä ole kahlanneet läpi tuhatta erilaista keskitysleiriselviytymistarinaa. Tässä yhdistyvät mieletön määrä tietoa,  helppolukuisuus ja kiinnostava tarina, joka ei ole vailla taiteellista arvoakaan.