torstai 12. tammikuuta 2012

En lue, siis lienen aivokuollut

Minusta on tullut ihminen, joka ei ehdi lukemaan. En haluaisi olla sellainen. Lukeminen on parasta, mitä on. (Ei mitään ehtolauseita.) Mutta rankkojen työpäivien jälkeen on niin paljon helpompi tarttua naistenlehteen kuin romaaniin. Tiedän, että tämä on väliaikaista, mutta silti niin kovin kovin ärsyttävää.

Loppusyksystä luin lähinnä Hugleikur Dagssonin sarjakuvia. Eihän niissä niin kovin paljon luettavaa ole, mutta ainakin lainasin kirjastosta jokaikisen löytämäni albumin. Ovat varsin hauskoja. Vaikkakaan eivät kaikkien mielestä.



Joululomalla oli jo hiukkasen enemmän aikaa kirjoillekin. Esimerkiksi siskolta saadulle Jyrki Nissisen Yli 10000 koiran koiranäyttely -sarjakuva-albumille. En voi suositella sitäkään ihan kaikille. Sain pukilta myös Stefan Lundbergin ja Kristoffer Albrechtin Nya skäriboken -kirjan, jonka olen jo ihan melkein kohta lukenut. Ensin olin kyllä himpun verran pettynyt: "Valokuvateos saaristosta? Minulle??" Mutta onpas kiinnostavia tarinoita ja hienoja kuvia Suomenlahden saarista. Ehdottomasti suosittelen ainakin selaamaan, jos kyseinen teos käsiin osuu.

Muihin joululahjoihin (tai johonkin ihan muuhun) palaan kun on jotakin sanottavaa. Luultavasti tulee olemaan. Sain lahjaksi myös Laila Hirvisaaren Minä, Katariina -romaanin. Siis minä, Karoliina, sain sellaisen! Onko se muka minua varten?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti