torstai 8. tammikuuta 2015

Joulun 2014 lomalukemisto

Joulun kirjapukki oli varsin antelias. Sain Haruki Murakamin Kafka rannalla, parikin ruotsalaista viihdekirjaa, Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät ja Morrisseyn elämäkerran. Minä sen sijaan olen ollut koko joululoman laiska ja saamaton. Olen lukenut Pinterestiä, vanhoja Kodin kuvalehtiä ja pakettikortteja. Tikli, jonka luulin lukevani loman aikana, on saanut levätä yöpöydällä. Vähitellen olen päässyt kiinni toiseen niistä viihderomaaneista, Catharina Ingelman-Sundbergin Kaffe med råniin. Mutta sitäkään en saanut loman aikana luettua kuin kolmasosan!

Olen itselleni armollinen: selvästikin tarvitsin lepoa. Silti vähän ärsyttää, kun tietää, ettei tässä alkukeväästä todellakaan ole ylimääräistä aikaa kirjoille. No, onhan tuo Kaffe med rån ihan viihdyttävä ja siinä on mukavan lyhyet luvut, joten jos siitä riittää koko tammikuulle, niin onhan sekin jotain. Kirjan juoni on aika peruskauraa: muutama vanhainkodin asukas kyllästyy sääntöihin ja säästöihin, ja koska vankilassakin on parempaa ruokaa ja siellä pääsee joka päivä ulos, he päättävät tehdä rikoksen. Kirjan teksti on sujuvaa ja juoni pysyy kasassa. Välillä kirja kirvoittaa hihityksen ja röhönaurujakin. Tässä on paljon samaa kuin vaikkapa Satavuotiaassa, joka karkasi ikkunasta ja katosi. Ihan mainiota lukemista tällaiselle rasittuneelle, joka ei jaksa ajatella sen enempää lukiessaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti