Kirja on aika helppolukuinen, ja aina kun olin hyvässä lukuvauhdissa, luin miehelle valittuja paloja ääneen. Tekstistä on helppo tunnistaa itsensä, miehensä, oman parisuhteensa, vanhempiensa ja appivanhempiensa parisuhteet jne. Se on siis kirja avioliitosta. Ja itse sanoisin, että nimenomaan oman identiteetin säilyttämisestä parisuhteessa.
Kirja kertoo Maxista ja Katariinasta sekä heidän kahdesta aikuisesta tyttärestään. Tämän perhepiirin lisäksi kirja kertoo pääkaupunkiseudun akateemisesta suomenruotsalaisuudesta, mikä on sekin tuttua ja hauskaa.
Vinterkriget sai ilmestyessään kohtuullisesti kehuja ja sitä nimitettiin taparomaaniksi. Tunnistan tässä kyllä sellaista kuivan humoristista aikalaiskuvausta. Aivan varauksettomasti en kuitenkaan lähde romaania kehumaan. Mielestäni siinä on paljon hyviä aihioita ja ajatuksia, mutta tarina junnaa paikallaan pitkälle yli puolenvälin. Vasta ihan lopussa langat vedetään yhteen, mutta se tapahtuu liian myöhään, ja siksi romaani jää hajanaiseksi ja vähän raakileeksi. Minua ärsyttää myös romaanin kieli, joka on minun korvaani epäluontevaa ja paikoitellen jopa kömpelöä. Myönnän kyllä, että koska ruotsi ei ole äidinkieleni, ei tulkintani ehkä ole aivan viimeisen päälle asiantunteva. Olen kuitenkin lukenut ruotsiksi myös kirjoja, joiden teksti on tuntunut luontevalta ja sujuvalta - tämä ei ollut yksi niistä.
Vinterkriget voisi olla hyvä kirja, jos se olisi kirjoitettu vielä kertaalleen uudestaan. Minulle jäi kuitenkin karvas maku suuhun. Nyt kirja jää fragmentaariseksi ja esimerkiksi Vinterkriget-nimi jää vain yksittäiseksi ideaksi, jolle ei löydy kaikupohjaa tekstistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti