lauantai 7. lokakuuta 2017

Lainaa vain

Luin kesällä myös Renate Dorresteinin romaanin Lainaa vain. Olen aiemmin lukenut Dorresteinin Pojallani on seksielämä ja minä luen äidilleni Punahilkkaa. Bloggauksen mukaan olin silloin vähän pettynyt, mutta mielikuvissani Dorrestein oli hyvä, ja siksi odotin Lainaa vain -romaaniltakin aika paljon. Tällä kertaa en pettynyt.

Romaani kertoo viisikymppisestä Nettiestä, joka kasvattaa kehitysvammaista tyttärenpoikaansa Igoria. Molempien elämä kääntyy kirjan aikana päälaelleen kerran jos toisenkin, pahimmin silloin, kun Igor tapaa Lisan, joka päättää hetken mielijohteesta siepata mukaansa vauvan. Nettie luulee, että vauva on Igorin ja Lisan yhteinen ja toivottaa niin Lisan kuin vauvankin tervetulleeksi perheeseen.

Tämä on hauska romaani. Välillä hauskuus on myötähäpeää tulvivaa tragikomediaa, koska romaani näyttää ihmiset heikoimmillaan. Usein se on lähes absurdia tilannekomediaa, jolle ei voi olla nauramatta ääneen. Ja koko ajan se on lämpimän humoristista tarinointia, koska romaani on elämänmyönteinen ja läpeensä hyväntahtoisesti sankareihinsa suhtautuva.

Jos olisin 12-vuotias, sanoisin varmaan "viis kautta viis, jatkoon". Jos tekisin töitä kehitysvammaisten kanssa, lukisin tämän. Ai niin, minähän teen. Mutta sitä suuremmalla syyllä voin suositella muillekin. Tämä on sellainen kirja, joka auttaa ymmärtämään erilaisuutta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti