torstai 30. marraskuuta 2017

Professori ja taloudenhoitaja

Japanilaista kaunokirjallisuutta kuvaillaan usein hiljaiseksi, minimalistiseksi, ilmaukseltaan tiiviiksi jne. Minä en aiemmin ole voinut sietää sellaisia (tylsiä) kirjoja. Mutta olenkohan minä kasvamassa aikuiseksi, kun nykyään yhä useammin ihastun juuri sellaisiin hiljaisiin ja harvasanaisiin romaaneihin?

Yksi lajityypin edustaja on Yoko Ogawan Professori ja taloudenhoitaja. Se kertoo matematiikan professorista, jonka muisti on onnettomuuden seurauksena pysähtynyt 1970-luvulle, taloudenhoitajasta, joka joutuu esittelemään itsensä joka aamu uudestaan ja taloudenhoitajan pojasta, johon professori ihastuu jokaikinen iltapäivä koulun jälkeen. Tämän omituisen kolmikon kautta kerrotaan siitä, mitä ovat ystävyys ja rakkaus ja mikä oikeastaan on perhe.

Romaanin kerronta on verkkaista, mutta ei tylsää, vaan yllättäen tämä on jopa vähän ahmittava tarina. Kirja piti minua otteessaan alusta loppuun saakka - ja kuvitelkaa, näin kävi, vaikka kirjassa oli paljon matematiikkaa. En todellakaan pysynyt jokaisen matemaattisen ilmiön selostuksessa ihan kärryillä, mutta niistä kerrottiin niin kauniisti, että minäkin pystyin näkemään, miksi joku toinen näkee matematiikassa kauneutta. Ja se on paljon se!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti