sunnuntai 10. helmikuuta 2019

46 Kirjassa on trans- tai muun sukupuolinen henkilö

Vihdoinkin luin David Ebershoffin Tanskalainen tyttö -romaanin! En ole nähnyt elokuvaakaan, mutta olen varovaisesti odotellut, että joko kirja tai elokuva tulee minua vastaan.

Kirjasta oli hyvä aloittaa. Ebershoff kirjoittaa mukaansatempaavasti ja seikkailee sujuvasti eri päähenkilöiden ajatuksissa, sekä taidemaalaripariskunnan Einar ja Gerda Wegenerin että Lilin, joka elää Einarin sisällä.

Saan varmaan spoilata sen verran, että romaanin keskiössä on Lilin syntyminen, se, kuinka hän vähitellen tulee esiin ja Einar jää sivuun. Lilin persoonan kehittymisen lisäksi romaani käsittelee paljon Einarin ja Gerdan suhdetta ja keskinäistä rakkautta.

Täytyy myöntää, että ennen kirjan lukemista minulla oli vain hatara käsitys siitä, että romaani perustuu todellisiin tapahtumiin. Lukiessani kirjaa googlailin kovasti kiinnostavaa aihepiiriä, ja Lili Elbe oli todellakin maailman toinen sukupuoleltaan korjattu nainen. Romaani mukailee todellisia tapahtumia melko uskollisesti, ja tämä tarina kannattaa lukea (tai katsoa elokuvana) ihan senkin takia, että se kertoo, millainen sukupuolenkorjausprosessi on ollut miltei sata vuotta sitten. On aika huikeaa, millaisia hullunrohkeita riskejä sekä lääkärit että potilaat ovat olleet valmiita ottamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti