Kuten useissa keskitysleiriromaaneissa, tässäkin kaiken voittava voima on rakkaus, joka kantaa läpi kammottavien kokemuksien ja näyttäytyy toivona, jonka takia kannattaa selviytyä. Olen vuosien varrella lukenut aika monta erilaista keskitysleiriaiheista kirjaa, ja tämä näyttäytyy niiden joukossa näkökulmaltaan raikkaana ja ilmaisultaan keveänä. Silti aihe pysäyttää - niin kuin pitääkin.
En voi kuin hämmästellä, kuinka joku voi kirjoittaa näin yhtenäisen tekstin sellaisen kokemuksen, kuin keskitysleiristä selviytyminen, jälkeen? Minä en pysty keskittymään kirjoittamiseen, jos on vähän nälkä tai päätä särkee. Eddy de Wind on psykiatri, joka kehitti myöhemmin keskitysleirisyndrooma-käsitteen. Tämän romaanin jälkilauseena on hänen kirjoittamansa essee, jossa hän pohdiskelee sitä, mikä sai jotkut selviämään.
Sijoitan tämän kohtaan 32, kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa. Luen näemmä aika pitkälti vain suomalaista, ruotsalaista, englanninkielistä ja nykyään ranskalaistakin kirjallisuutta. Tämä kohta ei täyttynyt mitenkään itsestään, mutta onneksi hollantilainen de Wind kirjoitti äidinkielellään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti