tiistai 22. joulukuuta 2020

Painajaisia vai unelmia?

Näemmä lukemistoni on tänä syksynä painottunut aika kevyeen kirjallisuuteen. Sille on ollut tilausta syysväsymyksessä. Välillä on kuitenkin mukava lukea jotakin, joka laittaa ajatukset hetkeksi vähän solmuun. Yksi hyvä valinta niihin hetkiin on Emma Puikkosen Eurooppalaiset unet.

Se on episodiromaani, jossa kertoja siirtyy Euroopan sisällä maasta ja ajasta toiseen. Eri episodeja yhdistävät kuitenkin romaanin henkilöt, joiden välillä on erilaisia siteitä. Romaanin tapahtumat ulottuvat 1980-luvun alusta 2020-luvun puoleenväliin. Romaanin henkilöt ovat usein keskellä jotakin merkittävää historiallista tilannetta, ja heidän toimintansa on tilanteen kehittymisen kannalta ratkaisevaa. 

Tapahtumat rikkovat usein todellisuuden rajoja: tapahtuu jotakin, mikä ei ole arkijärjellä selitettävissä. Tämä kirja kutittelee minun aivojani hyvällä tavalla: mitä ihan oikeasti voi tapahtua, kuinka paljon yhden ihmisen valinnoilla on merkitystä, miten monella tavalla me ihmiset olemmekaan sidottuja toisiimme. Tässä kirjassa on paljon syvyyttä. Silti se on ohut sekä helppo ja nopea lukea - ominaisuuksia, joita minä kiireen keskellä arvostan. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti