maanantai 2. marraskuuta 2020

Sisareni, sarjamurhaaja

Kirjaston pikalainahyllystä sattui silmään Oyinkan Braithwaiten romaani Sisareni, sarjamurhaaja. Tartuin siihen, koska Facebook-kaveri oli juuri kehunut sitä ja voimallisesti kehottanut kokeilemaan.

Sisareni, sarjamurhaaja kertoo Koredesta, joka on huolellinen isosisko, menestynyt sairaanhoitaja ja hyvä siivoamaan pikkusiskonsa Ayoolan jälkiä. Ayoola on kaunis, pinnallinen ja murhannut jo monta poikaystävää. Ensimmäinen kerta taisi olla itsepuolustusta, mutta Koreden mielestä kolmannen murhan jälkeen ainoa hyvä selitys Ayoolan teoille on murhanhimo.

Tämä romaani on kevytlukuinen, mikä johtuu osittain siitä, että luvut ovat tosi lyhyitä. Myös tarina kulkee reippaasti eteenpäin, ja jännitys syntyy siitä, jäävätkö tytöt kiinni. Romaanissa käsitellään jonkin verran sisarten välistä suhdetta ja siskosten lapsuudenperheen perhedynamiikkaa, mutta se ei sukella kovinkaan syvälle mihinkään teemaan. Teksti on kuitenkin niin sujuvaa ja usein hauskaakin, ettei pinnallisuus ainakaan minua haittaa.

Oli myös kiinnostava lukea nigeriläinen kirja. 2020-luvun Lagos on hyvin samanlainen kuin muutkin suurkaupungit, mutta kirjassa on kuitenkin paikallisväriä, joka poikkeaa vaikkapa pohjoismaisesta arjesta. Varsinkin nyt, kun oikeassa elämässä ei matkusteta ulkomaille, on ihanaa, että kirjojen avulla pääsee mihin vain maailmankolkkaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti