tiistai 14. tammikuuta 2020

Strömsön sekopäinen seurakunta

Kirjamessuilla selasin lyhyesti Rosanna Fellmanin Strömsöborna-runoteosta, ja päätin varata sen kirjastosta. Nyt joulun jälkeen sain sen kirjastosta, ja luin parissa päivässä - niin mukaansatempaava, innostava ja helppolukuinen se oli, hauskakin ajoittain.

Kirja koostuu runoryppäistä, joilla kaikilla on oma minäkertojansa. Fellman hyppää sujuvasti monenlaisten ihmisten nahkoihin ja kertoo heidän elämästään sisäisen puheen kautta. Erilaisten kertojien avulla käsitellään monia nyky-yhteiskunnassa puhuttavia aiheita, usein sitä, mikä on normaalia tai normi, ja sitä, keiden ääni jää kuulumatta ja keiden äänen pitäisi kuulua.

Sijoitan tämän kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan 27, runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani. Vähän venytän haastekohtaa, koska yhden kertomuksen sijaan kirja kertoo monta lyhyttä tarinaa. Välillä lähestytään proosarunoutta, ja selvästi vaikutteita on saatu spoken wordista ja estradirunoudesta. Suosittelenkin kirjaa henkilöille, jotka eivät yleensä runoudesta innostu.

Toistaiseksi kirja täytyy lukea ruotsiksi, mutta kyllä tämän ihan kouluruotsilla lukaisee. Ilmaisu on raikkaan suomenruotsalaista, eli suomalaiset kirosanat ja muut ilmaisut maustavat ruotsia ja tekevät kokonaisuudesta entistä helpomman ymmärtää (jos siis ruotsin kielen kanssa on hankaluuksia). Välillä kirjan ihmiskuvat ovat hieman stereotyyppisiä, mutta Fellmanin tapa näyttää ihmiset sisältäpäin tekee hahmoista kuitenkin raikkaita.

Itse tulkitsen nimen Strömsöborna, niin, että idyllin alle piiloutuu monenlaisia, rosoisiakin, todellisuuksia. Tämä kirja antaa niille kasvot.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti