perjantai 6. marraskuuta 2009

Kummallisia lukukokemuksia, osa Muistinmenetys

Luin muutama viikko sitten Olga Tokarczukin romaanin Alku. Takakansi lupasi myyttejä, kansantarinoita, legendoja yms., joten päätin kokeilla. Kirja oli loistava. Yksittäisten henkilöiden oman elämän kokoisista tragedioista ja komedioista muodostui kokonaisen puolalaisen pikkukylän tarina vuosikymmenten ajalta.

Kirjastoreissullani huomasin hyllyssä saman tekijän Päivän talo, yön talo -teoksen ja lainasin sen saman tien. Aloitin lukemisen sillä tavalla hapuillen niin kuin nyt yleensäkin aletaan lukea kirjaa, josta ei etukäteen oikein tiedä, mitä on odotettavissa. Siinä vaiheessa, kun yleensä aletaan päästä kirjan juoneen sisälle, minusta rupesi tuntumaan, että olen lukenut nämä tarinat aiemminkin. Silti minulla ei ollut pienintäkään käsitystä siitä, mitä on tulossa.

Nyt kirja alkaa olla lopuillaan, ja olen vakuuttunut siitä, että olen lukenut sen joskus aikaisemmin. On vain kovin kummallista, ettei minulla ollut siitä minkäänlaista muistijälkeä, kun tartuin siihen kirjastossa. (Tai itse asiassa kyllä minulla oli: muistan siirtäneeni sen joskus syrjään sillä perusteella, että tuota en kyllä jaksa lukea. Ja nyt olen sitten lukenut sen kahdesti!)
Minun on täytynyt lukea kirja sellaisessa elämäntilanteessa, jossa olen ollut kovasti kiireinen tai muuten vaan muissa maailmoissa (ehkä äitiyslomalla?). Luulen, että suurin yksittäinen syy, miksi en muista kirjaa, on se, ettei siinä ole varsinaista tarinaa. Tämäkin kirja muodostuu lyhyistä yksittäisistä kertomuksista, joiden henkilöt kyllä liittyvät enemmän tai vähemmän toisiinsa.

Sekin on kummallista, että minä ylipäätään olen näin tykästynyt näihin kirjoihin. Lukijana olen ahmija, en makustelija. (Ja sama taitaa päteä myös ruokaan, mutta ei siitä sen enempää...) Kammoan tunnelmallisia kuvauksia, mutta tykkään vetävistä tarinoista. Jos hyvän tarinan katkaisee maisemakuvaus, silmäilen sen vain kursorisesti läpi, etten missaa mitään tarinan kannalta oleellista. Tokarczukin kirjoja pitää kuitenkin pysähtyä aistimaan. Niitä ei voi eikä edes halua lukea nopeasti. Ehkäpä luin Päivän talon, yön talon ensimmäisellä kerralla "väärin". Onneksi osasin tällä kertaa pysähtyä nauttimaan siitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti