tiistai 5. tammikuuta 2016

Teiniromansseja

Esiteinit ovat meillä ahmineet kahdella kielellä John Greenin kirjoja, Tähtiin kirjoitettu virhe oli se ensimmäinen, joka piti saada käsiinsä. Näin tässä mahdollisuuden kielen opiskeluun, ostin kevään Hulluilta päiviltä John Greenin kootut (viisi pokkaria pahvilootassa) englanniksi ja käärin ne pakettiin huhtikuun synttärisankarille.

Toukokuussa kaipasin itse kevyttä lukemista ja kävin lainaamassa boksista juurikin tuon The Fault in Our Stars -romaanin. Tytöt lupasivat, että se on hauska, romanttinen, surullinen ja ihana. Ja niin se olikin! Nyt minulla on kesken jo seuraava romaani, Looking for Alaska. Greenin teokset (kahden romaanin perusteella) tuntuvat toistavan samaa kaavaa: ulkopuoliseksi itsensä tunteva päähenkilö kohtaa elämänsä rakkauden ja siinä sivussa kasvaa piirun aikuisuuteen päin. 

Ihan hömppää tai huttua nämä romaanit eivät kuitenkaan ole, sillä päähenkilöt pohtivat syvällisiä aiheita ja laittavat lukijankin niitä miettimään. Myös syvä suru kuuluu kirjojen tunnekavalkadiin. Kaiken lisäksi myös minä pääsin opiskelemaan englantia, sillä romaanien kieli on paikoin todella haastavaa ja tarjoaa mahdollisuuksia sanaston laajentamiseen lähes kenelle tahansa normilukijalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti