tiistai 5. tammikuuta 2016

Joulun dekkaritaivas

Joulunajan luin pelkästään dekkareita. Olipas virkistävää! Suurin osa oli miehen kirjahyllystä; pitäähän minun pysyä kartalla siitä, mitä se lukee.

Aloitin Carin Gerhardsenin Pepparkakshuset-dekkarilla. Se on todella perinteinen ruotsalainen lajityyppinsä edustaja ja, mikä parasta, varsin helppolukuinen. Tosin välillä juoni etenee sutjakasti sen takia, että kaikki juonenkäänteet eivät ole erityisen hyvin motivoituja ja ratkaisut tipahtelevat taivaasta. Kokonaisuus ei kuitenkaan kärsi mahdottoman paljon.

Mies on lukenut koko viime syksyn Jussi Adler-Olsenin kirjoja. Pitihän minunkin viimein tarkistaa tämä Tanskan lahja dekkarimaailmalle. Luin Fasanjägarna-nimisen väkivaltailottelun. Sinänsä kirja on hyvin kirjoitettu: juoni pysyy erittäin hyvin kasassa, kielessä ei ole valittamisen sijaa. Mieskin on kehunut Adler-Olsenia maasta taivaisiin. Minua kuitenkin häiritsi kirjan maailmankuva: päähenkilö Carl Mørck on ainakin tässä kirjassa varsinainen sovinisti - ja aika lailla rasistikin. En tiedä, jaksanko pysytellä moisen mulkeron kelkassa useampaa kirjaa.

Siispä siirryin taas uuteen kirjailijaan, Arne Dahliin ja Mörkertal-romaaniin. Kirja oli keskeltä sarjaa, mikä saattoi olla virhe. Nyt tiedän henkilöhahmojen henkilökohtaisten elämien kaikki edeltävät tapahtumat. Toisaalta minä en lue dekkareita siksi, että haluaisin henkilöiden erityisesti kehittyvän. Toki se on plussaa, että pitkässä sarjassa myös henkilöt ovat realistisia, siis muuttuvat ja kasvavat ihmisinä, mutta pääasia on kuitenkin rikos ja sen selvittäminen. Se sujuu tässä kirjassa mallikkaasti. Mistään mestariteoksesta ei ole kyse, mutta laadukkaasta ja vetävästä tuotteesta kuitenkin.

Parasta jouludekkareissani olivat tietenkin ne kirjat, jotka itse ostin lahjaksi. En miehelle, vaan lapsille. Toinen sai Piiraan maku makea -romaanin ja toinen Kuolema ei ole lasten leikkiä -kakkososan. Kirjat on kirjoittanut Alan Bradley, ja niiden päähenkilö on 11-vuotias Flavia de Luce. Flavia on aivan mainio salapoliisi: nokkela, nuuskiva ja totuutta sopivasti omiin tarpeisiinsa taivutteleva. Lisäksi hän on taitava kemisti, joka on erityisen kiinnostunut myrkyttämisestä. Kirjat sopivat lapsille: niiden maailma on 11-vuotiaan maailma eikä murhilla mässäillä. Mutta kyllä aikuinenkin lukee näitä ilokseen. Juonet eivät ole liian helppoja tai yksinkertaisia, ja 11-vuotiaan maailmassa on hulvattoman hauskaa.
ø
ø

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti