Minäkin viihdyn Myrskyluodolla

Jossain mielenhäiriössä ostin kesällä Myrskyluoto-pokkarin, joka sisältää koko Myrskyluoto-sarjan. Ajattelin, että minunkin kuuluisi tutustua tähän suomalaisen kirjallisuuden klassikkoon. Luulin myös, että  kyse on tappavan tylsästä maalaiselämästä kertovasta klassikosta, joten odotin syyskuulle ennen kuin tartuin kirjaan. Tyhmä minä! Olin ihan väärässä!

Tempauduin saman tien mukaan Maijan elämään, kihlausaikaan Jannen kanssa, Myrskyluodolle muuttoon ja siellä elämiseen pienten lasten kanssa. Luin kaikki viisi osaa muutamassa päivässä: jännitin Maijan kanssa, kun hän odotti Jannea kotiin purjehdukselta, itkin pikku Mikaelin kuolemaa, ymmärsin Maijan huonoa omaatuntoa, kun aikaa lapsille jää niin vähän, ja ulvoin suoraa kurkkua, kun suruviesti Jannen kuolemasta saavutti Maijan.

Yksi syy, miksi Maijan tarina on niin kiinnostava, on tietenkin saaristo. Samoissa maisemissa on purjehdittu, ja ylipäätään on paljon helpompi ymmärtää Maijaa, kun on itsekin jonkun kerran kiivennyt kalliolle tähystelemään tai purjehtinut luonnonsatamaan turvaan koiranilmaa. Mutta kyllä minä näin Maijassa ja Jannessa myös oman parisuhteeni. Minullahan on ihan oma Janne: mies, joka oppii kaiken, minkä vain haluaa, ja selviää kaikesta, mistä päättää selvitä, kun on pakko. Onkohan se jokin saaristolaisgeeni?

Myrskyluoto-kirjojen kerronta ja pohdinta ovat hämmästyttävän raikkaita siihen nähden, että ne on kirjoitettu 50 vuotta sitten ja kertovat tapahtumista 150 vuotta sitten. Kaikkien pitäisi lukea nämä, tai ainakin minun olisi pitänyt lukea nämä jo 20 vuotta sitten. Toisaalta silloin saaristolaiselämä olisi ollut minulle vain eksotiikkaa - nyt se oli totista totta.