lauantai 23. heinäkuuta 2016

Elämää 14-vuotiaan silmin

Minustahan on aina kiva parittaa ja niputtaa kirjoja erilaisin perustein näissä bloggauksissani. Tällä kertaa tulin lukeneeksi lähekkäin kaksi kirjaa, jotka kertovat maailmasta 14-vuotiaan pojan näkökulmasta. Ensialkuun näitä kirjoja ei olisi arvannut kavereiksi, mutta kyllä ne sitä ovat.

Ensin luin Elias Koskimiehen Ihmepoika-romaanin. Tämä kirja on niitä, jotka ovat olleet lukulistalla pitkään. Kirja kertoo Pohjanmaan peräkylässä 1980-luvun lopulla asuvasta 14-vuotiaasta nuorukaisesta, jonka elämän täyttävät kirjeiden kirjoittelu parhaiden tyttökavereiden kanssa, Madonna ja haaveilu sirkuselämästä, poptähteydestä tai mistä tahansa muusta kuin omasta, epätäydellisestä ja väärältä tuntuvasta elämästä.

Kohta Ihmepojan jälkeen tartuin Håkan Nesserin kirjaan Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä. Tämän kirjan takakansitekstin muistan lukeneeni joskus kiinnostavan nimen takia, mutta silloin jätin kirjan vielä hyllyyn. Nyt otin mukaani, koska olen löytänyt Nesserin (vähän samaan tapaan kuin jotkut löytävät Jeesuksen). Tämän kirjan poimin dekkarihyllystä, mutta ihan perinteinen dekkari se ei ole, vaikka kirjassa murha tapahtuukin. Kirjan päähenkilö on 14-vuotias Erik, joka viettää kesälomaa 1960-luvun alussa ruotsalaisessa peräkylässä kesämökillä isoveljensä ja ystävänsä kanssa.

Taustatarinat kirjoissa ovat siis peräkylämaisemia lukuunottamatta hyvinkin erilaiset, mutta kirjoissa on myös paljon yhteistä. Ihmepojan päähenkilön isä saa kirjan alussa sairauskohtauksen ja makaa yhden kesän sairaalassa, kunnes kuolee. Erikin äiti viettää kesänsä syövän takia sairaalassa, ja vaikka häneltä se käykin hitaammin, kuolema odottaa tässäkin tarinassa.

Molemmissa kirjoissa 14-vuotias poika on minäkertoja, ja molemmat pojat käsittelevät myös vanhemman sairastamista ja kuolemaa. Torjuen, väistellen ja varsinkin Ihmepojassa sen lopulta myös hyväksyen. Toisaalta koko elämä 14-vuotiaana on kirjojen mukaan sellaista, että hankalia asioita mieluummin vähän väistää kuin varsinaisesti ajattelee.

Toinen tärkeä teema molemmissa romaaneissa on seksuaalinen herääminen. Ihmepojan päähenkilö on ihastunut samoihin poikiin kuin hänen tyttökaverinsa. Homoseksuaalisuus ei ole kirjassa mikään pääteema, jolla revitellään, vaan ennemminkin yksi osa oman itsen löytämistä, joka kulkee rinnalla siinä pohdinnassa, mitä kaikkea ulkomaailmalle näytetään ja kuinka paljon oma itsensä uskaltaa olla. Kirjan lopussa päähenkilö uskaltaa. Nesserin kirjassa seksuaalisuus on suuremmassa osassa läpi kirjan - 14-vuotiaat henkilöt ajattelevat tyttöjä ja seksiä jatkuvasti ja puhuvatkin siitä säännöllisesti, vaikka kokemukset jäävät tässä vaiheessa lähinnä haaveiksi. Kyllä se oma elämä ja seksuaalisuuskin sen osana sitten tarinan jatkumisen myötä löytyy.

Molemmat kirjat ovat varsin helppolukuisia, mikä johtunee kirjailijoiden omasta, selkeästä ja vauhdikkaastakin tyylistä. Silti molempiin kirjoihin mahtuu suvantokohtia, joissa ajattelulle jää aikaa. Mielestäni näissä molemmissa kirjoissa kuuluu hyvin 14-vuotiaan pojan ääni, jota kannattaa kuunnella, koska todellisuudessahan se, mitä 14-vuotiaiden miehen alkujen suusta tulee, ei aina houkuttele aikuista jäämään kuuntelemaan. Ajatukset vaikuttavat kuitenkin olevan hyvin samanlaisia sekä 60-luvun alussa että 80-luvun lopussa - mikseivät siis myös 2010-luvulla?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti