torstai 13. kesäkuuta 2019

26 Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan

Tämä haastekohta alkoi jo tuottaa lievää paniikkia, koska näköjään nykyään tosi harva lukee missään julkisella paikalla muuta kuin puhelintaan. Jos joskus onnistuinkin kuikuilemaan jossakin bussissa kirjan kannen selville, kyseessä oli aina joku davincikoodi tai muu sata kertaa luettu teos. En myöskään innostunut lukion oppikirjoista - niitä luetaan busseissa vieläkin.

Lentomatkalla osuin lukijan viereen, sain selville kirjan nimen ja tulin onnelliseksi, koska kirja vaikutti oikeasti tosi kiinnostavalta. Kyseessä oli Torill Kornfeldtin The Re-Origin of Species. Alunperin kirja on kirjoitettu ruotsiksi nimellä Mammutens återkomst.



Ruotsinkielinen nimi kertoo selvemmin, mistä kirjassa on kyse. Tiedetoimittaja Kornfeldt selvittää, onko sukupuuttoon kuolleiden eläinten uudelleen luominen mahdollista, ja todella paljon puhutaan mammuteista. Tämä on todella kiinnostava kirja, joka kansantajuistaa geenimuunteluun ja kloonaukseen liittyviä kysymyksiä. Minulla ainakin on ollut tosi voimakas vastenmielisyys kaikenlaista tällaista kloonauspuuhastelua kohtaan. Vaikea on myös ymmärtää sellaista perustelua, että koska tässä on leikitty luomakunnan herraa tuhansia vuosia, niin nyt on aika korjata tehdyt virheet - koska mielestäni se se vasta onkin luomakunnan herrana päsmäröimistä.

Kornfeldt antaa äänen eri puolilla maailmaa toimiville tutkijoille ja kommentoi heidän mielipiteitään, varsinkin tuo ilmi uhat ja haittapuolet erilaisissa toimintatavoissa.  Tämän kirjan lukemisen jälkeen olen paljon viisaampi - ja ehkä suhtaudun hieman avoimemmin erilaisiin mammuttiprojekteihin. Mammutti nimittäin saattaa olla paras tapa pitää Siperian ikirouta jäässä tulevaisuudessakin - jos nyt ajatellaan, että se ei saisi sulaa.

Jos pääsette helposti Helsinkiin Kansallismuseoon, suosittelen paria kirjan teemaan liittyvää näyttelyä. Nick Brandtin Inherit the Dust on valokuvanäyttely, jonka kuvissa yhdistyvät Brandtin aiemmin villieläimistä ottamat kuvat ja kaupunkimaisemat, jotka ovat vallanneet eläinten entiset asuinpaikat. Todella vaikuttavia teoksia!



Jälkiä-näyttely käsittelee ihmisen ja eläimen suhdetta esittelemällä erilaisia eläinten luista, nahoista ja turkiksista tehtyjä esineitä sekä metsästysmuistoja. Kyllä nämäkin turhuudet välillä suorastaan kylmäävät.

Että semmonen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti