keskiviikko 4. marraskuuta 2020

Rehellistä puhetta rahasta

Luin Julia Thurénin Kaikki rahasta. Kuinka säästin vuodessa 10 000 euroa. Tästäkin kirjasta sain suosituksen, tällä kertaa eräältä somepersoonalta. Hän oli sitä mieltä, että kirjan nimen alaotsikko oli vähän luotaantyöntävä, mutta onneksi harhaanjohtava. Minulle se oli suurin syy tarttua kirjaan: kukapa ei haluaisi säästää vuodessa kymppitonnia!

Oikeasti tämä kirja on kuitenkin kattava tietopaketti kaikesta, joka liittyy yksilön henkilökohtaiseen talouteen. Kirja kehottaa puhumaan rahasta, koska se vähentää rahaan ja sijoittamiseen liittyvää mystifikaatiota. Ja hei, totta se on: tämän kirjan lukemisen jälkeen minustakin tuntuu siltä, että voisin ihan oikeasti ruveta sijoittamaan rahojani (tai ainakin myöntää, että tähän mennessä olen sijoittanut lähinnä itseeni ja elämyksiin).

Kyseessä ei ole kuitenkaan sijoitus- ja säästöopas, vaikka molempiin teemoihin annetaan ohjeita, vaan melko kevytlukuinen tietoteos kaikesta rahaan liittyvästä. Mukana on paljon sekä julkkisten että tavisten kokemuksia ja vinkkejä. Sen verran paljon tykkäsin tästä kirjasta, että päätin tilata sen esikoiselle joululahjaksi. (Huom! Hän ei tätä blogia lue, joten pitäkää tämä omana tietonanne!) Ehkäpä pojasta polvi paranisi, jos nämä asiat ottaisi vähän aiemmin esiin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti