keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Sitten riiputaan munasta

Eli luin juuri Anna-Leena Härkösen romaanin Ei kiitos. Joka kertoo siitä, kun mies ei halua, parisuhteessa ei puhuta ja nainen ajautuu pettämään. Markkinoinnin ja arvioiden perusteella luulin, että kirja keskittyy lähinnä ensimmäiseen, ja olikin positiivinen yllätys huomata, että siinä käytiin läpi yllättävän syvältäkin niitä syitä ja seurauksia, joita haluamattomuudella on.
Romaanin innoittamana tutustuin tarkemmin mediassa jonkin verran huomiota saaneeseen Jaana Maksimaisen väitöskirjaan Parisuhde ja ero (helda.helsinki.fi/handle/10138/23528"). Tutkimuksen mukaan parisuhde on erityinen sosiaalisen suhteen muoto, joka on terapeuttisten periaatteiden läpäisemä. Parisuhde vaatii hoitoa, ja vasta ero saattaa päätökseen tämän terapialuonteisen suhteen. Tutkimuksessa paljastuu myös, että parit, jotka harrastavat paljon seksiä, ovat onnellisempia kuin parit, jotka puhuvat paljon.
Minä kun olin aina luullut, että puhumattomuus johtaa seksittömyyteen. Olisikohan se todella noin helppoa, että kunhan vaan panee tarpeeksi, tuntee itsensä onnelliseksi? Vähän on kyllä vaikea niellä tutkimuksen teesejä, mutta ehkä minäkin olen tämän vallitsevan parisuhderetoriikan kyllästämä. En ymmärrä paremmasta. Olen silti sitä mieltä, että tavallaan jokaikinen ihmissuhde, ei pelkästään parisuhde, vaatii hoitamista, jos sillä tarkoitetaan sitä, ettei ihmissuhdetta voi ottaa itsestäänselvyytenä, vaan toiseen ihmiseen pitää panostaa. Sen ymmärrän, että parisuhteessa tämä panostaminen voi olla seksuaalisluonteista, mutta kyllä monet ihmissuhteet elävät puheestakin. Jotkut parisuhteetkin. (Vaikka totta hitossa minä olen sitä mieltä, ettei parisuhteessa pelkkä puhuminen riitä!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti