maanantai 15. marraskuuta 2010

Vuoden 2010 teema on riippuvuus

Monelta taholta alkoi kuulua uteluja, milloin päivitän blogia vai enkö lue nykyään ollenkaan... No, myönnetään se nyt julkisesti: ei ole oikein ollut aikaa lukea ja vielä vähemmän kirjoittaa lukemastaan. Ehkä on parempikin, etten analysoi täällä erityisen tarkkaan tämän syksyn MeNaisia, mutta malttamattomille voin kertoa, mitkä kaksi kirjaa muistan lukeneeni sitten kesäloman.

Audrey Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimo oli ollut luettavien listalla pitkään, ja syyskuussa se tuli luettua, kun joku muu haki sen oma-alotteisesti minulle kirjastosta. Oi, onneksi minulle järjestettiin tämä lukukokemus! Vaikka kirjaa on kehuttu paljon, onnistuin silti yllättymään positiivisesti. Älkää säikähtäkö, vaikka kirja on monessa kirjastossa luokiteltu scifiksi. Mielestäni tieteisfantasia, aikamatkustus, ei ole kirjassa se juttu, vaan sen avulla pohditaan rakkautta, sitoutumista, riippuvuutta - sitä kirjallisuuden peruskauraa. Ja miehet, älkää säikähtäkö rakkaustarinaa! Vaikka tarina onkin äärettömän romanttinen, se ei ole imelä. Minullekin kirjan sieltä kirjastosta toi miespuolinen henkilö, jonka mielestä kirja oli loistava - siispä uskaltakaa kokeilla!

Luin minä vihdoin sen Puhdistuksenkin. Jos joku muukin on ollut yhtä laiska, hidas ja saamaton kuin minä, niin voin mainostaa, että kyllä se kannattaa lukea. Minä pidin erityisesti yksityiskohtien kuvauksesta. Ja siitä oivalluksesta, kuinka me ihmiset takerrumme toisiimme - usein sellaisista syistä, joita kukaan muu ei ymmärrä, tai edes tunnista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti