keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Aina ajankohtaista

Yritin lukea Dora, Doraa, mutta jo muutaman sivun jälkeen tuli sellainen rimakauhu - tämä on liian tiivistä, liian haastavaa, en minä pysty tähän. Totesin, että jos riskinä on lukemisen jumittuminen, ei itseään tarvitse väkisin haastaa, ja siirsin sen odottamaan vuoroaan yöpöydälle. Sen sijaan tartuin klassikkoon, Harper Leen Kuin surmaisi satakielen -romaaniin. Myönnän, en ollut lukenut kyseistä romaania aiemmin (tai en ainakaan muista lukeneeni!), vaikka kirjan aihepiiri ja merkitys tuttuja minulle olivatkin ennestään.

Oi tätä intertekstien määrää, mikä minulle aukesi tämän kirjan myötä. Calpurnia Taten (sen nuortenkirjan sankarittaren) nimi sai uutta arvoa; Harper Leen kirjan kotiapulaisen nimi on Calpurnia. Esimerkiksi näin: jälkimmäinen Calpurnia asettuu mustien ja valkoisten väliin, kun ensimmäinen Calpurnia on vanhan ja uuden ajan taitteessa. Mietin lukiessani myös useasti Donna Tarttin Pieni ystävä -romaania, joka ihan selvästi on yhdenlainen vastine Satakielelle.

Oikeastaan mietin ihan kaikkia Etelävalloista kertovia romaaneja, jotka olen lukenut. Mietin sitä, kuinka niissä kaikissa on jotakin samaa, jotakin jonka täytyy olla Etelävaltojen syvempi olemus. Mietin, kuinka hienoa on, että kirjallisuus tarjoaa minulle mahdollisuuden tutustua ympäristöön, jossa en ole koskaan käynyt. Mietin, kuinka kirjojen kautta voin myös hetken kulkea jonkun toisen kengissä, nähdä elämän jonkun toisen ihmisen kautta.

Mietin, miksei kukaan ole koskaan laittanut James Hirvisaarta elämään Scoutin kengissä. Ei tulisi ehkä lipsauteltua niin herkästi maahanmuuttajien sterilisoimisesta. Mietin, kuinka hienoa olisi opettaa sellaisia nuoria, jotka voisi laittaa lukemaan erilaisia kirjoja, tai edes sellaisessa koulussa, jossa voisi lukea kirjoja ääneen. Kyllä yksi äidinkielen opettajan tärkeä tehtävä on maailmankuvan avartaminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti