Siis vau. Eiku Vieras. Mutta siis vau.

Pakko se on myöntää: Riikka Pulkkinen on ehdottomasti paras nuori suomalainen kirjailija. Sillä tavalla hyvä, että kirjat ovat hyviä, mutta paras sillä tavalla, että uusi kirja on toistaiseksi ollut aina edellistä parempi. Rajan kohdalla minä vielä ajattelin, että kyllähän minä itsekin osaisin, Totta oli jo jotain sellaista, jollaista kirjoittaa oikea, hyvä kirjailija, jotakin, jota on turha enää edes kadehtia, kun voi vain tunnustaa alemmuutensa. Tämän Vieraan olen ahminut parissa päivässä. Tarina ja teksti tempaavat mukaansa ja pitävät otteessaan.

Ihan hassua, sillä jos joku minua kirjassa ärsyttää, niin kertojanääni. Ei kolmekymppisen naisen ole luontevaa puhua niin kuin kirjan Maria puhuu, pitkin ja monimutkaisin lausein, analysoiden kaiken. Eivät edes teologit puhu niin, minä kyllä tiedän! Kieli on kuitenkin samaan aikaan kevyttä ja merkityksiä pulppuilevaa, niin että sitä on pakko lähteä seuraamaan. Kieli juoksee eteenpäin ja lukija koittaa pysyä perässä. Suvantokohtiakin tulee, ja niihin voi sitten pysähtyä maistelemaan merkityksiä.

Ai pitäisikö tässä kertoa siitäkin, mistä kirja kertoo? No, nuoresta naispapista, joka karkaa New Yorkiin etsimään merkitystä elämälleen. Ja vähän muustakin, mutta en minä edes halua paljastaa enempää. Teemasta voin sanoa sen verran, että minusta Pulkkinen kirjoittaa menettämisestä. Läheisen menettämisestä, uskon menettämisestä, itsensä menettämisestä... ja siitä, miten ihminen voi taas löytää itsensä. Minusta menettäminen on teema, joka on läsnä jokaisessa Pulkkisen kirjassa, oikeastaan sen ympärillä on kaikki.

Toki kirjassa on muitakin teemoja, mutta menettäminen on se, joka tulee minuun. Kirja myös tuntuu todella valmiilta: sen maailma on loppuun asti pohdittu ja todenmakuiseksi viimeistelty. Ihailen teologisten pohdintojen maailmaa, jonka Pulkkinen rakentaa. En osaa arvioida, onko hänen kuvauksensa anoreksiasta yhtä todentuntuinen, mutta epäilen niin olevan. Pulkkinen ei jätä kirjailijantyötään puolitiehen. Tietenkin löytyy yksityiskohtia, jotka tuntuvat päälleliimatuilta, mutta pitäähän sitä jäädä jotakin parannettavaa ensi kertaankin!