Joulunpyhinä pääsin lukemaan Georgiassa maailmansotien välillä asuvan Celien tarinaa. En oikein tiedä, mitä odotin - ehkä jotakin tonimorrisonmaista proosaa - mutta tämä kirja pääsi yllättämään. Celie kirjoittaa kirjeitä, ensin Jumalalle, sitten siskolleen Nettielle. Välillä varsin lyhyissä, välillä pidemmissä kirjeissä Celie kertoo elämästään, joka on täynnä väkivaltaa, hyväksikäyttöä ja alistamista.
Vaikka kirjeiden sisältö on ajoittain raskasta lukea ja ajoittain niin surullista, että itkettää, on kirjeitä kuitenkin melko helppoa ja nopeaa lukea. Tarina siis etenee vauhdilla. Celien lähtökohdat ovat huonot, mutta elämänsä varrella hänen elämäänsä tulee ihmisiä, jotka tekevät Celien elämästä elämisen arvoista.
Jos kirjaan tarttuminen pelottaa, voin luvata, että lopussa kaikki kääntyy kuitenkin parhain päin. Onneksi onnellinen loppu ei tee kirjasta imelää, vaan minä ainakin haluan nähdä niin, että kun elää tarpeeksi pitkään, palikat loksahtelevat kohdilleen. Tämä romaani on kyllä paikkansa ansainnut yhdenlaisena ruskeiden tyttöjen ja naisten feministisenä manifestina; ensin Walker näyttää, mikä kaikki celieiden elämässä on ollut perseestä, ja sitten osoittaa, että paskan yli pääsee sitä tallaamalla.
Tämä pääsee Helmet-lukuhaasteen kohtaan 44, kirjassa on kirjeenvaihtoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti