Frances Ha

Joku muistanee, että ostin Kirjamessuilta mindfulness-schkirjallisuutta. Olen niitä harjoituksia toteuttanut pikkuhiljaa syksyn ja talven aikana, vaikka en ainakaan vielä ole suurta muutosta elämässäni huomannutkaan. Sellaisenkin harjoituksen toteutin tällä viikolla, että sovimme ystävän kanssa treffit elokuvateatterin aulaan töitten jälkeen. Mitään hajua kummallakaan ei ollut, mitä ohjelmistossa juuri sillä hetkellä olisi, mutta se olikin se idea: tehdä jotakin, jota ei voi ennalta täysin suunnitella, ja kokea elämys, jota ei tiennyt kaipaavansa.

Ihannetapauksessa siis näin. Tennispalatsissa menee muuten huomattavan vähän elokuvia maanantai-iltapäivänä. Vaihtoehtojen joukosta valitsimme Frances Han. Ystäväni muisteli kuulleensa, että se on joku hipsterifilmi ja viehättävä ajankuva, ja Google-haun tulosten pikainen vilkaisu kertoi sen olevan R&A-elokuva. Ihan riittävät suositukset siihen hetkeen, joten liput taskuun ja popcornit kainaloon. Minä olin muuten ainoa, joka söi salissa popcornia. Tunsin hipstereiden ja taideihmisten paheksuvat mulkaisut niskassani, kun rouskutin eväitäni.

Elokuva kertoo Francesista, 27-vuotiaasta nuoresta naisesta, joka on valmistunut yliopistosta, tekee hanttihommia tanssialalla, haaveilee tanssijan urasta ja asuu kimppakämpissä kavereiden kanssa. Siinäpä se noin niin kuin pähkinänkuoressa. Tässä vähän kuorrutetta: Frances kamppailee aikuistumista vastaan. Hän ei halua muuttaa poikaystävänsä kanssa yhteen, vaan mieluummin eroaa kuin muuttaa pois asunnosta, jonka jakaa parhaan ystävänsä Sophien kanssa. Kun Sophie haluaakin muuttaa toiseen asuntoon ja lopulta oman poikaystävänsä kanssa yhteen, etsii Frances itselleen uusia, tilapäisiksi jääviä asuntoja ja kämppiksiä. Tanssijan urakin näyttää menevän persliukua. Frances ei halua luopua unelmistaan ja periaatteistaan, vaikka monet tuntuvat ihmettelevän hänen haahuiluaan. Samanikäiset ystävät vakiintuvat niin ihmissuhteissa kuin ammatillisestikin. Sophie muuttaa miehensä kanssa Japaniin, ja Frances tuntuu menettävän ihan kaiken elämänhallinnan, työn, asunnon ja ihmissuhteet. Lopulta hän päätyy kesätöihin vanhaan kouluunsa, jossa kaikki luulevat häntä yhdeksi opiskelijoista. Elokuva kärjistyy siihen, että Sophie ja hänen miehensä tulevat cocktail-tilaisuuteen, jossa Frances on tarjoilijana. (Samaan aikaan kärjistyi myös minun pissahätäni; olinhan juonut poppareiden kaveriksi ison sammiollisen limsaa. Mahdolliset väärinymmärrykset tarinassa laitetaan tuskallisen olon piikkiin.) Juopunut Sophie päätyy Francesin asuntolahuoneeseen yöksi ja lupaa, että muuttaa taas Francesin kanssa yhteen. Aamulla Sophie kuitenkin häipyy, kun Frances vielä nukkuu. Tämän kohtauksen jälkeen Frances muuttaa elämänsä suuntaa, ryhdistäytyy ammatillisesti ja laittaa ihmissuhdesotkunsakin kuntoon.

Elokuva on mustavalkoinen, mikä lisää sen viehätystä. Siitä tulee paljon ajattomampi, ja rinnastukset klassikkoelokuviin tulevat selkeämmiksi tyhmemmällekin katsojalle. Toisaalta mustavalkoisuus pakottaa katsojan lisäämään värejä, niin kuvaan kuin tarinaankin. Oikeastaan niitä on pakko lisätä, koska tarina on ikään kuin puolivalmis (miinusta!) tai toisaalta ei ihan valmiiksi pureskeltu (plussaa!). Katsoja saa ihan itse päättää, onko aikuistuminen hyvä vai huono asia. Aikuistumisen ja vastuun ottamisen lisäksi elokuva kertoo ystävyydestä. Oman ystäväni kanssa totesimme, että elokuva oli oikein sopiva yllätyselämys, hyvän mielen elokuva, joka kannattaa katsoa ystävän seurassa.

Sopii varmsti siis aikuistumista kriiseileville, mutta jopa neljääkymmentä lähestyville espoolaisopettajatarille, jotka eivät pysty olemaan enää edes ironisesti hipstereitä, mutta silti luulevat olevansa niin kovin hip.